Nokia voi julkistaa Windows-tabletin loppuvuonna

12.3.2012 14:14 Matkapuhelinvalmistaja Nokia julkaisee uusimpien markkinahuhujen mukaan loppuvuonna Windows-pohjaisen taulutietokoneen.
Nokia aikoo julkaista ohjelmistoyhtiö Microsoftin kanssa Windows 8 -käyttöjärjestelmää ajavan taulutietokoneen, kertoo Taiwanissa ilmestyvä verkkojulkaisu Digitimes alihankkijalähteisiin viitaten.
Verkkojulkaisun tietojen mukaan taulutietokoneessa on kymmenen tuuman näyttö ja Qualcommin valmistama tuplaydinprosessori.
Verkkojulkaisun tietojen mukaan Nokia ulkoistaa laitteen ensimmäisen erän tuotannon todennäköisesti Compal Electronics -yhtiölle. Ensimmäiseen toimitukseen kuuluu 200 000 laitetta.
Nokia julkaisee taulutietokoneen aikaisintaan vuoden viimeisellä neljänneksellä, kertoo Digitimes.
Nokia arvioi viime viikolla Yhdysvaltain markkinavalvojalle julkaisemassa raportissaan, että se pitää oman taulutietokoneen puuttumista yhtenä riskinä yhtiön menestymiselle. Nokian kilpailijoilla on laajempi tuotevalikoima.
Kommentit (137)
Anonyymi
Joo mutta kun tabletilla ei tee yhtään mitään!
Jeps. Katselin kun yhden firman tj näpläsi ensin iphonya ja sitten imaccia ja sitten lopuksi ipadia. Oli naurussa pitelemistä. Tapletti oli selvä egonkohotuslaite. Äijä osoitti että kyllä on kustannusten hallinta hallussa, mutta asiakkaiden rahoilla lienee helppo leveillä.
Anonyymi
Kyllä tuo W8 tabletti tulee näyttämään mahtavalta Bookletin ja N9:n kanssa. Niillä pärjää kyllä kunnes seuraava loistavanmahtavanhieno tuote tulee mullistamaan maailman ja korjaamaan potin.
Aika erikoista... Kun Apple julkisti tabletin niin se oli "turhake numero yksi" - mitä se oli vielä eiliseen asti. Tänään sitten Nokian tabletti ei ole pelkästään erinomainen ajatus vaan myös hyödyllinen kapistus, joka sopii hyvin muiden Nokian laitteiden kumppaniksi. Tämä siitäkin huolimatta, ettei kukaan tiedä laitteesta mitään, ei edes sen käyttöjärjestelmää.
N-fanien takki kääntyy niin nopeasti, että korvissa vain humisee.
Anonyymi
Ja microsoftin juoksupojat eli tietohallinto kussee housuihinsa puhtaasta typeryydestään.
Kun ei tarvi iTuotteisiin koskea... ei muita kun ongelmia iLaitteissa... eivät ole työmaailmaan sopivia laitteita, liikaa ongelmia.
Anonyymi
WIndows8 tabletti tulee haastamaan iPadin täysin. Kumman laitteen PC-käyttäjä mieluummin haluaa, laitteen jonka saa helposti synkronoitua PC:n kanssa vai iPadin johon pitää ladata appseja jokaista asiaa varten?
Nokia on aina ymmärtänyt liittimien päälle, joten Padissa todennäköisesti on ainakin se HDMI ja usb-portit eli ei tarvitse ostaa typeriä sovitin kappaleita. ja näin ollen laitetta voisi jopa pitää latauksessa samalla kun se on liitettynä johonkin laitteeseen.
Windows 8 tablet ei tule haastamaan iPadia, syyt on jo mainittu edellä, ekosysteemin puute. Se tulee kilpailemaan android tabien kanssa, iPad menee kaukana edellä, tuskin näkyy edes perävalot enää kun windows tabletit myyntiin saapuu.
Mitä tulee hdmi ja usb portteihin ym. niin kyllä on huvittava nähdä tyyppejä käyttämässä tabletteja samalla kun ne on kytketty johonki laitteeseen jollain metrin piuhalla :D on varmaan mukava siinä sitten käytellä sitä tabletia, heh. (Tästä saisi varmaan hyvän tv sketsin aikaan)
No Applella ollaan jo nykyajassa ja about kaikki toimii langattomasti, kuka nyt piuhojen kanssa haluaa touhuta jos mahdollisuus on piuhattomaan?
Hauska miten sanot tuossa, että nokia on aina ymmärtänyt liittimien päälle, noh mutta katsos kun nokia ei ole tehnyt tablet windowssia, voin melkein lyödä vetoa, että windows tablet tulee olemaan samalla tavalla rajoitettu kuin WP7 luurit. Eli ei sillä ole mitään väliä mitä nokia on tähän asti tunkenut liittimiään symbian luureihin, ne ei tule näkemään päivänvaloa windowssissa.
