Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Nokia vaihtaa käyttöjärjestelmää kesäkuussa?

S40-sarjan ensimmäinen laite oli kuuluisa wap-puhelin Nokia 7110. Puolitoista miljardia myytyä puhelinta myöhemmin sarjassa oli Nokia Asha.
Kuva: Nokia/Nokia

12.4.2012 13:18 Nokia vaihtoi älypuhelimissa Symbianista Windows Phoneen. Kesäkuussa yhtiö vaihtaa käyttöjärjestelmää myös peruspuhelimissa, arvioi investointipankki Nomura.

Nokia aikoo esitellä kesäkuussa uuden kosketusnäytöille suunnitellut käyttöjärjestelmän, joka tulevaisuudessa korvaa peruspuhelimien nykyisen S40-käyttöjärjestelmän, arvioi investointipankki Nomura.

Nomuran mukaan Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop vihjasi muutoksesta keskiviikkona tulosvaroituksen jälkeen. Elop sanoi, että yhtiö aikoo täyttää huhti–kesäkuussa tuotevalikoimansa aukkoja. Nomuran mukaan Elop on aiemmin todennut, että Nokialta puuttuu kosketusnäytöllinen peruspuhelin.

Elopin kommentit tukevat Nomuran aiemmin saamia tietoja, joiden mukaan Nokia on julkistamassa kesäkuussa peruspuhelimiin uuden teknisen alustan.

Nomuran mukaan pelkkä pieni uudistus S40-järjestelmään olisi pettymys. Nokian olisi toimitettava perusteellisesti päivitetty käyttöjärjestelmä, joka on alusta alkaen suunniteltu kosketusnäytöille, Nomura toteaa.

Nomuran arviot voivat liittyä pitkään kiertäneisiin huhuihin Nokian Meltemi-käyttöjärjestelmästä. Meltemi on ilmeisesti Linux-pohjainen peruspuhelimille suunniteltu käyttöjärjestelmä. Elop on maininnut sen yhtiön sisäisessä tilaisuudessa, mutta ulospäin yhtiö vaikenee hankkeesta.

Julkistuksessa on paljon pelissä, arvioi Nomura. Investointipankki neuvoo sijoittajia odottamaan kesäkuuhun asti, ennen kuin tekevät ratkaisuja Nokiasta.

Paljon riippuu myös siitä, miten hyvä on Microsoftin seuraaja nykyiselle Windows Phone 7,5 -käyttöjärjestelmälle. Nomura uskoo Microsoftin ja Nokian julkistavan Windows Phone 8 -käyttöjärjestelmän ja sitä käyttäviä älypuhelimia syys–lokakuussa.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (180)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 18
EdellinenSeuraava

Anonyymi
puuttuu kosketusnäytöllinen peruspuhelin

Kosketusnäyttö ja kosketusnäyttö. Nokialla alkaa olla vajetta näppäimistöllisistä paremmista puhelimista.
Maailman huonoimman 12.4.2012 13:21

Anonyymi
Tätä Meltemiä varten Nokia perusti suurimman tutkimuskeskuksen Nairobiin. Siellä Elop on juossut kun on ollut poissa julkisuudesta.
Bongo rumpujen kerto 12.4.2012 13:22

Anonyymi
Nokia antaa hieman tasoitusta esimerkiksi Applelle tekemällä samantasoisia perusluureja, mikä sinällään on hienoa!

Lumiat menevätkin sitten ihan eri kastissa, ne ovatkin älypuhelimia.
Nokia vie ja Apple e 12.4.2012 13:25

Anonyymi
Täyskosketusnäytöllisistä S40 puhelimista on jo vuotanut tietoa. Eiköhän Elopin mainitsemat paikkaukset tarkoita niitä. Toivottavasti Meltami putkahtaa ulos kesällä.
P 12.4.2012 13:28

Anonyymi
tuleeko Meltemistä Nokian V2-ohjus? Liian vähän ja liian myöhään kääntämään sodan kulku.
Toivotaan tietysti p 12.4.2012 13:36

Anonyymi
Meltemi voi auttaa Nokiaa pitämään markkinaosuuksia halpispuhelimissa, mutta valitettavasti siellä katteet ovat pienet. Linuxin vieminen halpispuhelimeen vaatii tehokkaampaa rautaa, mikä ei ainakaan helpota hintakilpailussa.
Nimetön 12.4.2012 13:37

Anonyymi
Eikös WP:sta tule se perusluuriversio. Vaikea kuvitella että Elop veisi johonkin muuhun suuntaan.


Kyllä, Windows Phone Half Edition.
G.A. 12.4.2012 13:38

Anonyymi
:/
Nimetön 12.4.2012 13:38

Anonyymi
Toki Elop tajuaa ettei Windowsia saa vetämään millään. Jos aikoo säilyttää paikkansa, on katsottava muita vaihtareita.
Jännää tulossa 12.4.2012 13:40

Anonyymi
Nokia antaa hieman tasoitusta esimerkiksi Applelle tekemällä samantasoisia perusluureja, mikä sinällään on hienoa!

Lumiat menevätkin sitten ihan eri kastissa, ne ovatkin älypuhelimia.


Jotta ei totuus taas unohtuisi:

AAPL = 626 USD
NOK = 4 USD

Buahah hah hah hah hah.....
Boss 12.4.2012 13:43
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 18
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Napster myy kuutta miljoonaa mp3-kappaletta

20.05.2008 Musiikkibisnes otti merkittävän askeleen kohti käyttäjäystävällisyyttä, kun värikkään historian omaava Napster aloitti kopiosuojasta vapaiden kappaleiden myynnin Yhdysvalloissa.


Kolme vuotta sitten

Verbatim jatkaa korppujen valmistusta

20.05.2010 Tallennusmedioita valmistava Verbatim vannoo yhä myös vanhojen levykkeiden nimeen. Yhtiö jatkaa niiden valmistusta.

.