Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Googlen Android-kauppa sai uusia rahastuskeinoja

Kuva: Ruutukaappaus

25.5.2012 17:09 Google on päivittänyt Google Play -sovelluskauppansa uudella ominaisuudella, jonka avulla Android-puhelinten käyttäjät voivat tehdä sovellusten sisäisiä tilauksia.

Päivitys on jatkoa vuosi sitten esitellylle ominaisuudelle, joka mahdollisti sovellusten sisäiset ostokset. Silloin sovelluskauppa tunnettiin nimellä Android Market.

– Lanseerauksesta lähtien sovellusten sisäinen laskutus on erittäin onnistuneesti auttanut kehittäjiä kaupallistamaan sovelluksensa, Google Playn tuotepäällikkö Ibrahim Elbouchikhi kirjoittaa yhtiön kehittäjäblogissa.

Hakukonejätin mukaan Google Play -kaupan 24 tuottavimmasta sovelluksesta 23 käyttää ominaisuutta, joka mahdollistaa sovellusten sisäisen laskutuksen. Sisäisestä laskutuksesta muodostunut liikevaihto ylittää liikevaihdon, joka syntyy perinteisestä sovellusten ostamisesta.

Uuden ominaisuuden avulla kehittäjät voivat myydä sovelluksissaan kuukausi- tai vuositilauksia. Parhaiten se sopinee musiikki- ja videosisältöihin sekä lehtiyhtiöille ja pelikehittäjille.

Tilaukset uusiutuvat automaattisesti, ja Google lähettää tilaajille sähköpostia jokaisesta uudesta tilauksesta. Käyttäjä voi perua tilauksensa sovelluksessa.

Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (17)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Applella rahastus on toiminut jo alusta saakka.
Anonyymi: AAPL $0.004 25.5.2012 19:06

Anonyymi
Ollut ties kuinka monta vuotta Applen App Storessa.
Anonyymi: Osku 25.5.2012 19:12

Anonyymi
Matkittu suoraan iPhonesta, jossa se on ollut jo vuosia.
Anonyymi: AAPL $558 25.5.2012 19:13

Anonyymi
No joko me nyt sitten saadaan Hulu tänne Suomeenkin?

Ei kun to-mafiat haluavat estää sellaisen iljetyksen kuin vapaa kauppa. Eli se siitä, hajaantukaa, ei mitään nähtävää. To-maksu tulee sitten perästä.
Anonyymi: Operaa 25.5.2012 21:36

Anonyymi
Nokia on myös tämän idean isä. Keski-Euroopassa kuluttajat ja yritysasiakkaat ovat voineet sen omin silmin todeta, mikäli ovat sijoittaneet mobiilipuolen varmoihin käsiin, siis symbianiin ja nyt windows-puhelimiin.
Anonyymi: jeps 25.5.2012 22:43

Anonyymi
Applella rahastus on toiminut jo alusta saakka.
Anonyymi: Nimetön 26.5.2012 10:59

Anonyymi
Kyllä mua ärsyttää 3 tuuman lakaava i-matolaatikko.
Anonyymi: Lumia 900 26.5.2012 19:48

Anonyymi
Matkittu suoraan iPhonesta, jossa se on ollut jo vuosia.


Tässä on mennyt kääntäessä kaksi asiaa hieman sekaisin. In-App purchase (kertamaksu) on vanha juttu sekä iOS että Android alustalla. Sen sijaan App Subscription (kk-maksu) on huomattavasti uudempi juttu. Applella tämä otettiin rajoitetusti käyttön lähinnä sanomalehti ja uutispalveluissa helmikuussa 2011. Marraskuussa se tuli mahdolliseksi myös peleihin. Androidilla vastaava ominaisuus tulee nyt kerralla kaikkii applikaatioihin. Eli Applea jäljessä Android on kokonaisuudessaan noin 6kk.

Ja ideahan on ikivanha. Ensimmäiset kuukausimaksulliset palveluthan ovat varmasti jostain 1800-luvun puolelta. Digitaali ympyröissä ne niitä alkoi ilmestyä www:n myötä 90-luvun puolivälissä.
Anonyymi: Android-kehittäjä 26.5.2012 20:43

Anonyymi
Hienoa että rahat saa menemään ilman että tarvii mitään ostella.
Anonyymi: niin se elämä helpot 26.5.2012 22:12

Anonyymi
Kyllä mua ärsyttää 3 tuuman lakaava i-matolaatikko.

Latency 5.8 ms vs 371.5 ms
Eli kyllä se ei paljon lagaa verrattuna tuohon 371ms lagaamiseen.
Anonyymi: Lagaajien kerho 26.5.2012 22:36
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2009

Viisi vuotta sitten

"Kapteeni Kirk" harmistui HP:n myrkyistä

29.07.2009 Hewlett-Packardin pääkonttorin työntekijät saivat erikoisen viestin puhelimiinsa tiistaina samaan aikaan, kun Greenpeacen väki ahkeroi rakennuksen katolla.


2011

Kolme vuotta sitten

Polkumyynti ei pelastanut Motorolaa

29.07.2011 Amerikkalaisen matkapuhelinvalmistajan Motorolan arvio loppuvuoden tuloskehityksestä jäi alle odotusten.

.