Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Tieto etsii Nokialle korvaajaa Android-töistä

Kuva: Lehtikuva

8.2.2012 15:18 Nokian strategian muutos Symbian-käyttöjärjestelmistä Windows-ratkaisuihin näkyy jo Tiedossa, jossa tuotekehitysratkaisujen myynti on ollut laskussa.

Tänään osavuosikatsauksen julkistanut Tieto kertoo, miten matkapuhelinvalmistaja Nokian kurssimuutos alkaa näkyä yhtiön palvelujen kysynnässä. Tieto ei mainitse Nokiaa nimeltä, vaan puhuu tietoliikennealalla toimivasta avainasiakkaasta.

Tiedon mukaan avainasiakkaan strategian muutos on johtanut mobiililaitteiden tuotekehityspalvelujen volyymien lievään laskuun.

Nokian lisäksi Tiedon palvelujen kysyntään on vaikuttanut Nokia Siemensin tehostamisohjelma.

Tiedon toimitusjohtaja Kimmo Alkio sanoi osavuositulokseen liittyvässä tiedotustilaisuudessa, että palvelutoimittajan pitää tottua suurten asiakkaiden tehostamisohjelmiin.

– Nämä muutokset voivat avata myös uusia mahdollisuuksia pitkällä tähtäimellä, Alkio näkee.

Tieto etsii Symbian- ja Meego-töille korvaavaa työtä Android- ja Linux-ympäristöistä. Tiedon mukaan yhtiö on onnistunut sopimaan operaattoreiden kanssa Android-sopimuksia.

Alkio toppuuttelee, ettei Android ole tuomassa yhtiölle mitään maagista.

– Mutta se on mukava innovaatio ja tarjoaa uusia mahdollisuuksia pitkällä tähtäimellä, Alkio sanoo.

Jutun kirjoitti: Heidi Vaalisto

Heidi Vaalisto

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (19)

Huono 0
Ikävä kyllä noita Androideja ostavat täysin rahattomat nassukat.
Kukaan ei tee eikä tule tekemään Androidilla
Ikävä kyllä noita Androideja ostavat täysin rahattomat nassukat.

Missä vika kun Apple tai Windows Phone valmistajilta puuttuu tuotteet alle 200e hintaluokassa? Eikö riitä oikein kompetenssi tuoda sinne tuotteita, jotka ihmisia kiinnostaa?

(vähissä on muuten rahat kaikilla, jotka muutaman satasen puhelimilla rahan määrää yrittää osoittaa)
Kimmo
Ikävä kyllä noita Androideja ostavat täysin rahattomat nassukat.

Aivan, ostin 500€ androidini pelkillä kävyillä.
Juu löytyyhän noita hintaviakin android malleja, itsellä ainakin yksi (mihin hintaan nyt olisi voinut valita minkä tahansa luurin).

Ja luurin hintaa tärkeämpi lienee, kuinka alustalle saa palveluita pyörimään ja kuinka laajalla väestöllä ko alustan laitteita käytössä.

Toivottavasti WP leviää Androidin kanssa lähelle tasalukua, olisi aivan pätevät vaihtoehdot myös kehitysmielessä (WP & Android). Nimenomaan silloin, kun kuluttajille halutaan tarjota palvelua suoraan luuriin.
Varmasti kehitettävää vielä pitäisi löytyä
Elämme mielenkiintoisia aikoja ja me köyhät saamme parhaimmat palvelut Android alustalla. Iphonen ostaminen velaksi ei ole rikkautta vaan mielen köyhyyttä.
genius
Onneksi Tiedolla oli suunnitelma B. Nokia ylpeänä kertoo ettei heillä ole.
Elopin alusta on tulessa
Huono 1
Tuskin Tieto mitään sovelluksia Androidin sovelluskauppaan tekee, vaan he tekevät proprietary palveluita Androidin päälle yrityksille, jotka käyttävät esim. Android-tabletteja liiketoiminnassaan.
Kannattais yrittää yhteistyötä iPhonen kanssa, siellä raha liikkuu ja on käyttäjiä. Android on säälittävä linuxräpellys, halpispuhelinten käyttis persaukisille.. niillä mitään rahaa sovelluksiin ole!
iPhone RULES!
Microsoft on ainakin "rosvo yritys",jonka tuotteiden ostoa kannattaa välttää!!!.Vie rahat jopa Googlelta!!. :(
Samsungiin luotan siis!.
Ikävä kyllä noita Androideja ostavat täysin rahattomat nassukat.

Monopolin kannattaja ei tietenkään voi ymmärtää kuinka tyhmä on monopolin kannattaja.
Yksinkertaisimmankin pitäisi ymmärtää että kilpailu ja vaihtoehdot ovat välttämättömiä kehitykselle. MS taas on pc-monopolinsa kanssa asemassa jossa se voi yksinkertaisesti kieltää kilpailun myös mobiilissa.
orja
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Maila-anturi synnyttää salibandysankarin

27.05.2007 Hermia Yrityskehitys Oy:n hallinnoima Hermia Ventures -rahasto on tehnyt pääomasijoituksen A4SP Technologiesiin. Hermia Venturesin sijoituksen yhteydessä joukko yksityissijoittajia ja jo aiemmin osakkaana ollut Power Stick Oy tekivät myötäsijoitukset yhtiöön. Sijoitusten kokoluokkaa ei kerrottu.


Kolme vuotta sitten

Testaa Firefoxin 3.5-versiota ylihuomenna

27.05.2009 Mozilla-säätiö pyytää testaamaan Firefoxin tulevaa 3.5-versiota 29. toukokuuta.

.