Microsoft-pomo toivoo Windows-luureihin helppoja sovelluksia

Kuva: Nokia
27.2.2012 19:44 Microsoftin johtajan Larry Liebermanin mukaan Windows Phonelle on helpompi kehittää sovelluksia kuin Applen iPhonelle. Siitä on myös haittaa.
Microsoftilla Windows Phone -sovelluskehittäjien koulutuksesta vastaava Larry Lieberman haluaa Windows-puhelimiin sovelluksia, joita on helppo käyttää.
– Jotkut Windows Phonen vahvuudet ovat myös heikkouksia, hän sanoo.
Windows Phonen vahvuus on hänen mukaansa se, että sille voi kehittää sovelluksia samoilla työkaluilla kuin muillekin Windows-laitteille. Hänen mukaansa sovellusten kehittämiseen Applen iPhone-puhelimille taas on kynnys, sillä se vaatii uusien työkalujen opettelua.
– Haluamme demokratisoida sovellusten kehittämistä, eli entistä useammat voivat tehdä sovelluksia älypuhelimille, Lieberman sanoo.
Haittapuoli on kuitenkin se, että uudet kehittäjät eivät aina täysin ymmärrä, miten älypuhelin on käytöltään ja ominaisuuksiltaan hyvin erilainen laite kuin tietokone.
– Siinä ei ole näppäimiä, se on yhteydessä mobiiliverkkoon, eikä se saa esimerkiksi sammua ohjelmavirheen takia, Liebarman mainitsee.
– Pelkkä nätti ulkonäkö ei riitä, vaan sovelluksen jokainen toiminto pitää suunnitella niin, että se on mahdollisimman helppo käyttää. Se on hieman ristiriitaista, mutta yksinkertaisen tekeminen vaatii paljon kokemusta.
Kuten Apple ja Google, Microsoft tarkistaa sovellukset ennen kuin ne julkaistaan Microsoftin Marketplace-sovelluskaupassa. Jotkin sovelluskehittäjät ovat valittaneet, että Microsoftin vaatimukset ovat joskus liiankin tiukkoja.
– Mielestäni me olemme kehittäjille hyvin ystävällisiä, Lieberman kiistää.
– Jos hylkäämme sovelluksen, pyrimme kertomaan tarkkaan mitä sovelluskehittäjän tulee tehdä, jotta se pääsee Marketplace-kauppaan. Apple tekee samaa, mutta mielestäni meidän prosessimme on sovelluskehittäjän kannalta selkeämpi.
Liebermanin mukaan jotkut sovellukset on jopa voitu kääntää suoraan Android-versioista Windows-puhelimeen ilman suuria muutoksia.
Microsoftin puhelimiin ei ole toistaiseksi päässyt haittaohjelmia eikä käyttäjien toimia vakoilevia sovelluksia, kun taas Android-puhelimiin on levitetty haittaohjelmia jopa Googlen omassa sovelluskaupassa.
Tosin syynä Windows Phonen turvallisuuteen voi olla sekin, ettei se vielä kiinnosta haittaohjelmien tekijöitä ja verkkorikollisia.
Windows Phone -käyttöjärjestelmää käyttävien älypuhelimien markkinaosuus oli viime vuoden loka-joulukuussa maailmanlaajuisesti vielä parin prosentin luokkaa, kun taas yli puolessa myydyistä älypuhelimista oli Android-käyttöjärjestelmä.
– Turvallisuus on meille hyvin tärkeää, Lieberman vakuuttaa.
Hän muistuttaa, että Microsoft on oppinut läksynsä vaikeimman kautta. Suuri osa maailman tietokoneviruksista on tehty Windows-koneille, mutta Liebermanin mukaan uusimman Windows 7 -käyttöjärjestelmän turvallisuus on jo saanut kehuja.
Kommentit (109)
Anonyymi
Päivän naurut! "Tietojenkäsittely tieteiden laitokselta" implikoi, että on olemassa jokin tieteiden laitos (sic), josta puolestaan on peräisin tietojenkäsittely. Tällaisia päättömiä kielikukkasia ei päästä suustaan kukaan, joka opiskelee tai on opiskellut yliopistossa. Tai jos päästää, sietää pääsykokeita ja muita sisäänpääsykäytänteitä pikaisesti korjata! Mars takaisin sinne peruskoulun penkille.
Nemo ottaa selvää ensin, mistä puhuu - samoin KTM - noita tietojenkäsittelytieteen laitoksia nimittäin löytyy esim. Helsingin, Jyväskylän, Oulun ja Tampereen yliopistoilta...
Plattafanitukset ja fanipojat sikseen, kun puhutaan ihan oikeaa asiaa. Ammattilainen katselee tänä päivänä ihan toden teolla jo myös WindowsPhone-plattaa, kunhan omat resurssit riittävät tekemään sillekin. Osa ykisnäisistä ronineista varmasti jatkaa vielä joko iOSn tai Androidin parissa, mutta WindowsPhone8n ja Windows8n etuna olisi html5+css3+JavaScript sovelluskehitys, eli periaatteessa yksi metodi, jolla sekä mobiili-, että pöytäplatta. Nykyisille webbidevaajille ei siis välttämättä isokaan siirtymä. Eikä edes välttämättä tarvitse niitä kaikkia parjattuja mikkiksen omia kehitystyökalujakaan. FrontPagekin tietääkseni onneksi kuoli jo vuosia sitten.
Anonyymi
Mutta varmasti MS on tässä nyt oikeassa, siitähän kertoo MS:n sovelluskaupan sovellusta jättimäinen määrä, 50 000 kokonaista kappaletta, verrattuna App Store vaatimattomaan 0,6 miljoonaan. Tuosta äkkiä MS:n laskukoneella laskettuna WP7:lle on sovelluksia 83 333 kertainen määrä iOSiin verrattuna!
