Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Motorola odottaa Ice Cream Sandwichia

Motorola Mobilityn Photon 4G -älypuhelin saa Android 4.0 -päivityksen syksyllä.
Kuva: Motorola

17.2.2012 10:21 Motorola julkisti torstaina ohjelmistojen päivitysaikataulun, jonka mukaan muutamat sen laitteet saavat Googlen Android 4.0 päivityksen vasta vuoden kolmannella neljänneksellä.

Google on juuri saanut viranomaishyväksynnän Motorola Mobilityn ostamiselle 12,5 miljardilla dollarilla. Se on ilmoittanut, että Motorola jatkaa toimintaansa erillisenä yhtiönä ja että sitä kohdellaan samalla tavoin kuin muitakin Androidin kehittäjiä ja käyttäjiä. Tähän saakka Samsung on ollut Android-yritysten keula-asemassa.

Androidin 4.0 -versio eli Ice Cream Sandwich tulee Motorolan tiettyihin amerikkalaispuhelimiin ja -taulutietokoneisiin heinä–syyskuussa. Puhelimet ovat  Atrix 4G MB860 ja Photon 4G. Taululaitteista päivityksen saavat  Xboard ja Xboard 10.1. Muiden päivitykset ovat vasta suunnitteluvaiheessa, kertoo PCAdvisor.

Motorolalla on kuitenkin yksi Android 4.0 -laite Yhdysvaltain markkinoilla. Yhtiön Xoom-taulutietokone tukee wlan-verkkoja, mutta ei matkapuhelinverkkoja.

Käyttöjärjestelmä Ice Cream Sandwich -versio on ensimmäinen, joka on optimoitu sekä älypuhelimille että taulutietokoneille. Siinä on kasvojen tunnistukseen perustuva lukituksen avaus, nfc-tiedonsiirtomenetelmä ja integrointi Google Plussan kanssa.

Amerikkalaisten odottaessa monet muut maat, mukaan lukien Kiina, Japani ja Kanada, saavat Android 4.0 -käyttöjärjestelmällä varustetun Razr-puhelimen kesäkuun loppuun mennessä.

Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (23)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Eikös täällä nillitetty sitä että nyt motorola saa kaiken ekaksi...
Nimetön 17.2.2012 11:01

Anonyymi
Ice Cream on varmaan niin hyvä että sitä kannattaa odottaa.

iPhonekin on hyvä, mutta tuo WP ei ole kun puuttuu niin paljon avainfiitsereitä, sovelluksista puhumattakaan.
Anroid 17.2.2012 11:11

Anonyymi
Taas yksi naula äblen arkkuun, kiitos Google ja Motorola!
Emme jää kaipaamaan 17.2.2012 11:14

Anonyymi
Eikös täällä nillitetty sitä että nyt motorola saa kaiken ekaksi...


Olet varmaan erehtynyt forumista. Täällähän ei valitella mistään, positiivinen henki on palstan tunnusmerkkejä.
Positiivinen ja opti 17.2.2012 11:15

Anonyymi
Eikös täällä nillitetty sitä että nyt motorola saa kaiken ekaksi...


Ota huomioon että kauppaa ollaan juuri vasta hyväksymässä...
Nimetön 17.2.2012 11:16

Anonyymi
Eikös täällä nillitetty sitä että nyt motorola saa kaiken ekaksi...


Olisiko saa ja ottaa käyttöön eri asia... oppii sitten vanhempana sen eron...
Nimetön 17.2.2012 11:28

Anonyymi
iPhone on niin ylivoimainen ettei Motorolalla ole mitään mahiksia!

Ei kai motorolakaan niin tyhmä ole, että ylihinnoittelee tuotteensa. Toisekseen motorolan käyttäjät ei ole niin totaali-idiootteja, että suostuisivat samanlaiseen kusetukseen mitä äple harjoittaa.
Kaikki eivät ole iDi 17.2.2012 11:29

Anonyymi
Taas yksi naula äblen arkkuun, kiitos Google ja Motorola!

Ja samaan aikaan osakkeen arvo nousee pilviin ja 4S rikkoo myyntiennätyksiä ympäri maailmaa. Mutta eläkööt linuxpoika harhoissaan, eipä tälläisen ihmissaastan mielipide ole koskaan minua paljon liikuttanut. Voi että kun nauran kun suomalaishinuri on menettänyt rahansa Nokialla kun se hieman fiksumpi osapuoli on tehnyt tuhansien voitot Applella.
Hullu paljon töitä t 17.2.2012 11:34

Anonyymi
Ja kun vielä voisi soittaa normaalin puhelinkin näillä nykyisillä kosketusnäyttäpuhelimilla. Prkl kaikkea mutua voi tehdä mutta ei puhua 4 tuntia päivässä ja lukea mailit samalla.
Nimetön 17.2.2012 11:35

Anonyymi
Taas yksi naula äblen arkkuun, kiitos Google ja Motorola!
Ja samaan aikaan osakkeen arvo nousee pilviin ja 4S rikkoo myyntiennätyksiä ympäri maailmaa. Mutta eläkööt linuxpoika harhoissaan, eipä tälläisen ihmissaastan mielipide ole koskaan minua paljon liikuttanut. Voi että kun nauran kun suomalaishinuri on menettänyt rahansa Nokialla kun se hieman fiksumpi osapuoli on tehnyt tuhansien voitot Applella.


Osakkeen arvo nousee? Jaa. Siksikö että simmit ei toimi, akku kestää 5h ja nyt proview vie rahat.
Hurraa, riittää rahaa sakkoihin.

Ipony4s rikkoo omia ennätyksiään...
Nimetön 17.2.2012 11:57
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Ruotsalaiset selvittävät TeliaSonera-riippuvuutensa

22.05.2008 Telian matkapuhelinverkko-ongelmat lamauttivat neljä miljoonaa liittyymää sekä 3 200 virkamiehen työt viime perjantaina Ruotsissa. Viranomaiset selvittävät nyt, ovatko ruotsalaiset liian riippuvaisia teleoperaattorista.

.