Nokialainen jää Androidin vauhdista

Kuva: REUTERS/Bobby Yip
3.5.2012 18:22 Android-käyttöjärjestelmän älypuhelimien hallussa on viiden vuoden kuluttua lähes puolet markkinoista. Windows Phonen osuus kasvaa 13 prosenttiin, ennustaa tutkimuslaitos Ovum.
Älypuhelinmarkkinoista tulee lähivuosina kahden kauppaa, ennustaa tutkimuslaitos Ovum. Nokian valitsemasta Windows Phone -käyttöjärjestlemästä ei seuraavina vuosina ole kovaa haastajaa Android-puhelimille eikä Applelle.
Ovum uskoo, että Android-käyttöjärjestelmä lisää entisestään markkinaosuutta. Laitevalmistajat suosivat Androidia. Kakkostilalla on vahvasti Apple.
– Android hallitsee älypuhelinmarkkinoita seuraavat viisi vuotta, Ovumin pääanalyytikko Adam Leach sanoo.
Ovum uskoo älypuhelinten kasvavan seuraavat vuodet noin 25 prosentin vuositahtia. Vuonna 2017 laitteita olisi 1,7 miljardia kappaletta.
Android-älypuhelimien myynti kasvaa tätä enemmän. Android-älypuhelimilla on Ovumin arvioissa viiden kuluttua 48 prosentin osuus markkinoista. Applen markkinaosuus on tuolloin 27 prosenttia.
Muut käyttöjärjestelmät jäävät kauas taakse. Ovum uskoo, että Microsoft onnistuu hitaan aloituksen jälkeen saavan Windows Phone –käyttöjärjestelmästään viidessä vuodessa varteenotettavan vaihtoehdon.
Microsoftia helpottaa Nokian tuki. Ovum uskoo, että Windows Phonen markkinaosuus on viiden vuoden kuluttua 13 prosenttia.
Kommentit (33)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Androidin kompastuskivi on turvallisuuden puute ja se, että sitä tuutataan sen tuhannen erilaisessa raudassa josta suurin osa on täysin laadutonta kuraa. Android laitteen ostaminen on kuin ostaisi sikaa säkissä.
Applen tuoteista tietää parhaiten että sitä saa mitä tilaa. Windows Phonellekin on asetettu tietyt rautavaatimukset joten todennäköisesti saa laadukkaan laitteen kun ostaa WP puhelimen, varsinkin Lumian. Androidin kohdalla... todennäköisesti se on muovirimpula vanhalla Androidilla eikä laitetta voi edes päivittää.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Nokian valitsemasta Windows Phone -käyttöjärjestlemästä ei seuraavina vuosina ole kovaa haastajaa Android-puhelimille eikä Applelle.
Ei tuohon tarvita mitään 'tutkimuslaitosta'. Tuota on näissä kommenteissa toistettu katastrofin alusta asti.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Apple ei tule tässä kisassa pärjäämään kivikautisella iOS-käyttiksellään.
Mikä pahinta, vaikuttaa siltä, että iPhoneen ei kukaan uskalla tehdä muita muutoksia, kuin laittaa pari pikseliä lisää.
Kivikautisena pysyy.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 22.5. Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 22.5. TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 22.5. Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- 21.5. Google lopettaa Checkout-kauppiastilin
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Uusimmat uutiset
- Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin 06:02
- Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy 15:33
- TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää 13:50
- Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa 11:01
- Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman" 10:43
- Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni 09:23
- Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn 14:35
- Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi 11:20
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Viestintävirasto pistää Digitan digi-tv-hinnastot uusiksi
23.05.2008 Viestintävirasto velvoittaa Digitaa korjaamaan hinnoittelunsa niin, että kaikki digitaalisista televisiolähetyspalveluista perittävät maksut perustuvat kustannuksiin.
Taloussanomat
- Näin Suomi tienaisi, jos kaikki maksaisivat veronsa 06:01
- EU-kokous päätti tietojen vaihdon vauhdittamisesta 21:40
- Pinkit bensa-asemat yleistyvät – "Yrittäjät kyllästyivät saneluun" 15:32
- Bernanke: Rahapolitiikan kiristäminen vaarantaisi elpymisen 18:22
- Voittaako tunne vai järki? Jäitä hattuun omakotikaupoilla 17:09
- Kasvua jopa lamassa – tästä vauhtia Suomen vientiin 06:07
- Yle: Autokauppias pitää EU-direktiiviä aprillipilana 20:47
- Itella irtisanoo 183 asiantuntijaa ja esimiestä 09:57
- Suomalaista metsätekniikkaa viedään Aasiaan ja Afrikkaan 15:24
- EU:n johtajat torjuvat veronkiertoa 07:23
- » Taloussanomat.fi
-
-117 e
Lenovo ThinkCentre M81 TW (Core I5-2400, 2 GB, 320 GB, Windows 7 Professional), keskusyksikkö
-
-114 e
Dell XPS 8500 CE (Core i7-3770, 16 GB, 2 TB, W7HP), keskusyksikkö
-
-31 e
HP Workstation Z420 (Xeon E5-1650, 8 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-23 e
Apple Mac Mini (Core i7, 4 GB, 2 TB, OS X Server), keskusyksikkö
-
-22 e
Apple iMac (Core i5 3,2Ghz, 8 GB, 1 TB, 27", OS-X), pöytäkone












