Windows-luurit horjuivat Yhdysvalloissa, Symbian ei

Kuva: AFP
3.5.2012 12:02 Yli puolet kaikista yhdysvaltalaisista älypuhelimista käyttää Googlen Android-järjestelmää.
Ohjelmistoyhtiö Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmää hyödyntävät älypuhelimet menettivät markkinaosuuttaan Yhdysvalloissa maaliskuussa. Näin arvioi markkinatutkimusyhtiö ComScore.
ComScoren mukaan 3,9 prosenttia yhdysvaltalaisten älypuhelimista käytti Windowsia tammi–maaliskuussa. Loka–joulukuussa vastaava lukema oli 4,7 prosenttia.
Matkapuhelimia valmistava Nokia siirsi oman Symbian-järjestelmänsä vuosi sitten syrjään ja ilmoitti perustavansa älypuhelimensa vastaisuudessa Windowsiin.
Hieman yllättäen Symbian onnistui kuitenkin säilyttämään asemansa. 1,4 prosenttia älypuhelimista käytti Symbiania sekä loka–joulukuussa että tammi–maaliskuussa.
Ylivoimainen ykkönen ComScoren tilastoissa on hakukoneyhtiö Googlen Android. Tilastojen mukaan 51 prosenttia älypuhelimista käytti järjestelmää alkuvuodesta. Kasvua viime vuoden loppuun verrattuna tuli 3,7 prosenttiyksikköä.
ComScoren mukaan toiseksi suosituin älypuhelinten käyttöjärjestelmä on tietokone- ja puhelinvalmistaja Applen iOS. Sitä käytti 30,7 prosenttia älypuhelimista vuoden kolmen ensimmäisen kuukauden aikana.
ComScoren tutkimus perustuu 30 000 yhdysvaltalaisen matkapuhelinkäyttäjän haastatteluun.
Kaikkien puhelinten valmistajista suostuin oli Samsung. 26 prosenttia kaikista yhdysvaltalaisista matkapuhelimista oli korealaisyhtiön valmistamia alkuvuonna.
Kommentit (51)
Anonyymi
Siis mitä tässä oikein tutkittiin?
ja miten?
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Siis mitä tässä oikein tutkittiin?
ja miten?
Miksi ja missä?!
Lumia on yhä paras, sanokoot typerät käyttöön oppimettomat pellet mitä vain!
Anonyymi
Anonyymi
Ei mitenkään yllättävää. Kyseessä ovat ne pahnanpohjimmaiset, jotka eivät vaihda puhelinta edes viiden vuoden välein. Varmasti löytyy myös kuvaputkitelkkarin katselijoita.
Anonyymi
Siis mitä tässä oikein tutkittiin?
ja miten?
älypuhelimia ja kaikkia matkapuhelimia
"ComScoren tutkimus perustuu 30 000 yhdysvaltalaisen matkapuhelinkäyttäjän haastatteluun. "
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Nokia Lumia 900 myynnin aloitus huhtikuussa kääntää jo Windows Phonen käyrän ylöspäin. Sitähän menee erittäin hyvin kaupaksi ja käyttäjien arvostelut Amazonin verkkokaupassa on kaikista älypuhelimista parhaimmat.
Ai ne Nokian maksamat arvostelut? Kylläpä niistä jaksetaan vielä hehkuttaa, vaikka nolosti kiinni jäätiinkin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19.6. Google lisää Chromebook-kannettavien myyntiä
- 19.6. Kuluttaja-asiamies kärventää Elisaa maksullisesta paperilaskusta
- 19.6. 3T: HCL vähentää ex-nokialaisia Tatan vanavedessä
- 19.6. Skandinavian johtaja erosi Nokiasta
- 19.6. Elisa nappasi "maailman ohuimman" älypuhelimen
- 19.6. Kuusi tietosuojavaltuutettua: Saisimmeko Glassin, kiitos
- 19.6. Microsoft Office vihdoin iPhoneen, mutta moni pettyy
- 19.6. Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 19.6. NSA: Vakoilu vesitti pommiaikeet New Yorkissa
- 19.6. Sprint aktivoi Clearwiren myrkkypillerin
- 19.6. Huawei: Emme ole ostamassa Nokiaa
- 19.6. Kickstarter oli vain ponnistuslauta Oculusille
- 19.6. Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 19.6. 172 jää pihalle TCS:n uudesta organisaatiosta
- 19.6. Maksatko nettikaupassa enemmän kuin kaverisi?
- 19.6. Google haluaa erotella NSA:n ja paikallispoliisin tietopyynnöt
- 18.6. Kiinan supertietokone rökitti kaikki
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 18.6. 12:n kopla auttaa valtion pakeille
- 18.6. Relacom jättää Suomen, myy toiminnot
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 19.6. Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 19.6. Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 17.6. Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Google lisää Chromebook-kannettavien myyntiä 15:49
- Kuluttaja-asiamies kärventää Elisaa maksullisesta paperilaskusta 15:17
- Skandinavian johtaja erosi Nokiasta 14:52
- Elisa nappasi "maailman ohuimman" älypuhelimen 14:02
- Microsoft Office vihdoin iPhoneen, mutta moni pettyy 13:02
- Sprint aktivoi Clearwiren myrkkypillerin 10:10
- Huawei: Emme ole ostamassa Nokiaa 09:40
- Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta 09:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
2008Viisi vuotta sitten
Facebook-ohjelmilla tahkotaan rahaa
20.06.2008 Facebook-ohjelmakehittäjille on maksettu 8 miljoonaa dollaria jo yksistään SocialMedia-mainostusohjelman läpi.
2010
Kolme vuotta sitten
Tekstiviestit houkuttavat aikuisiakin ajaessa
20.06.2010 Aikuisiakin kuskeja pitää näemmä valistaa tekstiviestittelyn vaaroista, yhdysvaltalainen tutkimus paljastaa.
Taloussanomat
- Yli 500 miljoonaa – VM arvioi hinnan velan taittamiselle 13:04
- Näin saat pitkän lomaputken 06:01
- Pitkän linjan talousvaikuttajat rummuttavat eurokritiikkiä 17:30
- Rikkaimmat rikastuivat eniten – omaisuus paisui kymmenyksen 19:59
- Fed päätti: Arvopaperiostot jatkuvat entisellään 21:17
- Yritykset umpikujassa? "Pikkusormi demokratian pirulle" 17:17
- Nokialta vihjailee julkistuksesta: "41 miljoonaa syytä" 20:19
- "Kasvu erittäin heikkoa seuraavat kolme vuotta" 14:30
- Enemmistö suomalaisista haluaa leikkauspolitiikkaa 17:13
- Saksalaispankki vähentää 5 200 työntekijää 21:07
- » Taloussanomat.fi













