Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Peruspuhelimet pitivät Nokian pinnalla

Kuva: Nokia

26.1.2012 14:38 Nokian puhelinmyynti laski neljännellä vuosineljänneksellä vuotta aiempaan verrattuna.

Nokian puhelinmyynti laski loka–joulukuussa vuotta aiempaan verrattuna. Nokia myi kaikkiaan 113,5 miljoonaa matkapuhelinta, mikä on kahdeksan prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna vastaavaan aikaan. Heinä–syyskuusta myynti kasvoi kuusi prosenttia.

Älypuhelimia Nokia myi 19,6 miljoonaa kappaletta, jossa on laskua 31 prosenttia edellisvuodesta. Edellisestä neljänneksestä myynti kasvoi 17 prosenttia.

Peruspuhelinten myynti oli 93,9 miljoonaa kappaletta. Vuodentakaisesta tuli laskua yksi prosentti. Heinä–syyskuusta myynti kasvoi viisi prosenttia.

Nokian mukaan matkapuhelinten kappalemääräisen myynnin lasku loka–joulukuussa edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta johtui älypuhelinyksikön merkittävästi pienemmästä kappalemääräisestä myynnistä.

Peruspuhelinyksikön kappalemääräinen myynti oli Nokian mukaan loppuvuonna suurin piirtein samalla tasolla edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Heinä-syyskuuhun verrattuna matkapuhelinmyynnin loppuvuoden kasvua vauhditti Nokian mukaan perus- ja älypuhelinyksiköiden laitteiden kappalemääräisen myynnin kausiluonteinen kasvu.

– Viimeisellä neljänneksellä myyntikanaviemme yleinen varastotaso kasvoi kolmanteen neljännekseen verrattuna. Viimeisen neljänneksen lopussa myyntikanavamme varastotaso oli yhtiön normaalilla 4–6 viikon varastotasolla, Nokia sanoo tilinpäätöstiedotteessa.

Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (14)

Huono 0
Ja näin Apple nousi maailman suurimmaksi älypuhelinvalmistajaksi kappalemäärissäkin mitattuna.
Huono 1
Älyttömästi on maailmalla onnellisia Nokian omistajia! Hieno homma, on nuo niin älyttömäsn suuria lukuja.
Nokiaa siellä täällä edistämässä huoletonta viestintää
Ja näin Apple nousi maailman suurimmaksi älypuhelinvalmistajaksi kappalemäärissäkin mitattuna.

Pitäiskös odotella kuitenkin Samsungin tietoja?? Taitaa olla mennyt paremmin kuin Applella (siis älypuhelinten myyntimäärässä)
sf
Ja näin Apple nousi maailman suurimmaksi älypuhelinvalmistajaksi kappalemäärissäkin mitattuna.

Pitäiskös odotella kuitenkin Samsungin tietoja?? Taitaa olla mennyt paremmin kuin Applella (siis älypuhelinten myyntimäärässä)

Ennakoivat tulostiedot odottaa, että samsung on toimittanut noin 35 miljoonaa luuria, iPhonella oli 37 miljoonaa. Aika todennäköisestä että samppa ei tule sitä ylittämään koska samppa myy myös tavallisia luureja ja niiden menekki on kasvanut vieden symbianilta markkinoita jos kerran tuo toimitettu 35 miljoonaa ei edes riitä Appleen ja tuossakin on paljon normiluureja.
Pitäisiköhän siirtyä Applen puhelimeen kun kerran kaikki muutkin niin tekee. On alkanut vähän houkuttaa.
Nenonen
Siis mv? Q4:lla Nokia möi 19,6 miljoonaa älypuhelinta, Apple 17,07 miljoonaa.
K.
Siis mv? Q4:lla Nokia möi 19,6 miljoonaa älypuhelinta, Apple 17,07 miljoonaa.

17,7? Apple myi kylläkin 37 miljoonaa.
Siis mv? Q4:lla Nokia möi 19,6 miljoonaa älypuhelinta, Apple 17,07 miljoonaa.

17,7? Apple myi kylläkin 37 miljoonaa.

Lueppas uudestaan.
iLu-ku-tai-to hu-kas-sa
Ja näin Apple nousi maailman suurimmaksi älypuhelinvalmistajaksi kappalemäärissäkin mitattuna.

Onneksi tämä kehitys ei jatku pitkään.
http://www.apple.com/pr/library/2011/10/18Apple-Reports-Fourth-Quarter-Results.html

Kyl se niin vaan et myivät 17,07 milj. iLeluluuria.

Mutku omena... 38 miljoonaa... sata miljoonaa! Ihan oikeesti, se oli se omena, se myi ainakin biljoona puhelinta!
äböl för evar
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Suuri tietokantavarkaus johti luottokorttipetoksiin Britanniassa

27.05.2007 Cable & Wireless syyttää entistä johtajaansa tietokantavarkaudesta. Kannasta oli 100 000 asiakkaan tiedot.


Kolme vuotta sitten

Pikavippien velkomista sähköistetään

27.05.2009 Riidattomat velkomisasiat on määrä hoitaa jatkossa sähköisesti, oikeusministeriö linjaa. Näin prosessi helpottuisi ja tuomioistuinten taakka kevenisi. Samalla ulosoton vireilletulo nopeutuisi jonkin verran.

.