Nokia teki paluun Telian myyntilistalle

Kuva: Lehtikuva
21.2.2012 11:46 Matkapuhelinvalmistaja Nokia palasi kahdeksan kuukauden tauon jälkeen ruotsalaisen Telian älypuhelinten myyntilistan kymmenen kärkeen.
Nokian ensimmäinen Windows Phone -älypuhelin nousi tammikuussa ainoana uutena tekijänä TeliaSonera-konsernin ruotsalaisen operaattorin top 10 -listalle. Nokia Lumia 800 oli Telian yhdeksänneksi myydyin älypuhelin.
Lumia nosti samalla Nokian takaisin ruotsalaiselle myyntilistalle. Edellisen kerran Nokia oli Telian älypuhelinten kymmenen kärjessä viime vuoden toukokuussa.
Myyntitilasto perustuu Telian 85 myymälän antamiin tietoihin. Telialla on Ruotsin suurin alan myyntiketju.
Apple hallitsi edellisen kuukauden tapaan myyntilistaa. Applen iPhone 4S -älypuhelin oli tammikuun myydyin malli. Toiselle sijalle nousi edellisen kuukauden kolmonen iPhone 4.
Apple pudotti Samsung Galaxy Mini -älypuhelimen kolmanneksi.
Nokia Lumian suosio vaikutti käyttöjärjestelmien myyntiin. Telia esittää listallaan kolme suosituinta käyttöjärjestelmää.
Windows Phone -käyttöjärjestelmä nousi uutena tekijänä listalle. Se oli tammikuussa Applen käyttöjärjestelmän ja Androidin jälkeen älypuhelinten suosituin alusta. Windows Phone pudotti Telian listalta Symbian-käyttöjärjestelmän.
Kommentit (116)
Anonyymi
Oikeaoppinen on:Matkapuhelinvalmistaja Nokia palasi kahdeksan kuukauden tauon jälkeen ruotsalaisen Telian älypuhelinten myyntilistan TOP-10 loppuun.kahden viikon myynnillä
Siis 9 sija tuolla listalla on 2vk myynnissä saavutus? iPhone 4S nousi listan kärkeen yhden viikon myynnillä. Se on varmaankin selkeä osoitus siitä, että Applen tähti on laskemassa, vai mitä?
Tuo Telian lista kertoo kuitenkin karua kieltään siitä, miten huonosti Symbian myy enää Ruotsissa. Lumia onnistui kahden viikon myynnillä pudottamaan Symbianin käyttöjärjestelmissä ulos TOP3:sta, missä se vielä aiempana kuukautena vahvasti keikkui.
Kun Lumian myynti jäi hyvin vähäiseksi niin tästä voi vetää vain sen johtopäätöksen, että Symbianin myynti putosi selvästi enemmän kuin Lumian kasvoi. Eli Nokian kokonaismyynti Ruotsissa putosi rajusti!
Harva firma juhlisi tuollaista voittona. Täytyy olla Nokia, jotta voi onnitella itseään siitä, että onnistui kahdessa viikossa potkaisemaan itseään jalkaan niin kovaa, ettei yksikään kilpailija ole siihen vastaavassa ajassa pystynyt.
Anonyymi
Tietenkin te uutisoitte vain tämän, mutta ette niitä useita myymälän top-listoja, missä Lumia komeilee ihan kärjessäkin.
Et sitten itse viitsinyt näitä lukemattomia listoja, tai edes linkkiä niihin julkaista?
Voisi Lumia varmaan huonomminkin myydä, mutta tuskin kovin paljon. Ekan kolmen kuukauden myynti jäi reiluun miljoonaan laitteeseen. Jopa Symbiania myyntiin 30 kertainen määrä samassa ajassa.
Anonyymi
Tuulipukukansalla riittää luottamusta Nokiaa Kohtaan, vaikka yhtiö suoraan sanottuna persraiskaa suomalaisia työntekijöitään joka hetki.
Tilasin juuri firman puhelimeksi Lumia 800:n ja voin sanoa että on upea puhelin. Kotikäytössä minulla on Galaxy -S Android ja aikaisemmin työssä oli iPhone 4. Ei ole paluuta muiden puhelinten pariin. Ja android puhelin alkoi tuntua vanhanaikaiselta, mutta kyllä se tuulipukupuhelimena menee kotona. Kannattaisi ipeukuttajienkin kokeilla ennenkuin täällä peukutatte. Puhelin on upea. Suosittelen!
Anonyymi
Kun kaupassa avoimin silmin ja ilman ennakkoasennetta testaa älypuhelimia, niin Lumia vie voiton. Ostopäätös ei ehkä syntyy heti ensimmäisellä kokeilukerralla, mutta myöhemmin varmaan.Joten suunta on ylöspäin listallakin.Avoimin silmin näki heti, että lumian näytöllä on ikävästi pikseleitä esillä myös 16gb tallennustila särähti korvaan, valintani oli 32gb iPhone 4S, joka myös omaan silmään näytti paremmalta, lumia oli vähän lelumainen muovisella kuorellaan.
