Microsoft kiristää Marketplacen siveysvyötä

Tällainen lienee ok.
Kuva: Lehtikuva
4.5.2012 16:03 Microsoft alkaa tarkkailla entistä tarkemmin, että pornoa ei eksy Windows Phonen sovelluskauppaan.
Microsoft ilmoittaa muutoksista Windows Phonen sovelluskaupassa Marketplacessa. Yhtiö tiukentaa nykyistä linjaustaan.
Kaupassa ei ole koskaan sallittu seksuaalisesti vihjailevaa tai provosoivaa sisältöä. Raja menee sellaisissa kuvissa, joita "näkee televisiossa parhaaseen katseluaikaan taikka aikakauslehden uimapukunumerossa".
– Päätimme hiljattain, että voimme parantaa ostokokemusta kaikille asiakkaillemme tulkitsemalla ja harjoittamalla entistä ankarammin olemassa olevia käytäntöjämme, Marketplace-johtaja Todd Brix sanoo.
Microsoft alkaa vahtia tarkemmin sovellusten kuvakkeita, nimiä ja sisältöä. Yhtiö odottaa niiden olevan entistä hienovaraisempia ja säädyllisempiä kuvissa ja käytetyissä sanoissa. Rikkovia sovelluksia pitää muuttaa, jos kehittäjä haluaa pitää ne Marketplacessa.
Kyseessä on yksi neljästä uudistuksesta Marketplacessa. Microsoft alkaa valvoa entistä tarkemmin myös tavaramerkkirikkomuksia ja suhtautuu kielteisesti samankaltaisten sovellusten julkaisuun joukolla ilman, että ostajan on helppo erottaa niitä toisistaan.
Uusimpana muutoksena Microsoft laittaa ruotuun kehittäjät, jotka varustavat sovelluksensa useammalla kuin viidellä avainsanalla, mikä on sallittu maksimi. Kaikki sovellukset, joiden näkyvyyttä pönkitetään yli viidellä avainsanalla, menettävät jokaisen avainsanansa.
Samalla käydään väärien avainsanojen kimppuun. Microsoft on Brixin mukaan huomannut, että suosittuja hakutermejä, kuten "Justin Bieber" tai "YouTube", käytetään avainsanoina, vaikka kyseisillä termeillä ei ole mitään tekemistä niillä ratsastavien sovellusten kanssa.
- VerkossaTodd Brixin blogikirjoitus
Kommentit (24)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Tuo pudottaa WP:n sovellusmäärän alle puoleen.
Voi voi, etkö keksinyt parempaa kommenttia?
Anonyymi
Tuo pudottaa WP:n sovellusmäärän alle puoleen.
Voi voi, etkö keksinyt parempaa kommenttia?
Tuo pudottaa Marketplacen sovelluste nmäärän nollaan. Samalla tuhoten koko wp alustan. Kyllä google play market ja applen appstoret on paljon parempia.
Anonyymi
Tuo pudottaa Marketplacen sovelluste nmäärän nollaan. Samalla tuhoten koko wp alustan. Kyllä google play market ja applen appstoret on paljon parempia.
Ootpa yksinkertainen tyyppi..
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:00 Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon
- 16.5. Uusi Firefox vertailee tarkkailee toimintaansa – ja vertaa sitä muihin surffaajiin
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Takaisku Googlelle: Ehdotetut hakusanat oikeuden hampaisiin
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 16.5. Kuka tekee Androidilla eniten rahaa? Vastaus yllättää
- 16.5. Googlelta uhkavaatimus Microsoftille: Estäkää Youtube-sovelluksenne toiminta!
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- 16.5. Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet 09:00
- Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun 13:49
- Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan? 12:58
- Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa 11:25
- Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista 09:00
- Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei 08:04
- Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta 07:00
- Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua? 16:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Matka-ajan korvaamisesta pitää sopia tietoalan toimihenkilön kanssa
19.05.2008 Toimihenkilöliitto Erto ihmettelee työtuomioistuimen aikaisemmin toukokuussa tekemää päätöstä tietotekiikka-alan matka-ajan korvaamista koskeneessa tulkintariidassa.
Kolme vuotta sitten
Google ennustaa häviötä Kuunkuiskaajille
19.05.2010 "Suomi, nolla pistettä" on jälleen totta, mikäli Googlen Euroviisu-ennustus pitää kutinsa.
Taloussanomat
- Näitä vakuuksia ei ole tarkoituskaan käsittää 06:01
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- "EU:n oliiviöljydirektiivi kuin lahjus kriisimaille" 11:03
- Tämä talousennuste on nyt eniten pielessä 15:44
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- HS: Pääministerit ovat lennelleet veroparatiisikoneilla 09:37
- TS: Valtiolta miljoonien piilotukea elintarvikealalle 16:19
- Melanchtonin maailmanloppu 07:07
- Lotossa kuusi oikein – 460 miljoonaa euroa käteen 09:58
- Komissari: Huawei ja ZTE uhka Euroopan telealalle 11:11
- » Taloussanomat.fi













