Tuomari heitti kaksi Apple-Samsung -juttua ulos

Kuva: Ruutukaappaus
5.3.2012 07:00 Saksalainen tuomioistuin hylkäsi perjantaina yhden Applen ja yhden Samsungin kanteen toisiaan vastaan.
Tuomari Andreas Voss Mannheimin alueoikeudessa hylkäsi Applen kanteen, jonka mukaan Samsung loukkasi sen avaa-lukitse-pyyhkäisemällä -patenttia. FOSS Patents -patenttiblogin pitäjä Florian Muellerin mukaan tuomari hylkäsi myös Samsungin kanteen, jonka mukaan Apple rikkoo yhtiön 3G/UMTS -toiminnallisuutta koskevaa essentiaalipatenttia.
Samsung ilmoitti välittömästi jättävänsä päätöksestä valituksen Karlsruhen vetoomustuomioistuimeen.
Viime viikolla Apple sai ison voiton, kun Karlsruhen tuomioistuin määräsi, ettei Motorola voi enää hakea myyntikieltoa Applen iPhone- ja iPad-laitteille.
Toinen saksalainen tuomioistuin taas päätti, että Motorola Mobility on loukannut kahta Applen patenttia, jotka koskevat valokuvien näyttämistä mobiililaitteissa. Patentti koskee sitä, kuinka yhdestä valokuvasta siirrytään seuraavaan älypuhelimissa ja taulutietokoneissa, Total Telecom raportoi.
Kommentit (32)
Anonyymi
"avaa-lukitse-pyyhkäisemällä -patentti"
Tuon kaltaisia asioita ei pitäisi edes voida patentoida. Tuollaiset pilaavat koko patenttti järjestelmän.
Reaalimaailmassakaan ei voida patentoida oven saranoita joilla ovi aukeaa sivulle.
Kyllä saranan voisi patentoida. Se ei vaan enää onnistu, koska siinä ei ole mitään uutta keksinnöllistä nykypäivänä vaan se on jo ennalta julkistettu keksintö.
Anonyymi
En kyllä tajua miten Apple aina voittaa vaikka nehän kaike on kopioinu. iOS perustuu linuxiin, niin myös Mac
Ihmeellistä että miten se kaikki höpö mitä Muropaketissa kirjoitetaan otetaan totena.
Anonyymi
Taas hyvä syy miksi patenteista kantaisi alkaa luopua. Suomi voisi olla edelläkäviä ja viedä asiaa eteenpäin.
Onhan taas älynväläys näin viikon alkuun! Et tainnut asiaa sekunttia pidempää miettiä?
Anonyymi
Taas hyvä syy miksi patenteista kantaisi alkaa luopua. Suomi voisi olla edelläkäviä ja viedä asiaa eteenpäin.
Onhan taas älynväläys näin viikon alkuun! Et tainnut asiaa sekunttia pidempää miettiä?
Noo, näillä jokapaikan näppärillä nettikommentoijilla on aina enempi intoa, ääntä ja vimmaa, kuin asiantuntemusta.
Anonyymi
Eikä perustu, "Apple's Mac OS X and iOS are direct descendants of NeXTSTEP, through the OPENSTEP lineage"
Nextstep = pääosin BSD Unix
Anonyymi
Taas hyvä syy miksi patenteista kantaisi alkaa luopua. Suomi voisi olla edelläkäviä ja viedä asiaa eteenpäin.
Ei patenteista yleensä, vaan naurettavista softapatenteista. Mekaniikan ja vaikka mutkikkaiden algoritmien patentoiminen on mielestäni ok, mutta joku "kuvasta toiseen siirtyminen pyyhkäisemällä" ei ole sellainen.
Anonyymi
Reaalimaailmassakaan ei voida patentoida oven saranoita joilla ovi aukeaa sivulle.
Kyllä voitaisiin, jos sarana keksittäisiin nyt. Täällä kommentoijat eivät näköjään ymmärrä edes patentoimisen perussääntöjä ja -periaatteita.
Anonyymi
Reaalimaailmassakaan ei voida patentoida oven saranoita joilla ovi aukeaa sivulle.
Kyllä voitaisiin, jos sarana keksittäisiin nyt. Täällä kommentoijat eivät näköjään ymmärrä edes patentoimisen perussääntöjä ja -periaatteita.
Näitä kommentteja kirjoittavat pääasiassa trollit.
Saranoihinkin on olemassa aikas monia patentteja.
Jos ette usko, niin googlatkaa. Hah.
Anonyymi
Anonyymi
Kyllä saranan voisi patentoida. Se ei vaan enää onnistu, koska siinä ei ole mitään uutta keksinnöllistä nykypäivänä vaan se on jo ennalta julkistettu keksintö.
Näissä ohjelmistopatenteissa on juuri se vika että on mahdollista patentoida asioita joille on jo reaalimaailmassa suora vastine.
Esimerkiksi siirrä vipua toisen suuntaan niin lukko menee kiinni ja toiseen suuntaan niin lukko aukeaa.
Näinhän ovat toimineet lukitukset jo tuhansia vuosia. ja silti on mahdollista patentoida täysin sama toiminta softapuolella.
Jossain on jotain pahasti vialla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 22.5. Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 22.5. TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 22.5. Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- 21.5. Google lopettaa Checkout-kauppiastilin
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy 15:33
- TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää 13:50
- Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa 11:01
- Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman" 10:43
- Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni 09:23
- Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn 14:35
- Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi 11:20
- IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta 09:34
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Greenpeace: Pelikonsolit ovat myrkyllisiä
23.05.2008 Ympäristöjärjestö Greenpeacen julkaiseman raportin mukaan kaikki kolme tämän hetken suosituinta pelikonsolia sisältää aineita, jotka voivat vaikuttaa heikentävästi muistiin tai seksuaaliseen kehitykseen.
Taloussanomat
- Näin Suomi tienaisi, jos kaikki maksaisivat veronsa 06:01
- EU-kokous päätti tietojen vaihdon vauhdittamisesta 21:40
- Pinkit bensa-asemat yleistyvät – "Yrittäjät kyllästyivät saneluun" 15:32
- Bernanke: Rahapolitiikan kiristäminen vaarantaisi elpymisen 18:22
- Voittaako tunne vai järki? Jäitä hattuun omakotikaupoilla 17:09
- Kasvua jopa lamassa – tästä vauhtia Suomen vientiin 06:07
- Yle: Autokauppias pitää EU-direktiiviä aprillipilana 20:47
- Itella irtisanoo 183 asiantuntijaa ja esimiestä 09:57
- Suomalaista metsätekniikkaa viedään Aasiaan ja Afrikkaan 15:24
- EU:n johtajat torjuvat veronkiertoa 07:23
- » Taloussanomat.fi
-
-117 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
-114 e
Dell XPS 8500 CE (Core i7-3770, 16 GB, 2 TB, W7HP), keskusyksikkö
-
-31 e
HP Workstation Z420 (Xeon E5-1650, 8 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-23 e
Apple Mac Mini (Core i7, 4 GB, 2 TB, OS X Server), keskusyksikkö
-
-22 e
Apple iMac (Core i5 3,2Ghz, 8 GB, 1 TB, 27", OS-X), pöytäkone












