Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Elop: Ongelma ei ole puhelimissa, vaan myynnissä

Kuva: Lehtikuva

15.6.2012 10:32 Nokian ydinongelma on saada myyjät myymään yhtiön tuotteita, tiivisti toimitusjohtaja Stephen Elop sijoittajille ja analyytikoille tarkoitetussa kokouspuhelussa.

Elop kertoi myös, että Nokia aikoo keskittää Lumia-puhelimiensa markkinointiponnisteluja tärkeimpiin markkinoihin kuten Yhdysvaltoihin, Britanniaan ja Kiinaan, mutta karsia markkinointia ja kuluja pienemmissä maissa.

Elopin mukaan ongelma ei ole uusissa puhelimissa, sillä niistä Nokia on saanut paljon positiivista palautetta. Nokian Lumia-älypuhelimien ja uusien peruspuhelimien käyttäjät ovat olleet laitteisiinsa tyytyväisiä, hän sanoi.

Ongelmana ovat kaupat ja myyjät. Nokian toimitusjohtajan mielestä on turhauttavaa, että Lumia -puhelimet eivät saa usein kaupoissa tarpeeksi näkyvyyttä, eivätkä myyjät suosittele Lumia -puhelimia asiakkailleen. Nokian puhelimien sijasta monet myyjät esittelevät asiakkaille mieluummin suosittuja iPhone- ja Android-malleja.

– Haasteena on vakuuttaa myyjät, saada Lumia-puhelimet heidän käsiinsä, tuote näkyvästi hyllylle, meidän valomme hieman kirkkaammaksi kuin kilpailijan, Elop sanoi.

– Meillä on loistavia tuotteita, mutta emme saa tarpeeksi vetoa.

"Oikea panostus
tärkeää"

Elopin mukaan Nokia on oppinut Yhdysvalloissa, että oikealla panostuksella voi saada tarpeeksi huomiota ja myynnin käyntiin. Samaa työtä aiotaan jatkaa Yhdysvalloissa sekä muilla Nokialle tärkeillä markkinoilla. Esimerkiksi Britannian ja Kiinan markkinat eroavat kuitenkin Yhdysvalloista, joten samaa Yhdysvaltojen tyylistä operaattorivetoista myyntikampanjaa ei niissä aiota käyttää, hän kertoi.

Elopin mukaan Nokia aikoo tuoda markkinoille nykyistä halvempia Windows Phone -käyttöjärjestelmää käyttäviä puhelimia, sillä yhtiön markkinaosuutta syövät esimerkiksi yhä halvemmat Android-puhelimet.

Elop tai puheluun osallistunut Nokian rahoitusjohtaja Timo Ihamuotila eivät ilmoittaneet selkeitä myyntitavoitteita. Ihamuotilan mukaan Nokia pyrkii nostamaan Windows-puhelimien markkinaosuuden 10 prosenttiin, mutta ei halunnut tarkentaa, milloin tämä tapahtuu.

Elop ja Ihamuotila vastasivat myös kysymyksiin yhtiön patenttien myynnistä. Elopin mukaan yhtiö aikoo jatkossa kehittää tapoja, joilla se voi ansaita enemmän patenteillaan. Ihamuotila kertoi, että yhtiö arvioi eri patenttiensa arvoa jatkuvasti.

– Oikealla hinnalla olemme valmiita myymään, Ihamuotila sanoi.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Mainitut yritykset

Kommentit (110)


Anonyymi
Ongelma on edelleen siinä että mainostetaan rumaa käyttistä. Mikäli windowsphone8 ei tuo mitään merkittävää muutosta lumioiden ulkoasuun niin nokia on oikeasti mennyttä.

Olen ollut nokiaan todella optimistinen tähän asti mutta Elop vaan tuntuu ajavan kaikkea muuta alas paitsi windowsphonea. Toivoa sitten sopii prkle että se kasi sitten tosiaan korjaa kaikki mahdolliset puutteet mitä nykyisessä 7.5 versiossa on, muuten olen hyvin pettynyt Nokiaan yrityksenä. Panostaa koko rahalla paskaan...
asdasd 15.6.2012 11:45

Anonyymi
Jos tilanne on sama kuin Suomessa, jossa gigantit ja muut mainostavat lähes pelkkää Samsungia, olisi pitänyt vaihtaa myyjät eikä potkia duunareita ulos.


