Samsung julkisti neliytimisen mobiilisuorittimen

Kuva: Samsung
27.4.2012 07:00 Samsung Electronics on julkistanut uuden, neliytimisen mobiilisuorittimen. Exynos 4 Quad on tarkoitettu matkapuhelimiin ja taulutietokoneisiin.
Samsung kertoo uuden neliytimisen suorittimen tulevan ensimmäiseksi Samsungin Galaxy -sarjan uuden sukupolven älypuhelimeen. Uuden älypuhelimen julkistuksen odotetaan tapahtuvan ensi viikolla Lontoossa.
Exynos 4 Quadin pohjana on ARM Cortex A9 -suoritin. 32 nanometrin viivanleveydellä valmistetun neljä ytimen suoritin raksuttaa 1,4 gigahertsin nopeudella, yhtiö sanoo tiedotteessa.
Monet uusimmista älypuhelimista käyttävät kaksiytimistä suoritinta, mutta esimerkiksi Nokian Lumia-laitteet pärjäävät yhdellä suorittimella.
Samsungin mukaan uusi suoritin mahdollistaa 30 kuvaa sekunnissa ajavan teräväpiirtovideon kuvaamisen ja esittämisen. Siihen on ympätty myös tehokas grafiikkasuoritin laadukasta kameraa varten ja hdmi 1.4 -liitäntä.
32-nanometrin tekniikka tekee Exynos 4 Quadista kaksi kertaa tehokkaamman kuin 45 nanometrin Exynos 4 Dual samalla kun tehonkulutus on 20 prosenttia vähäisempi.
Exynos 4 Quad istuu samaan kantaan sarjan kaksiytimisen suorittimen kanssa, joten puhelimen arkkitehtuuria ei tarvitse uudistaa.
Kommentit (27)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Ei siis mitään järkeä. Mobiililaitteen tulee olla mobiili, eikä mikään virtakaapelinpituuden verran toimintasäteenä. Kilpailee vuoden turhimman tuotteen tittelistä.
Mainospuheessahan juuri kehuttiin kuinka virrankulutus on tippunut 20% edelliseen malliin verrattuna..
Anonyymi
Anonyymi
Olisiko korjaus "lumia laitteet pärjäävät yksi ytimisellä suorittimella"
Sillä tuskin missään mobiili laitteessa on kahta suoritinta. Ytimiä kylläkin enemmän
Anonyymi
Anonyymi
Kun tällainen pyörii uudessa Galaxyssä, ei voi kuin nauraa Elopin puheille, että useampi ydin on kännykässä turha.mutku mä uskon mitä Nokian johto sanoo ja uskon myös maailman rauhaan ja joulupukkiin
Anonyymi
Kun tällainen pyörii uudessa Galaxyssä, ei voi kuin nauraa Elopin puheille, että useampi ydin on kännykässä turha. mutku mä uskon mitä Nokian johto sanoo ja uskon myös maailman rauhaan ja joulupukkiin
Ei oo mitään väliä koska uusi iPhone myy 50 miljoonaa heti ekana päivänä ja AAPL nousee yli 1000 USD itse ostan ainakin heti uuden iPhonen ei väliä vaikka siinä ei mitään uutta olisikaan näin autan AAPL uusiin voittolukemiin ja voin ylpeänä kävellä sardiinirasia taskussa kadulla ja miettiä mistä saan loppupätkään rahat.
Anonyymi
Olisiko korjaus "lumia laitteet pärjäävät yksi ytimisellä suorittimella"
Sillä tuskin missään mobiili laitteessa on kahta suoritinta. Ytimiä kylläkin enemmän
Yksi ydin on suoritin. Kaksiytiminen tarkoittaa, että samalla sirulla on kaksi suoritinta jne. Kun on lyhyt etäisyys suorittimien välillä, saadaan lisää vauhtia, tosin tehonkulutus kasvaa ja ohjelmointi on dekadia kompleksisempaa, mutta toki onnistuu - ainakin minulla.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon
- 16.5. Uusi Firefox vertailee tarkkailee toimintaansa – ja vertaa sitä muihin surffaajiin
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Takaisku Googlelle: Ehdotetut hakusanat oikeuden hampaisiin
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 16.5. Kuka tekee Androidilla eniten rahaa? Vastaus yllättää
- 16.5. Googlelta uhkavaatimus Microsoftille: Estäkää Youtube-sovelluksenne toiminta!
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- 16.5. Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun 13:49
- Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan? 12:58
- Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa 11:25
- Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista 09:00
- Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei 08:04
- Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta 07:00
- Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua? 16:15
- 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon 15:46
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Microsoft haluaa Yahoon ja Googlen väliin
19.05.2008 Ohjelmistoyhtiö Microsoftin ja nettiyhtiö Yahoon välisessä tanssissa otettiin viikonloppuna taas uusia askelia.
Taloussanomat
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- Melanchtonin maailmanloppu 07:07
- Komissari: Huawei ja ZTE uhka Euroopan telealalle 11:11
- Olli Rehn ravistelee yltään talouskurittajan takkia 12:35
- Luottamus Sloveniaan laskee – tukitalkoot taas edessä? 11:41
- HS: Suomen elintarvikevienti kasvaa – tuontia hitaammin 09:40
- "Työeläkejärjestelmä on ristiriidassa perustuslain kanssa" 15:01
- TS: EU aikoo leikata vähävaraisten ruoka-avusta 10:29
- Pankki: Asuntojen hinnat voivat romahtaa Suomessa 14:29
- » Taloussanomat.fi













