Nokialta meni ykkösvaltikka

27.4.2012 09:42 Samsung on noussut matkapuhelinmarkkinoiden uudeksi kuninkaaksi, arvioi tutkimuslaitos Strategy Analytics. Nokian on tyytyminen toiseen sijaan.
Perjantaina vahvan tuloksen julkaissut eteläkorealainen elektroniikkakonserni Samsung on noussut matkapuhelinmarkkinoiden ykköseksi, arvioi tutkimuslaitos Strategy Analytics.
Näin Nokian 14 vuotta kestänyt valtakausi on päättynyt. Nokia nousi matkapuhelinmarkkinoiden ykköseksi vuonna 1998, jolloin se nappasi ykköspaikan Motorolalta.
– Viisi vuotta sen jälkeen kun yhtiö otti kakkossijan Motorolalta, Samsung on vihdoinkin noussut maailman suurimmaksi matkapuhelinmyyjäksi volyymeilla katsoen, sanoo Strategy Analyticsin apulaisjohtaja Alex Spektor tiedotteessa.
Samsung toimitti arvion mukaan ensimmäisellä neljänneksellä Galaxy-älypuhelimen suosion vauhdittamana yhteensä 93,5 miljoonaa matkapuhelinta, kun Nokia toimitti 82,7 miljoonaa puhelinta. Samsungin toimitusten määrä kasvoi 36 prosenttia.
Samsung ilmoitti tehneensä alkuvuonna ennätystuloksen, kun taas Nokian tulos oli selvästi tappiolla. Strategy Analyticsin arvion mukaan Samsungin markkinaosuus matkapuhelimista on noussut alkuvuonna 25 prosenttiin ja Nokian laskenut 22,5 prosenttiin.
– Volyymit kutistuivat molemmista päistä, kun edullisten puhelimien toimitukset kehittyvillä markkinoilla jähmettyivät ja kalliimmat Microsoftin Lumia-älypuhelimet eivät pystyneet korvaamaan Nokian Symbian-toiminnan nopeaa alamäkeä, sanoo Strategy Analyticisin johtaja Neil Mawston.
Applen toimitukset lähes tuplaantuivat alkuvuonna 35,1 miljoonaan matkapuhelimeen. Markkinaosuus nousi jo noin kymmenen prosenttiin. Strategy Analytics arvioi kasvun jatkuvan toisella neljänneksellä, mutta Samsungin tuleva uusin Galaxy-malli voi hidastaa iPhonen kasvua joillakin markkinoilla.
Tutkimuslaitoksen mukaan maailman matkapuhelintoimitukset kasvoivat alkuvuonna niukat kolme prosenttia ja ylsivät 368 miljoonaan päätelaitteeseen.
Kommentit (43)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Samsung on noussut matkapuhelinmarkkinoiden uudeksi kuninkaaksi
Mutku mutku mutku, se Apple..?
Anonyymi
Samaa kertoi myös Verizon iPhonesta, kotimaassa alkaa hypetys laantua, ulkomaiden uudet paikat korvaa tuota menetystä ja niitä tuli paljon lisää, silti myynti laski edelliseen verraten..=)
Nokia nousee vielä ja kunnolla..=)
Anonyymi
Nokia nousee vielä ja kunnolla..=)
Jep nykyisellä vauhdilla nokialla tulee olemaan wp7 luureilla maailmassa 2%:n osuus 100:n vuoden päästä...
Anonyymi
Apple ja samsung on ylivoimaisia kun muut takoo miinustuloksia.
Anonyymi
Jenkeissä AT&T:n iPhone myynti sakkasi yli 40 prosenttia edelliseen neljännekseen, johtajan mukaan kausivaihtelun syyksi sitä ei voi laittaa..Samaa kertoi myös Verizon iPhonesta, kotimaassa alkaa hypetys laantua, ulkomaiden uudet paikat korvaa tuota menetystä ja niitä tuli paljon lisää, silti myynti laski edelliseen verraten..=)Nokia nousee vielä ja kunnolla..=)
Sitten heräsit ja olit laskenu allesi ja pöydällä oli nokia jumissa
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 24.5. 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 24.5. "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 24.5. Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 24.5. IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 24.5. OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 24.5. Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 24.5. Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 24.5. HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 24.5. Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 24.5. Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 24.5. Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 24.5. Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 24.5. Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 24.5. Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 24.5. Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta 18:00
- Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan 16:19
- Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin 12:34
- Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan 10:04
- Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta 09:45
- Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen! 09:17
- Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä 09:09
- Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin 14:12
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Optinen taideteos avaa ikkunan New Yorkin ja Lontoon välille
25.05.2008 Uusi taideteos on pystytetty niin Lontooseen kuin myös New Yorkiin. Telectroscope avaa tosiaikaisen ikkunan Atlantin yli, minkä avulla huvittuneet ohikulkijat voivat antaa kuvalliset tervehdyksensä meren taa.
Kolme vuotta sitten
Joka kolmas suomalainen on jo Facebookissa
25.05.2010 Facebook-verkkoyhteisössä on 1 756 160 suomalaista jäsentä. Tilastojen perusteella Facebook innostaa varsinkin Pohjoismaissa.
Taloussanomat
- Oman pellon ruokaa – mutta millä hinnalla? 06:01
- Tilastot paljastavat Venäjän Kypros-kytkyn laajuuden 06:08
- Latinalainen haaste – hahhahhaa! 07:02
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- Pintasievä Korean-coupé 06:14
- HS: Olutmyynti ja alkoholihaitat rajussa laskussa 09:37
- "Rahoitusalan intressit eivät saa estää pankkiuudistuksia" 19:10
- 240 miljoonan sijoitus eikä Windows-laitteista löydy Instagramia 17:18
- Tähän bensakikkaan suomalainen haksahtaa 14:02
- Kulutustavarajätti pestasi entisen johtajansa takaisin 19:40
- » Taloussanomat.fi