Sovelluskaupassa oli joulun aikoihin 50 000 sovellusta, nyt 80 000.
Anonyymi
Apua! Mitä teen? Huudanko spua vai soitanko palokunnan kun koneeni syttyi palamaan kun ylikellotin sen 69999 ghz?!
Keitä sillä aikaa kahvit.
Anonyymi
Miten Nokia ja Microsoft pystyvät parilla Windows puhelimella erottumaan markkinoilla valtavasta Android -laitteiden tarjonnasta ja Applen tuotteista?
Jos älypuhelimia myydään vuodessa 400 miljoonaa ja Nokia saa myydyksi 10 miljoonaa, niin onko se menestys?
Mites monta älypuhelinta Apple myi ensimmäisen kahden kuukauden aikana kun ensimmäinen iPhone ilmestyi?
Nokialta odotetaan vähän turhan paljon. Ensimmäiset mallit on hädintuskin tulleet myyntiin. Kun Nokia saa käyntiin normaalin rutiinin WP puhelinten kanssa eli vuodessa tulee 15+ uutta mallia jotka kattavat aivan jokaisen hintaluokan, niin voidaan arvioida miten hyvin on onnistuttu.
Anonyymi
Anonyymi
Riippumatta siitä, onko Windows Phone kehitys oikeasti helpompaa vai ei, on devaajille iso kysymys, kannattaako lähteä opettelemaan eri kieliä ja rajapintoja tuon marginaalisen osuuden takia (esim. laajalti tuettuja C/C++ kieliä Windows Phone ei tue käsittääkseni lainkaan, kuten ei myöskään laajalle levinneitä, käytännössä jokaisessa muussa puhelinalustassa olevia kirjastoja, kuten OpenGL ES2)
Itse sanoisin että ei. Käyttää ajan hyödyllisemmin ja tekee lisää softaa oikeasti suosituille alustoille.
Anonyymi
Ohjelmat ovat 1:1 yhteensopivia tämän Galaxy S2 puhelimeni kanssa. Olen ohjelman koodaaja ja ainoan pettymyksen tuottaa se, että varsin usein käy niin, että kaipaamani lisätoiminto on jo olemassa tai siihen löytyy ilmainen sovellus androidmarketista.
Anonyymi
- Ihan miten vain, mielestäni WP käyttöjärjestelmä on hyvä, lähes yhtä hyvä kuin iOS.
WP on lähes yhtä hyvä kuin Android. iOS on täysin vanhentunut muinaisjäänne. Niin ja puhun Android 4.0:sta enkä siitä 2.X:stä mikä vielä monessa luurissa lymyää valmistajan laiskuuden takia.
Droid on hyvä mutta näihin verrattuna se on kuin vertaisi OS X:ää ja Windows 7:aa ubuntu linuksiin. Sinulle tämä ehkä sopii, valitettavasti minä ja muut olemme erimieltä.
OS X on kyllä hyvä käyttis, samoin Ubuntu. Windows 7 on taas pelaajan valinta eikä siihen normi surffaajan kannattas koskea. Kerää vaan kaiken maan pöpöjä.
Anonyymi
Anonyymi
Riippumatta siitä, onko Windows Phone kehitys oikeasti helpompaa vai ei, on devaajille iso kysymys, kannattaako lähteä opettelemaan eri kieliä ja rajapintoja
Jos et C#-kieltä osaa, niin olet aika käsi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 22.5. Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 22.5. TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 22.5. Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin 14:12
- Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa 13:29
- Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta 10:40
- Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna 10:04
- Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista 09:30
- Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta 07:05
- Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin 06:02
- Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy 15:33
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Digikuvaaminen painoi Eirikuvan tulosta
24.05.2008 Eirikuvan tulos painui viime vuonna tappiolle. Listautumisen aiheuttamat kulut yllättivät yhtiön suuruudellaan. Analogisen kuvaamisen vähentyminen aiheuttaa myös Eirikuvan toiminalle haasteita.
Kolme vuotta sitten
Ufo-krakkerin lennätys USA:han seis
24.05.2010 Brittikrakkeri Gary McKinnon sai hyviä uutisia uudelta sisäministeriltä, The Independent kertoo. Ministeri otti aikalisän McKinnonin luovutuksessa Yhdysvaltoihin.
Taloussanomat
- Jättivelkaisia yhä enemmän: Kuulutko riskiryhmään? 13:22
- Belgialaisyhtiö: Hulluruohovaara koskee vain Valiota ja SOK:ta 19:44
- Bernanken paradoksaalinen lahja sijoittajille 16:18
- Tämä pankki korotti lainamarginaaliaan eniten 06:01
- Suosittu asuntolainakorko sukelsi ennätysmatalalle 16:40
- Pankki: Nokia voimaton vastaamaan "Android-hyökkäykseen" 20:35
- ABC-asemia kiinni hintasodan takia 18:27
- Bloomberg: Nokia Siemens sulkee toimintoja ja uusii johtoaan 18:51
- Onko rattisi löysä? Tuhansille Nissan-kuskeille korjauskutsu Suomessa 10:36
- EU perääntyi – haukuttua oliiviöljydirektiiviä ei tule 17:03
- » Taloussanomat.fi
-
-271 e
-
-150 e
Lenovo IdeaPad Yoga13 (Intel Core i3-3217U, 4GB, 13,3", Windows 8), kannettava tietokone
-
-114 e
-
-100 e
Sony Vaio SVE1712E4EW (Core i3-3110M, 4 GB, 500 GB, 17,3", Windows 8), kannettava tietokone
-
-79 e
Dell XPS 12 Ultrabook (Core i5-3317U, 4GB, 12,5" Windows 8 Pro), kannettava tietokone












