Elop puolustelee Symbian-puheitaan

3.5.2012 14:07 Nokian toimitusjohtajan mukaan yhtiön piti toimia ripeästi käyttöjärjestelmän vaihdossa.
Matkapuhelimia valmistavan Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop puolustaa tapaa, jolla yhtiö kertoi liittoutumisestaan Microsoftin kanssa ja Symbianista luopumisesta.
Viime vuoden alussa tiedotusvälineille vuodettiin muistio, jossa Elop vertasi Nokian älypuhelimissaan käyttämää Symbian-käyttöjärjestelmää "palavaan öljynporauslauttaan". Elopin mukaan Nokian täytyisi hylätä lautta, jos se mielii selvitä.
Nokian strategiamuutoksen jälkeen yhtiön Symbian-älypuhelinten myynti on romahtanut ja yhtiö on myöntänyt, ettei se yllä aiempaan tavoitteeseensa 150 miljoonan uuden Symbian-puhelimen myynnistä.
Tänään torstaina Elop puolusti tiedotuslinjaa Nokian yhtiökokouksen alla pidetyssä tiedotustilaisuudessa.
Elopin mukaan muutos oli valtava ja koski tuhansia työntekijöitä. Siksi siitä piti tiedottaa rytinällä.
– Ymmärsimme, että meillä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin muuttaa suuntaa niin nopeasti, Elop puolustautui.
Kommentit (17)
Anonyymi
Eloppi on tyhmä Kanucci, sotkee Nokian Micron syliin tai jopa konkurssiin.
sellainen pullero
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Tai sitten Flop on vaan yksinkertaisesti Microsoftin mies ja tekee niin kuin Ballmer käskee.
Anonyymi
Nyt sitten tulee takkiin satoja miljoonia/miljardeja tuon lausunnon takia. Vaihtoehtona olisi ollut hidas Symbian myynnin hyytyminen (ja jatkuvat voitollinen tulos) samalla kun olisi aloitettu Windows laitteiden ramppaus ylös.
Kumpi olisi ollut järkevämpää?
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
HAH HAH HAAA! Ei vain voi myöntää miten TYPERÄ oli. Jos julistetaan oma tuote roskaksi ilman, että on toinen tilalle, niin ei sellainen henkilö voi olla kuin UMPITYHMÄ AASI.
Nyt sitten tulee takkiin satoja miljoonia/miljardeja tuon lausunnon takia. Vaihtoehtona olisi ollut hidas Symbian myynnin hyytyminen (ja jatkuvat voitollinen tulos) samalla kun olisi aloitettu Windows laitteiden ramppaus ylös.
Kumpi olisi ollut järkevämpää?
Nokian tappio tehtiin peruspuhelimissa ja vuosien takaisessa strategiavirheessä lähi-idän ja Kiinan suhteen, eikä missään Symbianeissa. Nykyiset Lumiat myyvät saman verran kuin Symbianit huippuvuosinaan ja vauhti vain kiihtyy. Itse en ainakaan hyväksyisi kuluttajana Nokian puolelta suoranaista kusetusta, Symbian ei yksinkertaisesti ole nykyaikana järkevä ratkaisu alkukantaisine käyttöliittymineen ja bugeineen. Kuten jo Ollila totesi, virhe oli luottaa omaan ohjelmisto-osaamiseen ja seuraukset nähtiin Symbian-malliston kanssa, vaikka toki Elop pudotti hieman myyntiä, mutta ainakin rehellisesti sanoi totuuden. Arvostusta.
Mutta pidättäydyn toistaiseki Androidissa, ei tuo Windows tarjoa mitään erityistä verrattuna nykyiseen luuriin.
Anonyymi
Anonyymi
Todellisuuspakoa on tuskastuttavaa katsoa: eikö toinen tosiaan näe yhteyttä omien tekemistensä ja seurausten kanssa? Osakearvon syöksylasku alle puoleen entisestä alkoi nimenomaan Elopin myötä - se on fakta, jonka voi kuka tahansa tarkistaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:33 Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 15:26 Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 15:06 Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 13:50 TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 13:15 Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 12:44 NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 11:49 Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 11:36 Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 11:01 Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 10:43 Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 10:20 Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 09:23 Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 09:16 Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 07:10 Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 06:01 "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- 21.5. Google lopettaa Checkout-kauppiastilin
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 07:10 Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 06:01 "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy 15:33
- TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää 13:50
- Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa 11:01
- Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman" 10:43
- Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni 09:23
- Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn 14:35
- Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi 11:20
- IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta 09:34
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kiinalainen Linux kasvaa suomalaisjuurista
22.05.2008 Kiinalaisen avoimen lähdekoodin juuret ovat Suomessa. Linux matkasi Suomesta Kiinaan väitöskirjatutkijan matkalaukussa vuonna 1996.
Taloussanomat
- Näin Suomi tienaisi, jos kaikki maksaisivat veronsa 06:01
- Pinkit bensa-asemat yleistyvät – "Yrittäjät kyllästyivät saneluun" 15:32
- Voittaako tunne vai järki? Jäitä hattuun omakotikaupoilla 17:09
- Kasvua jopa lamassa – tästä vauhtia Suomen vientiin 06:07
- Itella irtisanoo 183 asiantuntijaa ja esimiestä 09:57
- Suomalaista metsätekniikkaa viedään Aasiaan ja Afrikkaan 15:24
- EU:n johtajat torjuvat veronkiertoa 07:23
- Kolaritesti paljasti parhaat turvaistuimet – yksi huolestuttava 15:09
- Bernanke: Rahapolitiikan kiristäminen vaarantaisi elpymisen 18:22
- Konkurssikypsä Fisker löytämässä uuden omistajan 18:19
- » Taloussanomat.fi