Ikävää nokiakäyttäjille jotka on taas ostamssa speksilaitetta, ei tule toteutumaan. Symbian sitten erikseen.
Anonyymi
Mutta onhan se hienoa että iPadin saa lisähintaan sellaisen asian mikä kuuluisi jo standardin pakottamana laitteeseen.
Diskettiaseman?
Anonyymi
Miksi oi miksi kukaan enää viitsii tehdä mitään kun Apple on jo kaiken tehnyt paremmin. Kaikki muut valmistajat voisivat lopettaa toimintansa. Tämän on pakko olla huono koska se ei ole Apple.
MS sanoo mitä Nokia tekee. Hyvämaineinen firma myytiin monopolin orjaksi.
Anonyymi
Voisin silti sellaisen ostaa ihan huvin vuoksi, jos ylimääräistä rahaa olisi enemmälti. Mutta ehkä hankkisin mieluummin mini-macin olohuoneeseen töllöön liitettäväksi ja rahaa ei palaisi yhtään enempää.
Anonyymi
Applekin alkoi nyt tekemään telkkareita ja Nokiallahan on jo olemassa ihka tv-tehdas Salossa, joka totteli aiemmin nimeä Salora. Perästä tullaan ja jahka kohta ohikin!
Markkinahuhu: Nokia teki jo televisioita silloin, kun Steve Wozniak vielä ohjelmoi HP:n laskimia:)
Toisen markkinahuhun mukaan Apple alkaa piakkoin tehdä näytöllisiä kumijalkineita (myös hiiri ja hispaustoiminnot löytynevät).
Anonyymi
Tablettihommasta on jo kermat kuorittu ja tarvittaisiin jotakin todella mullistavaa Nokilata/ Mikkisoftalta, että tuosta enää löytyy kannattava siivu markkinoilta.
Nokia on selvästi copy-moodissa ja koittaa apinoida Applelta kaikkea tavaraa ja myös tapoja toimia.
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon
- 16.5. Uusi Firefox vertailee tarkkailee toimintaansa – ja vertaa sitä muihin surffaajiin
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Takaisku Googlelle: Ehdotetut hakusanat oikeuden hampaisiin
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 15.5. Nokia-pomo: Tämän vuoksi karsimme uutuus-Lumiasta ominaisuuksia
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 16.5. Kuka tekee Androidilla eniten rahaa? Vastaus yllättää
- 16.5. Googlelta uhkavaatimus Microsoftille: Estäkää Youtube-sovelluksenne toiminta!
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- 15.5. Google julkistaa Spotifyn kilpailijan jo tänään?
- 16.5. Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen
- 15.5. Yle: Yksi laukaus hajotti 3d-tulostetun aseen
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 15.5. Rumia lukuja Nokialle, loistavia Samsungille
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 15.5. Puolen miljoonan euron kahvihetki Tim Cookin kanssa
- 15.5. It-tukkurin yt:t uhkaavat 80 työpaikkaa
- 15.5. Uudet pelinkehittäjät pääsevät Angry Birdsin siivelle
- 15.5. Blackberry menee sinne missä siitä pidetään
- 15.5. Kiinalaiskaksikko EU:n tulilinjalla – apuja Nokialle?
- 15.5. Messukeskus kahmii suurnäyttöjä, mutta älä koske
- 15.5. Windows Bluesta Windows 8.1, tarkka julkaisuaika piilossa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun 13:49
- Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan? 12:58
- Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa 11:25
- Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista 09:00
- Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei 08:04
- Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta 07:00
- Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua? 16:15
- 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon 15:46
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
DNA pyrkii Guinnessin ennätysten kirjaan
18.05.2008 Senaatintorin krysanteemitempauksen ja kukkahymyn takana oli teleoperaattori DNA.
Taloussanomat
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- Melanchtonin maailmanloppu 07:07
- Komissari: Huawei ja ZTE uhka Euroopan telealalle 11:11
- Olli Rehn ravistelee yltään talouskurittajan takkia 12:35
- Luottamus Sloveniaan laskee – tukitalkoot taas edessä? 11:41
- HS: Suomen elintarvikevienti kasvaa – tuontia hitaammin 09:40
- "Työeläkejärjestelmä on ristiriidassa perustuslain kanssa" 15:01
- TS: EU aikoo leikata vähävaraisten ruoka-avusta 10:29
- Pankki: Asuntojen hinnat voivat romahtaa Suomessa 14:29
- » Taloussanomat.fi














