Nokia hyllytti Meltemi-käyttöjärjestelmän loppusuoralla

Kuva: Martti Kainulainen / Lehtikuva
15.6.2012 09:51 Nokia säästää myös lopettamalla useita kehityshankkeita. Eräs lopetetuista hankkeista on Meltemi-käyttöjärjestelmä, joka ennakkoarvioiden mukaan piti julkistaa kesäkuussa.
Nokia on keskeyttänyt peruspuhelimiin tarkoitetun Meltemi-käyttöjärjestelmän kehittämisen, kertoo sanomalehti Wall Street Journal omiin lähteisiinsä vedoten.
Linux-pohjainen Meltemi oli suunniteltu alusta alkaen kosketusnäytöllisille puhelimille, ja sen tarkoitus oli vähitellen korvata Nokian peruspuhelimissa käytetty Series 40 -käyttöjärjestelmä, joka oli alun perin kehitetty näppäinpuhelimille.
Investointipankki Nomura arvioi huhtikuussa, että Nokia julkistaisi Meltemin kesäkuun aikana. Pankki piti hanketta äärimmäisen tärkeänä Nokian kannalta, sillä halvat kosketusnäytölliset Android-puhelimet ovat alkaneet syödä Nokian markkinaosuutta peruspuhelimissa.
Nokia ei ole virallisesti koskaan myöntänyt Meltemi-hankkeen olemassaoloa, mutta julkisuuteen on vuotanut video, jossa yhtiön toimitusjohtaja Stephen Elop itse mainitsee Meltemin.
Elop ei myöskään suoraan myöntänyt Meltemi-hankkeen lopetusta eilen torstaina Nokian tulosvaroitusta ja leikkauksia koskevassa lehdistötilaisuudessa. Meltemiä koskevaan kysymykseen hän vastasi, että Nokia on joutunut lopettamaan joitakin kehityshankkeita.
Viime viikolla Nokia esitteli Asha-mallin peruspuhelimia, joissa oli kosketusnäyttö. Nomuran torstaina julkistaman arvion mukaan ne saattavat pysäyttää peruspuhelimien myynnin laskun ainakin vähäksi aikaa.
Eilen torstaina Nokia kertoi tulosvaroituksen ja irtisanomisten lisäksi, että se jatkaa peruspuhelimiensa S30- ja S40-käyttöjärjestelmien kehitystä. Nokia myös kertoi, että yhtiö haluaa tuoda markkinoille nykyistä halvempia Windows-puhelimia.
Yksi Nokiasta lähtevistä johtajista oli peruspuhelimia kehittävän Mobile Phones -yksikön johtaja Mary McDowell.
Kommentit (218)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Linuxiin sekaantuminen tuli nokialle kalliiksi. Olisi pitänyt ymmärtää ilman ms apujakin pysyä erossa.
Mihin kuvittelet Androidin pohjautuvan? Tai sanooko Darwin BSD mitään?
Anonyymi
Anonyymi
Linuxiin sekaantuminen tuli nokialle kalliiksi.
Mikään ei voi tulla kalliimmaksi kuin Windows Phone. Maksanut jo Nokialle kymmeniä miljardeja.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 14:12 Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 13:29 Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 10:40 Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 10:04 Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 09:30 Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 07:05 Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 22.5. Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 22.5. TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 22.5. Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin 14:12
- Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa 13:29
- Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta 10:40
- Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna 10:04
- Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista 09:30
- Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta 07:05
- Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin 06:02
- Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy 15:33
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kelan suljettu korvauspalvelu tekee paluuta
23.05.2008 Kansaneläkelaitoksen kiireessä sulkema sähköinen sairaanhoitokorvausten kysely on palaamassa verkkoon.
Taloussanomat
- Jättivelkaisia yhä enemmän: Kuulutko riskiryhmään? 13:22
- Belgialaisyhtiö: Hulluruohovaara koskee vain Valiota ja SOK:ta 19:44
- Bernanken paradoksaalinen lahja sijoittajille 16:18
- Tämä pankki korotti lainamarginaaliaan eniten 06:01
- Suosittu asuntolainakorko sukelsi ennätysmatalalle 16:40
- ABC-asemia kiinni hintasodan takia 18:27
- Bloomberg: Nokia Siemens sulkee toimintoja ja uusii johtoaan 18:51
- Onko rattisi löysä? Tuhansille Nissan-kuskeille korjauskutsu Suomessa 10:36
- EU perääntyi – haukuttua oliiviöljydirektiiviä ei tule 17:03
- Hallitukselta 100 miljoonaa maakaasuterminaaleille 16:45
- » Taloussanomat.fi












