Suurimmat häviäjät: Symbian ja RIM

Kuva: Lehtikuva
15.5.2012 15:14 Android-käyttöjärjestelmä on vallannut lisää markkinaosuuksia, Windows Phone –alusta on piristynyt Nokian ansiosta.
Uudet älypuhelimet ovat auttaneet Googlen Android-käyttöjärjestelmää venyttämään johtoa älypuhelimien käyttöjärjestelmissä alkuvuonna, laskee kuluttajakäyttäytymistä mittaava Kantar WorldPanel. Android on lisännyt osuuttaan kaikilla markkinoilla.
Uusia Android-puhelimia ovat tuoneet tarjolle esimerkiksi Samsung ja HTC. Kantarin mukaan yksi kuluttajien suosikkimalli on ollut HTC:n One X.
Apple onnistui säilyttämään markkinakakkosen asemansa iPhone 4S-älypuhelimen suuren kysynnän vuoksi. Apple kasvatti osuuttaan Yhdysvalloissa ja Isossa-Britanniassa, mutta menetti asemiaan Manner-Euroopassa.
Microsoftin Windows Phone –käyttöjärjestelmä näytti Kantarin mukaan vahvistumisen merkkejä. Kasvua on auttanut Nokian päätös vaihtaa älypuhelimissa Symbianista Windows Phone-käyttöjärjestelmään.
Osuuksia menettivät Symbian ja kandalainen BlackBerry-älypuhelimien valmistaja RIM. Yhdysvalloissa RIM:n osuus romahti alkuvuonna kolmeen prosenttiin. Vuosi sitten RIM:n hallussa oli yhdeksän prosenttia markkinoista.
Kommentit (56)
Anonyymi
Anonyymi
Windows Phone on melkoinen katastrofi tähänkin verrattuna.
Anonyymi
Anonyymi
Ainoa vahvistuminen kun kattoo statcounterin tilastoa WP7:ssä on tapahtunut Suomessa.
Höpö höpö, älytöntä nousua!
Windows Phone -alusta on piristynyt Nokian ansiosta.
Anonyymi
Tarkkailin hieman minkälaisia puhelimia siellä ihmiset käyttää koska lähes jokainen räplää puhelinta metrossa, rullaportaissa yms paikoissa. En nähnyt yhtään ainutta windows puhelinta sen sijaan kymmeniä tuhansia android ja apple puhelimia ja jonkin verran RIm:jä
Anonyymi
Tämä on vain karu totuus, nokian pitäisi korvata symbianin puuttuva myynti lumialla ja se on käytännössä mahdotonta nykytilanteessa, kun WP7 luurit ei juurikaan myy. Tulosvaroitusta voidaan odotella nokialta.
Anonyymi
Anonyymi
Näille muutamille lumia faneille, jotta nokian touhu olisi kannattavaa ja jäisi plussalla, pitäisi joka maassa olla samanlaista nousua WP7 luureissa kuin Suomessa. Näin ei kuitenkaan ole. Vaikka lumia myisi jokusen miljoonan, jopa yläkanttiin heitetty 4 miljoonaa. Niin Apple myy samassa ajassa 35 miljoonaa.

Lisäksi pitää muistaa että valtaosa lumioista on nyt dumpattu mainoskampanaja hintaan tappiolla. Kun niitä aletaan myymään normaalilla katteellisella hinnalla niitä ei osta enää kuin suomalaiset.

Ei ole myyty tappiolla. lumia800 osat maksaa 200$ ja sitä myydään 429e lapulla ilman kytkyä. Kytkypuhelimen sopparihintaa ei kannata katsoa. Muutenhan voisin ostaa esimerkiksi Mersun E sarjalaisen vain 4k.(unohdetaan ne tulevat kuukausierät)
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 07:00 Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 20.5. Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän
- 20.5. Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä
- 20.5. Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 20.5. Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 07:00 Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 20.5. Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä 17:41
- Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän 15:09
- Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea 12:54
- Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät 11:29
- Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus 09:19
- Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat 07:00
- Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet 09:00
- Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun 13:49
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
300 gigatavua muistia tarpeen nanotekniikan läpimurrossa
21.05.2008 Mikael Johanssonin tutkimusryhmä on pystynyt todistamaan, miten aineen rakenne muuttuu atomimäärän mukaan. Tarkimpien elektronirakennelaskujen tekemiseksi tarvittiin lähes 300 gigatavua muistia ja kaksi teratavua levytilaa tieteen tietotekniikan keskuksen superklusterilla Murskalla.
Kolme vuotta sitten
Sonera alkaa myydä micro-sim-kortteja ensi viikolla
21.05.2010 Tavallista puhelimen sim-korttia pienemmät micro-sim-kortit tulevat Soneran valikoimaan. Soneran mukaan operaattori haluaa olla valmis myymään micro-sim-kortteja ulkomailta tuotuja iPad-laitteita varten.
Taloussanomat
- Firmat, tässä vastuun alkeita kaukaisiin maihin 06:01
- Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin 07:31
- USA:n keskuspankin Evans: Taloustilanne parantunut 07:49
- Eksoottinen kvanttitietokone tulee arkikäyttöön 07:51
- Yle: Potkut Finnairilta, haluttuja Lähi-Idässä 08:36
- Kuinka halvalla kesärenkaat saisi nettikaupasta? 06:01
- Teknohuuma valtasi pörssin: Kurssi +221 % alkuvuonna 16:40
- Reuters: DNA:n myyntivalmistelut etenevät 20:01
- TS: Tallinnan-lautat kulkevat kohta maakaasulla 07:27
- H&M pohtii tuotantoa Etelä-Amerikassa ja Afrikassa 16:48
- » Taloussanomat.fi
-
-114 e
Dell XPS 8500 CE (Core i7-3770, 16 GB, 2 TB, W7HP), keskusyksikkö
-
-60 e
HP Workstation Z420 (Xeon E5-1650, 8 GB, 1 TB, Win 7 Home Premium), keskusyksikkö
-
-24 e
Apple iMac (Core i5 3,2Ghz, 8 GB, 1 TB, 27", OS-X), pöytäkone
-
-21 e
Apple Mac Mini (Core i7, 4 GB, 2 TB, OS X Server), keskusyksikkö
-
-20 e
Asrock CoreHT-S 245 B (Core i5-2450M, 4 GB, 1 TB, Win 8), keskusyksikkö