Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

ITC:n tuomaripaneeli mittaa oleellisen patentin käyttörajat

Applen iPhonet käyttävät 3G-standardia, joka perustuu Motorola Mobilityn essentiaalipatenttiin.
Kuva: Apple/ruutukaappaus

26.6.2012 10:24 Applen iPhone- ja iPad-laitteiden mahdollinen tuontikielto Yhdysvaltoihin ratkeaa elokuun loppuun mennessä. ITC:n tuomaripaneeli käsittelee hallintotuomarin päätöksen, jonka mukaan Apple loukkasi Motorola Mobilityn 3G-pantenttia.

Yhdysvaltain kansainvälisen kauppakomission ITC:n tuomaripaneeli ilmoitti ottavansa Applen ja Motorola Mobilityn välisen patenttikiistan käsittelyynsä ja antavansa ratkaisun 24. elokuuta. Tuomaripaneeli joutuu päättämään, voiko Motorola Mobility saada tuontikiellon Applen laitteille, jotka loukkaavat sen oleellista patenttia, joka määrittelee myös teknisen standardin.

ITC:n hallintotuomari Thomas Pender päätti aikaisemmin, että iPhonet ja iPadit rikkovat yhtä Motorolan patenttia. Tuomaripaneeli ottaa käsittelyyn kaikki neljä Motorolan patenttisyytöstä.

Tuontikielto olisi tuhoisa isku Applelle, sillä sen iPhonet ja iPadit, jotka vastaavat 78 prosenttia yhtiön myynnistä, valmistetaan Kiinassa.

Viime viikolla liittovaltion tuomari Richard A. Posner mitätöi samoja kanteita ja vastakanteita koskevan oikeudenkäynnin sanoen, etteivät osapuolet ole pystyneet osoittamaan vahinkojen määrää ja että tuontikiellot eivät ole asianmukainen ratkaisu patenttikiistoihin.

Apple on nostanut maailmanlaajuisesti koko joukon kanteita Googlen Android-käyttöjärjestelmää käyttäviä puhelinvalmistajia vastaan. Googlen omistukseen siirtynyt Motorola Mobility nosti omia kanteita Applea vastaan vuonna 2010 torjuakseen etukäteen Applen patenttisyytteet.

Jutun kirjoitti: Bloomberg-Digitoday

Bloomberg-Digitoday

Kommentit (6)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Hankala kehittää jenkkilässä softaa laitteille, mitä ei saa tuoda maahan :)
Siinä lähti applen k 26.6.2012 11:22

Anonyymi
Hankala kehittää jenkkilässä softaa laitteille, mitä ei saa tuoda maahan :)


Oletko Veijo Esso, Göbbels vai Nasse-setä Muropaketista? Juuri tuollaisesta tietämättömyydestä johtuu Nokian nykyinen alle ? 1,80 oleva kurssi.
Eikä ole pelkoa siit 26.6.2012 12:24

Anonyymi
Tämä on niin monimutkainen juttu, että se ylittää digidigin käsityskyvyn, eli digidigin ei pitäisi kirjoittaa niistä laisinkaan. Ainut oikea paikka on:

fosspatents.com/
Siellä on kaikki sel 26.6.2012 12:40

Anonyymi
Digidigin versio:

"Tuontikielto olisi tuhoisa isku Applelle, sillä sen iPhonet ja iPadit, jotka vastaavat 78 prosenttia yhtiön myynnistä, valmistetaan Kiinassa."

Foss:

"Based on the review notice, Apple now has a realistic chance of avoiding an import ban, but Motorola's own petition for review has also been granted in some respects."

fosspatents.com/2012/06/itc-starts-thorough-review-of.html
Apple jyrää 26.6.2012 12:53

Anonyymi
Se mikä tämän tekee mielenkiintoiseksi on se, että ITC paneeli ilmaisesti pyrkii katsomkan asiaa Frabd (EU säännös) mukaisesti.

Frand;ia ei kuitenkaan tietämäni mukaan ole USA:ssa hyväksytty , mutta sitä on kylläkin defacto alettu käyttämään saika monessa päätöksessä perusteena . Sehän siis tarkoitaa kohtuu hintaa tuosta patentin käytöstä ja patentin omistaja ei suoranaisesti voi sen käyttöä estää tai siis nyt on kyllä alettu viivästelemään noiden hintojen hyväksymisen suhteen .

Apple on pääsääntöisesti iskenyt ulkoisiin seikkoihin : muotoiluun ja patentoimiinsa graafisen käyttöjärjestelmän toimintoihin aikaisemmin .

Kiva nähdä kuins tää menee .
R Räyhä 26.6.2012 14:06

Anonyymi
Apple keksii...
peukkupoika 27.6.2012 11:13
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Puhelinten top-56 koostuu kokonaan nokialaisista

18.05.2008 Nokian markkinaosuus on Suomessa ylivoimainen Teknillisen korkeakoulun selvityksen mukaan se oli viime vuonna 86 prosenttia. Suostituin puhelin on Nokian 3310 jo kolmatta vuotta peräkkäin.


Kolme vuotta sitten

Nettipalvelu nuuskii Facebookin yksityisyysasetuksia

18.05.2010 Tiedätkö, ovatko yksityisyysasetuksesi Facebookissa kunnossa? Uusi verkkopalvelu Privacy scanner tarkistaa Facebook-asetukset ja huomauttaa mahdollisista vaaroista.

.