Puhut täyttä p:tä. Itellä käytössä Lumia ja puhelin tuntuu sekä näyttää hyvältä. Verrattuna myös iphone 4s:ään.
Anonyymi
Anonyymi
Onko vanhemman Symbianin putoaminen listalta Lumian
syy? Luulen lumian saavan käyttäjiä myös muilta merkeiltä.
Belle on muuten aivan kelvollinen.
Anonyymi
Hyvin se Lumppu vaan näyttää nousevan listoille oikeastaan kaikkialla missä on ehditty myyntiin saada. Enkä kyllä ihmettele, pari viikkoa tässä ollut Lumia hallussa ja on kyllä mahtava luuri.
Puhelin on upea, itselläni ollut se viikon verran. Ei tee mieli palata Androidiin.
Anonyymi
Kun kaupassa avoimin silmin ja ilman ennakkoasennetta testaa älypuhelimia, niin Lumia vie voiton. Ostopäätös ei ehkä syntyy heti ensimmäisellä kokeilukerralla, mutta myöhemmin varmaan.Joten suunta on ylöspäin listallakin.Avoimin silmin näki heti, että lumian näytöllä on ikävästi pikseleitä esillä myös 16gb tallennustila särähti korvaan, valintani oli 32gb iPhone 4S, joka myös omaan silmään näytti paremmalta, lumia oli vähän lelumainen muovisella kuorellaan.Näyttö on myös muovia ja alle viikon naarmuuntuu vaihtokuntoon ihan normaalillakin käytöllä. Irtoaa myös tosi helposti ja tietenkin koko Lumia nitisee.
Oletko hiekkapuhelimella naarmuttanut? Itse en ole saanut naarmuja edes yrittämällä, 2 viikkoa ollut käytössä. Ja mistä kohtaa nitisee? Ainoa joka nitisee käyttökokemukseni mukaan on iphone4s
Anonyymi
Voisi Lumia varmaan huonomminkin myydä, mutta tuskin kovin paljon. Ekan kolmen kuukauden myynti jäi reiluun miljoonaan laitteeseen. Jopa Symbiania myyntiin 30 kertainen määrä samassa ajassa.
Eipä WP luureja ole hirveästi top 10 listoilla ennen Lumiaa heilunut. Top 10 on loistava alku, kuitenkin moni epäilee vielä Nokian panosta WP puolella. Mutta senhän nyt tulee kaikki näkemään että suunta on ylöspäin.
iPhone ratsastaa vuosia rakennetulla maineella, Nokia vasta luonut WP:lle luottoa.
Anonyymi
Hyvä saavutus, koska WP7 on vielä uusi ilmestys jota moni vierastaa. Tässä kuussa Lumia lienee jo kolmen kärjessä.Tuota windows phone nousee laulua on jo toista vuotta laulettu. Se ei vaan kiinnosta ihmisiä. Kukaan ei halua windowsia puhelimeensa.
Olet väärässä. Itselläni on tällainen luuri ja paras kokeilemani käyttis tähänastisista. Älä viitsi kirjoittaa asioista, ellet tiedä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:04 Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- 14:35 Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 11:20 Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- 10:20 Google lopettaa Checkout-kauppiastilin
- 09:34 IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- 09:25 Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 07:00 Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 20.5. Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän
- 20.5. Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä
- 20.5. Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 09:25 Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 14:35 Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 07:00 Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn 14:35
- Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi 11:20
- IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta 09:34
- Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista 09:25
- Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä 17:41
- Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän 15:09
- Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea 12:54
- Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät 11:29
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Monikanavainen äänikortti usb-liittimeen
21.05.2008 Creativen uusi monikanavainen USB Sound Blaster X-Fi Surround 5.1 -äänikortti toimii usb 2.0 -liittimen kautta.
Kolme vuotta sitten
Petteri Järvinen: Google tv myllää Suomen television
21.05.2010 Tietokirjailija Petteri Järvinen ennustaa, että Googlen tunkeutuminen televisioon panee media- ja telealan palikat nopeasti uuteen järjestykseen. Suomalaisten pitäisi Järvisen mielestä päästä digi- ja kaapelitelevisioajattelusta.
Taloussanomat
- Kaksion hinta -35 000 e ilman "postimerkkikaavaa" 15:58
- DNA:n hallitus vahvisti selvittävänsä omistusjärjestelyjä 16:34
- Viranomainen älähti jo – paperilasku maksaa silti 14:49
- "Jollan puhelimen hinta tuo kyyneleet ostajien silmiin" 15:35
- Taas myytiin it-yhtiö USA:han: "Jatkamme isossa firmassa" 18:11
- "Apple tavoittelee verojen välttelyn Graalin maljaa" 18:01
- Analyytikko: Inflaatio voi yllättää USA:n keskuspankin 15:27
- Kysely: Tämä on sopiva eläkeikä 17:13
- Facebookin osake kiinnostaa suomalaisia nuoria miehiä 17:07
- Firmat, tässä vastuun alkeita kaukaisiin maihin 06:01
- » Taloussanomat.fi