Liikkeet panostavat siihen mikä menee kaupaksi.

On aika ressukkamaista syyttää myyjiä / liikkeitä jos eFlopin oma toiminta on kuralla.

Kyllä Lumput on ainakin suomessa hyvin esillä, jopa häiritsevästikin.

Se vaan on se raaka totuus, ettei ihmiset halua enää nokiaa, juna meni jo.
Uskooko Elop että my 15.6.2012 11:47

Anonyymi
Myyjät ovat selvästikkin kuunnelleet asiakasta, jotka (valtaosa) ovat kertoneet olevansa kiinnostuneita muista kuin nokialaisista.

Onko siis väärin kuunnella asiakasta?
Pitäisikö siis ottaa riski ja tyrkyttää väkisin nokiaa?

Jos asiakas ei saa sitä mitä haluaa, se lähtee pois!
ASIAKAS ON NUMERO 1 15.6.2012 11:47

Anonyymi
Siis Suomeksi: ongelma ei ole tuotantoyksikossamme vaan myyntiosastollamme.

Vai on ongelma ettei myy? Uskomatonta tekstia KULUTUSelektroniikkajatin spedelta toimarilta!
Pete69 15.6.2012 11:48

Anonyymi
Nokian kehityskulkua luonnehditaan ohjelmassa katastrofiksi. Ohjelmassa pohditaan, että Nokian uusissa puhelimissa käytetty Microsoftin Windows Phone -käyttöjärjestelmä on huonompi kuin Applen ja Androidin -alustat.

Ohjelmassa kommentoidaan, että Apple ja Samsung ovat tällä hetkellä voittajapelureita.
Nimetön 15.6.2012 11:50

Anonyymi
Ei kannata myydä puhelinta joka tulee takaisin petetyn ja vihaisen asiakkaan tuomana. Menetit sekä kaupan, että asiakkaan ja saat tehdä ylimääräistä työtä ja saat haukut.
Sellainen on Lumia 15.6.2012 11:53

Anonyymi
Koskahan elop oppii sanomaan johtajalle kuuluvat sanat

MINÄ OLEN VASTUUSSA, SYY ON MINUN?
Nimetön 15.6.2012 11:55

Anonyymi
Kyllä hyvää myydään, kaupat haluaa voittoa. Minkä sille voi etteivät Lumiat pärjää Samsung Galaxyille. iPhonea ostetaan enää hypen takia ja siski että toimittajille on jaettu tuhansia iPhone-puhelimia jotta näkyvyys on taattu. Lumian kohdalla ei edes hypetys pelaa, sen verran jäljessä esim. Samsung Galaxy S II:sta ja II:sta sekä Notesta.
Iso ja paksu kulmikkaan ruma kapula, verrattuna Galaxyjen muotoiluun. Ja LG ym. tulevat Sampan perässä.
erooreino 15.6.2012 12:05

Anonyymi
Mutku se Apple..byaaaaa,byaaaaa..t:nokialoverboy
Nokialoverboy 15.6.2012 12:06

Anonyymi
Miten toimitusjohtaja voi olla noin pihalla?? Nimenomaan tuote ei ole kunnossa. Minulla on Lumia 800 ja se kuumenee kuin kiuas ja siitä puuttuu puolet niistä ominaisuuksista mtä Nokialla oli joskus 5-10 vuotta sitten. Tuote EI OLE kunnossa ja sen kertoo myyntikin, markkinointiin on kyllä satsattu, mutta kun tuote ei ole kunnossa niin se ei myy. Miten tyhmä tuo mies oikein on?
Junddi 15.6.2012 12:10
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tullimiehelle kaavaillaan oikeutta penkoa kännykät

26.05.2008 ACTA-kauppasopimus saattaa pakottaa myös suomalaisen tullimiehen ratsaamaan piratismista epäillyn teinin mp3-soittimen.


Kolme vuotta sitten

Foxconnin johto lensi iPhone-tehtaalle

26.05.2010 Sopimusvalmistaja Foxconnin perustaja ja johtaja Terry Gou lensi tänään Kiinan tehtaalle, jossa on tehty paljon itsemurhia.

.