Tältä uusi Windows Phone 7.8 näyttää Lumia 900:ssa

21.6.2012 09:56 Merkittävin muutos on uusi aloitusnäyttö, jolle saa kuvakkeiden kokoja muuttamalla mahdutettua jopa 28 kuvaketta yhteen näkymään.
Ohjelmistoyhtiö Microsoft julkaisi viime yönä suunnittelijatilaisuudessaan uuden Windows Phone 8 -käyttöjärjestelmän älypuhelimille.
Matkapuhelinyhtiö Nokialle erittäin harmillisesti yhtiön valmistamia, Windows Phone 7.5 -järjestelmää käyttäviä Lumia-puhelimia ei saa päivitetyksi uudelle Windows Phone 8:lle. Näin tämänhetkiset Lumiat jäävät ilman uuden käyttöjärjestelmän etuja.
Microsoft tuo kuitenkin vanhallekin järjestelmälle päivityksen, Windows Phone 7.8:n.
Tämän "uusvanhan" järjestelmän merkittävin ero nykyiseen on uusi aloitusnäyttö. Teknologiasivusto The Verge pääsi jo testaamaan Windows Phone 7.8:lla päivitettyä Lumia 900-puhelinta, ja sen ensivaikutelma päivityksestä on positiivinen.
Uudessa aloitusnäytössä näytön oikeaan laitaan aiemmin tyhjäksi jäänyt tila on otettu käyttöön. Niinpä aloitusnäytön kuvakkeiden kokoa on voitu suurentaa. Lisäksi uutta pienempää kuvakekokoa käyttämällä kuvakkeita mahtuu nyt rinnakkain kolme aiemman kahden sijaan.
Kuvakkeiden koon muuttaminen onnistuu kätevästi niiden oikeaa alakulmaa napauttamalla, jonka kautta pääsee valitsemaan kuvakkeelle uuden koon.
The Vergen laskujen mukaan uusia kuvakekokoja käyttämällä yhdelle näytölliselle saa mahdutettua yhteensä 28 kuvaketta, jotka näkyvät kaikki ilman näkymän vierittämistä. Esimerkiksi Applen iPhonen näytölle mahtuu samanaikaisesti vain 20 kuvaketta.
Sivuston yleinen kommentti Windows Phone 7.8:n ensituntumasta onkin positiivinen, vaikka WP8-päivityksen puutetta harmitellaankin.
– Emme usko, että se [uusi hyvä aloitusnäyttö] korvaa täydellisesti Windows Phone 8 -päivityksen puutteen, mutta päivitys hengittää silti uutta elämää puhelimiin, jotka eivät vielä ole niin vanhoja, sivusto kirjoittaa.
- Lue myösThe Vergen uutinen aiheesta
Kommentit (77)
Anonyymi
Vau, saa pienennettyä neliöitä. Edistyksellistä. Saako 9 versiossa vaihdettua väriä ja muutettua palloksi tai kolmioksi?
Opas sulla ihmeelliset halut.
Anonyymi
Anonyymi
Tähän on totuttu myös Applen ios päivityksissä. Ei Siriä ole iphone 4:ssa, vaikka siinä sama softa kuin iphone 4S:ssä. Lisää uusia ominaisuuksi jää pois vanhemmista puhelimista ios6 julkistuksen myötä. Vanha rauta kun ei kaikkeen taivu.
Anonyymi
Ei sillä ole väliä saako puhelinta päivitettyä. Tärkeintä on se että on Nokian puhelin.
Heh, minulle on ihan sama minkä firman nimi kuoreen on kirjoitettu. Tärkeintä on että valmistaja tukee puhelinta läpi sen eliniän, eikä jätä asiakasta yksin parin kuukauden pituisen elinkaaren päätyttyä.
Itse olen erittäin tyytyväinen iPhone 3GS:ään jossa on uusin käyttöjärjestelmä. iPhone 5:n myötä tulee jälleen uusin versio iOS:stä ja asennan sen myös ilmaiseksi tähän vanhaan 3GS:ään. Näin puhelimen käyttöjärjestelmän tuen kuuluisi mennä, suoraan sanottuna Nokia viilaa käsittämättömästi asiakkaitaan linssiin myymällä uusvanhaa ja olemalla hiljaa näistä tiedossa olleista rajoitteista.
Anonyymi
Anonyymi
Vau, saa pienennettyä neliöitä. Edistyksellistä. Saako 9 versiossa vaihdettua väriä ja muutettua palloksi tai kolmioksi?
Opas sulla ihmeelliset halut.
Windows käyttäjällä ei ole haluja, se ottaa mitä ylempää tarjotaan.
Anonyymi
Juu ei se ole luuri ei mikään, mihin ei mahdu 28:aa kuvaketta! Tosi mahtava uudistus, nyt on oikeastaa melki täydellinen luuri kun tuon päivityksen saa.
Windows Phonet ei oo se alusta jolla kannattas alkaa lesoamaan muokattavuudella ;)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 20.5. Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän
- 20.5. Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä
- 20.5. Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 20.5. Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 20.5. Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä 17:41
- Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän 15:09
- Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea 12:54
- Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät 11:29
- Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus 09:19
- Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat 07:00
- Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet 09:00
- Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun 13:49
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Nintendo ei pysty vieläkään valmistamaan riittävästi Wiitä
21.05.2008 Wii-konsolia ei vieläkään riitä kaikille, vaikka esittelystä on kulunut jo puolitoista vuotta. Nintendo lisää edelleen valmistusmääriään.
Kolme vuotta sitten
Viestintävirasto: ei mitään pulaa kännykkänumeroista
21.05.2010 Teleoperaattori TeliaSonerassa pelätään, että kännykkänumeroiden nykyistä hitaampi kierrätys voisi johtaa pulaan numeroista. Viestintäviraston mukaan numeropula ei ole kuitenkaan todellista.
Taloussanomat
- Kuinka halvalla kesärenkaat saisi nettikaupasta? 06:01
- Teknohuuma valtasi pörssin: Kurssi +221 % alkuvuonna 16:40
- Reuters: DNA:n myyntivalmistelut etenevät 20:01
- H&M pohtii tuotantoa Etelä-Amerikassa ja Afrikassa 16:48
- MOT: TeliaSoneran hallitus ei tiennyt tarpeeksi Uzbekistan-kaupoista 21:50
- Japanin "supersankari" ei säästele rahamuskeleita 15:46
- Kiina kiristää välejä – Bryssel ja Berliini tukkanuottasilla 17:15
- Mitä ihmettä? Nuorten mielestä yt:t kuuluvat hyvään työelämään 20:25
- Tutkimus: Ruipelot rikkaat miehet kannattavat tulonjakoa 19:21
- Suomalaisyrittäjät valittavat valtion tuen puutetta 18:06
- » Taloussanomat.fi













