Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

IPhone paisutti rajusti Applen liikevaihtoa

27.6.2012 13:49 Tietokone- ja puhelinvalmistaja Apple on kerännyt tuntuvat liikevaihdot markkinoita myllertäneillä iPhone-puhelimillaan.

Markkinatutkimusyhtiö Strategy Analytics arvioi keskiviikkoisessa raportissaan puhelimien tuoneen Applelle yhteensä 150 miljardin dollarin eli noin 120 miljardin euron liikevaihdon vuosien saatossa. Vuosien varrella puhelimia on myyty noin 250 miljoonaa kappaletta.

Strategy Analyticsin johtajan Neil Mawstonin mukaan puhelimista onkin tullut merkittävä tulovirran ja voiton lähde kalifornialaiselle yhtiölle.

– Markkinoilla on kuitenkin alustavia merkkejä siitä, että seuraavat viisi vuotta voivat olla iPhonelle vaikeammat. Osa matkapuhelinoperaattoreista on huolissaan iPhonen myynnistä koituvista tukikustannuksista. Samaan aikaan Samsung laajentaa suosittua Galaxy-tuotesarjaansa ja haastaa entistä uskottavammin Applen, Mawston sanoo yhtiön tiedotteessa.

Apple julkisti ensimmäisen puhelimensa viisi vuotta sitten, 29. kesäkuuta 2007. Tuolloin matkapuhelinten markkinoita hallitsi ylivertaisesti suomalainen Nokia. Keilaniemessä uusi kilpailija toivotettiin tervetulleeksi alalle.

– Applen tulo markkinoille on hieno juttu. Siitä tulee lisää kasvuvoimaa alalle, Nokian Multimedia-toimialaa tuolloin johtanut Anssi Vanjoki kommentoi viisi vuotta sitten Taloussanomille.

– Ihan mielenkiintoinen tuote, mutta siitä puuttuu muutamia välttämättömiä ominaisuuksia kuten nopeat tiedonsiirtoyhteydet mahdollistava 3G, Vanjoki sanoi.

Markkinatutkimusyhtiö Gartnerin mukaan 22,9 prosenttia kaikista tammi-maaliskuussa ostetuista älypuhelimista oli Applen valmistamia. Nokian valmistamia oli älypuhelimista 9,2 prosenttia, Gartner arvioi.

Lue myösVanjoen haastattelu tammikuussa 2007
Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (55)


Anonyymi
In a research note issued earlier this month, Walkley revealed that in the month of May, the iPhone 4S was the top selling smartphone in the U.S.,

IPhone hallitsee edelleen suvereenisti.
Nimetön 27.6.2012 18:15

Anonyymi
Voi mahoton, Noin monta pettynyttä. Ei uskoisi.
Odottelen parempaa 27.6.2012 18:52

Anonyymi
No toi myynti on vielä RIP:ä Jobsille. Laimenee ajan myötä.
Surukäytöstuntija 27.6.2012 18:54

Anonyymi
Heh. Rahat pois hölmöiltä. Ihan oikein. Toiset ne vaan osaa.
makuupussipoika 27.6.2012 19:21

Anonyymi
Hurraa
tampio 27.6.2012 19:51

Anonyymi
Hyvää on helppo myydä kun tyytväise käyttäjät mainostaa tuotteen ominaisuuksia verratuna muihin hääveleihin.
Bebe 27.6.2012 20:13

Anonyymi
Jos sinulla olisi kokemusta kuvatun kaltaisesta bisneksestä niin et olisi heittelemässä näitä kommentteja. Jälkiviisaus on helpoin juttu maailmassa. Olisiko Vanjoen pitänyt julkisesti polvistua Applen edessä jo heti 2007 ja haukkua omat tuotteet kuten Elop teki, sitäkö meinaat?

Et ehkä ymmärrä mutta tuossa siteerattiin Vanjoen julkista lausuntoa jonka päätarkoitus on kertoa markkinalle että meidän tuotteitaa kannattaa ostaa.

Hah, tosi hyvin kaivettu nuo Vanjoen lausunnot. Näyttää miten ylimielisiä Nokiassa oltiin etenkin silloin. Oikeastaan ihan hyvä vaan, ettei tuo Vanjoki päässyt kipparoimaan koko alusta. Vaikka kieltämättä Elopkin osasi ajaa sen jäävuoreen.
Isojussi 27.6.2012 20:14

Anonyymi
Ihan pian tulee iPhone5.
Muistakaa ostaa, vaikka ei siinä mitään uutta ole.
iHoitolasta 27.6.2012 21:22

Anonyymi
surullinen uutinen nokialle.


Nokia taitaa tälläkin hetkellä myydä puhelimia vuodessa paljon enemmän, kuin 250 miljoonaa kappaletta.
iLasit 27.6.2012 21:26

Anonyymi
---
Nimetön 27.6.2012 21:27
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Digikuvaaminen painoi Eirikuvan tulosta

24.05.2008 Eirikuvan tulos painui viime vuonna tappiolle. Listautumisen aiheuttamat kulut yllättivät yhtiön suuruudellaan. Analogisen kuvaamisen vähentyminen aiheuttaa myös Eirikuvan toiminalle haasteita.


Kolme vuotta sitten

NYT: Viisi helppoa vinkkiä verkkovoron torjuntaan

24.05.2010 Internet on parasta maailmassa, ainakin melkein. Riittävän syvältä ruopatessa esiin nousevat nimittäin virukset, troijalaiset ja muut kybervihulaiset. Sanomalehti The New York Times listasi asiantuntijoiden avulla viisi helppoa vinkkiä, joilla turvaat tietokoneesi.

.