Nokian Lumia-myynti Yhdysvalloissa jäi satoihin tuhansiin

Kuva: Ruutukaappaus
19.4.2012 13:33 Nokia on myynyt Yhdysvalloissa 600 000 puhelinta tammi–maaliskuun aikana, paljastui yhtiön osavuosikatsauksesta.
Nokian matkapuhelinmyynti Yhdysvalloissa vajosi tammi–maaliskuussa puoleen siitä, mitä se oli viime vuoden vastavaan aikaan verrattuna.
Nokia myi alkuvuoden aikana Pohjois-Amerikassa kaikkiaan 600 000 puhelinta, kun se vuotta aiemmin oli 1,2 miljoonaa, yhtiö kertoo osavuosikatsauksessaan.
Viime vuoden loka–joulukuuhussa Nokia myi Yhdysvalloissa vain 500 000 puhelinta, joten vuoden alku merkitsi pientä parannusta.
Käytännössä alkuvuoden aikana Nokian ainoa Yhdysvalloissa myyty puhelin oli Nokia Lumia 710 -puhelinta, joka oli operaattori T-Mobilen valikoimissa.
Nokia Lumia 800 -puhelinta myytiin Yhdysvalloissa helmikuun puolivälistä lähtien vain muutamassa Microsoftin kaupassa. Puhelinta myytiin yhtenä tuotepakettina kuulokkeiden ja kaiuttimien kanssa 900 dollarin hintaan.
Pienen valikoiman lisäksi Yhdysvaltojen myyntiä kutisti alkuvuodesta todennäköisesti myös Nokia Lumia 900 -puhelimen odotus. Toimitusjohtaja Stephen Elop julkisti huippumallin tammikuun alussa Yhdysvalloissa, joten osa kuluttajista on saattanut jäädä odottamaan sitä.
Nokia Lumia 900 -puhelin tuli Yhdysvalloissa myyntiin vasta huhtikuussa, eikä siis ehtinyt vaikuttaa Nokian ensimmäisen neljänneksen tulokseen.
Kommentit (153)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Ei kai kukaan aikuinen ihminen sortunut uskomaan satuja "miljoonaluokan" myyntiluvuista USA:ssa? Eihän?
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Missäs on nyt se mäsätrolli joka hehkutti neljää miljoonaa myytyä ensimmäisen kuukauden aikana?
Tää on niin kiehtovaa. Ihanaa kun työlliset menee retkuun ja sotkee Lumia 900 ja aikaisempien Lumia mallien myynnit
Anonyymi
Veikkaan että seuraavien 3kk aikana Lumian myynti laskee vain yhdysvalloissa noin puolella. Eli myynti 3kk aikana on enää 300 000 kpl. Lumia 900 on ollut pettymys kaikinpuolin, yhdysvaltalaisia operaattoreita ja kuluttajia kiinostavat iOS ja Android, nämä sentään toimivat. Nokia on konkurssin tiellä.
Tuo veikkaus menee kyllä niin pahasti metsään, se on varma.
4Q11 500,000 kpl
1Q12 600,000 kpl
2Q12 mukana myös Lumia 900
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 14:00 IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 13:56 OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 13:25 Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 12:34 Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 11:30 HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 10:18 Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 10:04 Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 09:47 Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 09:45 Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 09:17 Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 09:09 Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 07:00 Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin 12:34
- Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan 10:04
- Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta 09:45
- Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen! 09:17
- Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä 09:09
- Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin 14:12
- Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa 13:29
- Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta 10:40
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Microsoft lopettaa kirjahakunsa
24.05.2008 Microsoft luopuu Live Search Books -hankkeestaan, jossa digitoitiin kirjoja hakukoneita varten.
Kolme vuotta sitten
Bada-älypuhelin on täällä
24.05.2010 Korealainen matkapuhelinvalmistaja Samsung Electronics tuo myyntiin ensimmäisen kännykkänsä, joka käyttää yhtiön Bada-mobiilialustaa.
Taloussanomat
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- Tähän bensakikkaan suomalainen haksahtaa aina 14:02
- Avoin kirje luottoluokittajille 12:25
- Google osti lentävän tuulivoimalan 07:15
- ABC-asemia kiinni hintasodan takia 18:27
- Belgialaisyhtiö: Hulluruohovaara koskee vain Valiota ja SOK:ta 19:44
- Osakkeet heiluivat edelleen Tokiossa 10:25
- Turkki kieltää alkoholin mainonnan 12:26
- Saksa vältti niukasti taantuman 13:15
- Hasan & Partners mainostaa Jollaa 09:32
- » Taloussanomat.fi













