Android toi Instagramille hurjan kasvun
28.5.2012 09:57 Valokuvien jakelu- ja editointipalvelu Instagram hyppäsi 98 sijaa suosituimpien Internet-palvelujen listalla huhtikuussa.
Nettiliikennettä seuraavan ComScoren lukujen mukaan palvelujen avaaminen Googlen Android-laitteille teki Instagramista 106.:ksi suosituimman nettipalvelun. Maaliskuussa, kun sen sovellus oli saatavissa vain Applen iOS-käyttöjärjestelmälaiteille, Instagram oli sijalla 204.
Instagramin menestykseen on vaikuttanut myös sen saama suuri näkyvyys Facebookin maksettua siitä miljardi dollaria juuri ennen listautumisantia, Los Angeles Times kirjoittaa.
Instagramin palvelussa kävi huhtikuussa 14,6 miljoonaa eri kävijää, ComScore kertoo. Kävijämäärä on 78 prosenttia enemmän kuin maalikuun 8,2 miljoonaa. Maaliskuussa vierailijoiden määrä kasvoi vain 19 prosenttia.
Android-sovellus julkaistiin huhtikuun alkupäivinä. Silloin Instagramin rekisteröityneiden käyttäjien määrä oli noin 30 miljoonaa. Venture Beatin arvion mukaan käyttäjiä oli huhtikuun lopussa jo noin 50 miljoonaa.
Viime viikolla Facebook julkisti oman sovelluksensa valokuvien lataamiseen ja jakeluun yhteisömediassa. Pitkään kehitteillä ollutta sovellusta pidetään kuitenkin kömpelönä Instagramin sovellukseen verrattuna. Instagramin sulauttaminen Facebookin tarjontaan tulee viemään vähintäin useita kuukausia.
Kommentit (1)
Anonyymi
Miksei sitä saa Lumialle?
Kuoleva marginaalikäyttis ei kiinnosta käyttäjiä eikä kehittäjiä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10:10 Sprint aktivoi Clearwiren myrkkypillerin
- 09:40 Huawei: Emme ole ostamassa Nokiaa
- 09:29 Kickstarter oli vain ponnistuslauta Oculusille
- 09:15 Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 09:10 172 jää pihalle TCS:n uudesta organisaatiosta
- 08:30 Maksatko nettikaupassa enemmän kuin kaverisi?
- 07:00 Google haluaa erotella NSA:n ja paikallispoliisin tietopyynnöt
- 18.6. Kiinan supertietokone rökitti kaikki
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 18.6. 12:n kopla auttaa valtion pakeille
- 18.6. Relacom jättää Suomen, myy toiminnot
- 18.6. Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran
- 18.6. USA:n vakoilusta potkua Euroopan pilveen?
- 18.6. Oikea ankallisaarre? Täyslaidallinen Akkareita nettiin
- 18.6. Yahoo sai 13 000 tietopyyntöä, aikoo avautua lainvalvonnasta
- 18.6. Kuka häviää, kun roaming-maksut katoavat?
- 18.6. Google Reader katoaa, Digg tarjoaa korvaajaa
- 18.6. Sähköinen tweet hyväksyttiin englantiin yllätysnopeasti
- 18.6. Verkko vetää tv:n katsojia, laillisuus ei niin tärkeää nuorille
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 17.6. Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 17.6. Google X:n "projekti hullu" lähti lentoon – kirjaimellisesti
- 18.6. Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Sprint aktivoi Clearwiren myrkkypillerin 10:10
- Huawei: Emme ole ostamassa Nokiaa 09:40
- Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta 09:15
- Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta 15:27
- Kuka häviää, kun roaming-maksut katoavat? 10:22
- Google Reader katoaa, Digg tarjoaa korvaajaa 09:49
- Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden 07:00
- Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna 14:52
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
2008Viisi vuotta sitten
Finreactor-puolustus löysi valitusperusteen
19.06.2008 Finreactor-syytettyjä puolustava Turre Legal kommentoi blogissaan Turun hovioikeuden tämänpäiväistä päätöstä, jolla kaksitoista vastaajaa tuomittiin suuriin korvauksiin.
Taloussanomat
- Näin saat pitkän lomaputken 06:01
- Konecranes varoittaa tuloksestaan – luvassa vähennyksiä 09:44
- Abu Dhabi ostamassa palan Nordeaa, Sampo ei 08:56
- Kypros haluaa helpotuksia tukipakettiin – EU hämmentynyt 08:41
- Euroopan automyynti kahden vuosikymmenen pohjissa 09:53
- Yle: Ruotsalaisten juhannus kaaokseen – bussit lakkoon 07:27
- Siemens etsii ostajaa NSN-puolikkaalleen 20:10
- Huawei pohtii Nokian ostoa – ”avoimin mielin” 21:09
- Ruotsi maksaa velkaa – keventää Nordea-omistusta 19:23
- "Mikään tosiasia" ei kerro paremmasta Stora Ensolle 16:41
- » Taloussanomat.fi















