Nokia luopuu isosta massatapahtumasta

Nokia esitteli Lumia-älypuhelimensa viime vuoden Nokia World-tapahtumassa Lontoossa lokakuussa.
Kuva: Simon Dawson/Bloomberg
24.5.2012 11:15 Puhelinvalmistaja aikoo luopua vuoden suuresta Nokia World-markkinointitapahtumasta, massatapahtuman tilalle tulee useita pienempiä tilaisuuksia.
Matkapuhelimia valmistavan Nokian syyskuulle Helsinkiin suunnittelema Nokia World -markkinointitapahtuma surkastuu kutsuvierastilaisuudeksi. Samalla tapahtuman ajankohta aikaistuu.
Nokia kertoo asiasta verkkosivujensa blogissa.
Vielä maaliskuussa Nokia ilmoitti, että seuraava Nokia World -markkinointitapahtuma järjestetään Helsingissä 25.-26. syyskuuta.
Tuolloin tapahtuman arveltiin kokoavan tuhansia yhteistyökumppaneiden, pankkien ja lehdistön edustajia Helsinkiin. Viime vuoden tapahtumaan osallistui 3 000 vierasta.
Yksittäisen suurtapahtuman sijaan Nokia aikoo keskittyä vastaisuudessa pienempiin, intiimimpiin ja tietylle yleisölle suunnattuihin tapahtumiin.
Nokian mukaan Helsingin tapahtuma on tarkoitettu operaattoreille ja jälleenmyyjille. Luonteeltaan tapahtuma on kutsuvierastilaisuus.
Kommentit (28)
Anonyymi
Ei noin tyhmää johtajaa voi olla olemassa, pakko siinä on olla jokin tälläinen juoni taustalla.
Nämä Nokian patentit ovat varmaan arvotavaraa lähitulevaisuudessa kun tabletit ja älypuhelimet yleistyy.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
aikoo keskittyä vastaisuudessa pienempiin, intiimimpiin ja tietylle yleisölle suunnattuihin tapahtumiin.
Tuotahan se Tim tekee kanssa ja hyvin pyyhkii. Vähän käy tuomaria tapaamassa saksassa ja jenkeissä.
Anonyymi
N9 joka on jokaisessa älypuhelinten testissä ja vertailussa jäänyt viimeiseksi.
Kukaan ei ole makselemassa N9:n testailua. Vain käyttäjät tietävät luurin olevan loistava.
Anonyymi
Anonyymi
Pian Enlop saa työnsä päätökseen Nokian romuttamisesa ja Microsoft ostaa Nokian patentteineen.
Ei noin tyhmää johtajaa voi olla olemassa, pakko siinä on olla jokin tälläinen juoni taustalla.
Nämä Nokian patentit ovat varmaan arvotavaraa lähitulevaisuudessa kun tabletit ja älypuhelimet yleistyy.
Eniten ihmetyttää kuinka yhtiökokouksissa jms annetaan touhun jatkua. Omistajia luulisi kiinnostavan, ettei kurssia koeteta paukuttaa nollille.
Tai sitten suurta firmaa saa vietyä kun vaan on pokkaa tarpeeksi, ja sitähän Elopilta MS miehenä löytyy. Tulokset vaan jää vähän nihkeiksi.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 06:15 WSJ: Microsoft yritti ostaa Nokian älypuhelimet
- 06:04 Nämä tabletit ja puhelimet kiinnostavat eniten suomalaisia
- 19.6. Google lisää Chromebook-kannettavien myyntiä
- 19.6. Kuluttaja-asiamies kärventää Elisaa maksullisesta paperilaskusta
- 19.6. 3T: HCL vähentää ex-nokialaisia Tatan vanavedessä
- 19.6. Skandinavian johtaja erosi Nokiasta
- 19.6. Elisa nappasi "maailman ohuimman" älypuhelimen
- 19.6. Kuusi tietosuojavaltuutettua: Saisimmeko Glassin, kiitos
- 19.6. Microsoft Office vihdoin iPhoneen, mutta moni pettyy
- 19.6. Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 19.6. NSA: Vakoilu vesitti pommiaikeet New Yorkissa
- 19.6. Sprint aktivoi Clearwiren myrkkypillerin
- 19.6. Huawei: Emme ole ostamassa Nokiaa
- 19.6. Kickstarter oli vain ponnistuslauta Oculusille
- 19.6. Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 19.6. 172 jää pihalle TCS:n uudesta organisaatiosta
- 19.6. Maksatko nettikaupassa enemmän kuin kaverisi?
- 19.6. Google haluaa erotella NSA:n ja paikallispoliisin tietopyynnöt
- 18.6. Kiinan supertietokone rökitti kaikki
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 19.6. Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 19.6. Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 18.6. Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- WSJ: Microsoft yritti ostaa Nokian älypuhelimet 06:15
- Nämä tabletit ja puhelimet kiinnostavat eniten suomalaisia 06:04
- Google lisää Chromebook-kannettavien myyntiä 15:49
- Kuluttaja-asiamies kärventää Elisaa maksullisesta paperilaskusta 15:17
- Skandinavian johtaja erosi Nokiasta 14:52
- Elisa nappasi "maailman ohuimman" älypuhelimen 14:02
- Microsoft Office vihdoin iPhoneen, mutta moni pettyy 13:02
- Sprint aktivoi Clearwiren myrkkypillerin 10:10
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Taloussanomat
- Yli 500 miljoonaa – VM arvioi hinnan velan taittamiselle 13:04
- Näin saat pitkän lomaputken 06:01
- Pitkän linjan talousvaikuttajat rummuttavat eurokritiikkiä 17:30
- Rikkaimmat rikastuivat eniten – omaisuus paisui kymmenyksen 19:59
- Fed päätti: Arvopaperiostot jatkuvat entisellään 21:17
- Yritykset umpikujassa? "Pikkusormi demokratian pirulle" 17:17
- Nokialta vihjailee julkistuksesta: "41 miljoonaa syytä" 20:19
- "Kasvu erittäin heikkoa seuraavat kolme vuotta" 14:30
- Enemmistö suomalaisista haluaa leikkauspolitiikkaa 17:13
- Saksalaispankki vähentää 5 200 työntekijää 21:07
- » Taloussanomat.fi













