Tällainen on Nokia N9?

Negri Electronics on julkaissut kuvia mahdollisesta Nokia N9:sta
Kuva: Ruutukaappaus
4.2.2011 15:50 Saksalainen NokiaPort.de -sivusto väittää selvittäneensä jo etukäteen Nokian ensimmäisen MeeGo-puhelimen, Nokia N9:n tekniset ominaisuudet.
Matkapuhelinvalmistaja Nokia ei koskaan ole virallisesti myöntänyt kehittävänsä Nokia N9 -nimistä puhelinta, mutta jo lähes myyttisestä MeeGo-laitteesta on liikkunut verkossa huhuja pitkään.
Nyt saksalainen NokiaPort.de -sivusto väittää selvittäneensä kehitteillä olevan MeeGo-käyttöjärjestelmän virheraporteista Nokia N9 -laitteen keskeiset tekniset ominaisuudet.
Listasta päätellen Nokia N9 todella edustaa älypuhelinten raskasta sarjaa. NokiaPort.de -sivun tietojen mukaan laitteessa olisi Intelin 1,6 GHz prosessori, yhden gigatavun muisti, 480x854 pikselin näyttö, gps-paikannus, hdmi-liitäntä televisiota sekä wlan- usb- ja bluetooth-liitännät dataa varten. Laitteesta löytyvät myös liike- ja läheisyysanturit.
Kuvauksen mukainen Nokia N9 olisi ensimmäinen älypuhelin, joka käyttää Intelin prosessoria. Älypuhelimissa on menestynyt Intelin kilpailija ARM, jonka lisensoiman tekniikan perusteella muun muassa Samsung ja Texas Instruments valmistavat älypuhelimiin prosessoreita.
Nokia pitää ensi viikon sunnuntaina 13. helmikuuta tiedotustilaisuuden Barcelonassa, päivää ennen mobiilialan Mobile World Congress -tapahtumaa. Lisäksi Nokian Qt-kehitysyksikön tiedote viittaa siihen, että MeeGon kehitys on loppusuoralla.
MeeGo on Nokian ja Intelin yhteistyössä kehittämä Linux-pohjainen käyttöjärjestelmä. Yhtiöt ilmoittivat yhteistyöstä vuosi sitten Barcelonassa Mobile World Congress -tapahtumassa. Sitä ennen Nokia oli kehittänyt itsenäisesti Maemo-järjestelmää ja Intel omaa Moblin-käyttöjärjestelmäänsä mobiililaitteisiin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 25.5. Robottikäsivarsi hinasi Dragonin asemalle
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Diablo III:n julkaisija hekumoi myyntiä ja pahoittelee bugeja
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään
- 25.5. Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 24.5. Blackberryn joukot harvenevat
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Motorola Mobilityn johdossa on nyt myyntimies
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- 24.5. Huhu: Symbianiin ei enää päivityksiä
- 25.5. Lumialla voi katsella videoklippejä
- 25.5. ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia
- 25.5. Applen Cook kieltäytyy optioiden osingoista
- 24.5. IBM pitää iPhonen Siriä tietoturvariskinä
- 24.5. IPhoneen uusi alihankkija
- 24.5. Nokia luopuu isosta massatapahtumasta
- 24.5. HP irtisanoo ja palaa taulutietokoneisiin
- 24.5. Adoben flash saa saattohoitoa Windows 8:ssa
- 25.5. Zuckerberg unohti sulhasen ohjeen - antoi 20 000 euron vihkisormuksen
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja 17:09
- Lumialla voi katsella videoklippejä 10:21
- ZTE toimittaa suomalaisella 3d-tekniikalla tehtyjä Android-puhelimia 08:36
- Tämä käkikello muni Pebblen Kickstarter- pesään 08:24
- Facebook Camera ottaa ja jakaa kuvia iPhonessa 07:00
- IPhoneen uusi alihankkija 16:05
- Yle siirtää seuraavaksi Pasilan teräväpiirtoon 14:14
- Nokia luopuu isosta massatapahtumasta 11:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa
27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.
Taloussanomat
- Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet 06:01
- Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot 06:09
- Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit 16:35
- Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta" 06:03
- IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista 15:54
- Kevään epämukavin pikku-Fiat 06:15
- Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen 10:13
- HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia 09:43
- Vain yksi pankki lellii asuntovelkaista korkokikkailijaa 06:01
- Taloussanomilta KHO-valitus VM:n vakuuspäätöksestä 12:58
- » Taloussanomat.fi













Kommentit (146)
Ette vain tiedä.
Ette vain tiedä.
Tässä nyt sitten tiedetään varmuudella:
Katsokaapas tätä uutispommia, että Nokialta ihan OIKEASTI tulee kännykkä ja Inteliltä tabletti
3.2.2011
ht tp://www .slashgear .com/aava-mobile-medfield-meegoandroid-phone-confirmed-03130673/
4.2.2011
ht tp://www .aavamobile .com/press-releases.php
Aava Mobile Oy on kehittäjille suunnatut laitteet, ei asiakkaille.
Galleriassa paljastuu Nokian Design-kännykkä MeeGolle ja Androidille Design-kännykkä.
Aivan törkeän huonoa uutisointia, oikein pistää ärsyttämään näin älyttömät jutut. Oikein paistaa kymmenkertaisena aurinkona suoraan silmiin huono alan seuranta.
Ei ole.
Tässä nyt sitten tiedetään varmuudella:
Katsokaapas tätä uutispommia, että Nokialta ihan OIKEASTI tulee kännykkä ja Inteliltä tabletti
3.2.2011
ht tp://www .slashgear .com/aava-mobile-medfield-meegoandroid-phone-confirmed-03130673/
Ei pidä paikkaansa. Tyuo on ihan täyttä hölynpölyä. Jospa olisit selittämättä, että muka tiedät jotain varmastyi, kun näköjään et tiedä. Nokialta EI TULE aqndroid luuria.
Aaava Mobile on kehitellyt Android laitteita jo pitkään, niillä ei kuitenkaan ole yhtään mitään tekemistä Nokian kanssa toisin kuin sinä yrität väittää. Nokia ei ole Android laitteita julkasemassa.
- Intel PRO/1000 - 1 GBit Ethernet
- Intel PRO/100 - 100 MBit Ethernet
- IPv4 / IPv6