Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

IPhone paisutti rajusti Applen liikevaihtoa

27.6.2012 13:49 Tietokone- ja puhelinvalmistaja Apple on kerännyt tuntuvat liikevaihdot markkinoita myllertäneillä iPhone-puhelimillaan.

Markkinatutkimusyhtiö Strategy Analytics arvioi keskiviikkoisessa raportissaan puhelimien tuoneen Applelle yhteensä 150 miljardin dollarin eli noin 120 miljardin euron liikevaihdon vuosien saatossa. Vuosien varrella puhelimia on myyty noin 250 miljoonaa kappaletta.

Strategy Analyticsin johtajan Neil Mawstonin mukaan puhelimista onkin tullut merkittävä tulovirran ja voiton lähde kalifornialaiselle yhtiölle.

– Markkinoilla on kuitenkin alustavia merkkejä siitä, että seuraavat viisi vuotta voivat olla iPhonelle vaikeammat. Osa matkapuhelinoperaattoreista on huolissaan iPhonen myynnistä koituvista tukikustannuksista. Samaan aikaan Samsung laajentaa suosittua Galaxy-tuotesarjaansa ja haastaa entistä uskottavammin Applen, Mawston sanoo yhtiön tiedotteessa.

Apple julkisti ensimmäisen puhelimensa viisi vuotta sitten, 29. kesäkuuta 2007. Tuolloin matkapuhelinten markkinoita hallitsi ylivertaisesti suomalainen Nokia. Keilaniemessä uusi kilpailija toivotettiin tervetulleeksi alalle.

– Applen tulo markkinoille on hieno juttu. Siitä tulee lisää kasvuvoimaa alalle, Nokian Multimedia-toimialaa tuolloin johtanut Anssi Vanjoki kommentoi viisi vuotta sitten Taloussanomille.

– Ihan mielenkiintoinen tuote, mutta siitä puuttuu muutamia välttämättömiä ominaisuuksia kuten nopeat tiedonsiirtoyhteydet mahdollistava 3G, Vanjoki sanoi.

Markkinatutkimusyhtiö Gartnerin mukaan 22,9 prosenttia kaikista tammi-maaliskuussa ostetuista älypuhelimista oli Applen valmistamia. Nokian valmistamia oli älypuhelimista 9,2 prosenttia, Gartner arvioi.

Lue myösVanjoen haastattelu tammikuussa 2007
Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (55)


Anonyymi
surullinen uutinen nokialle.

Nokia taitaa tälläkin hetkellä myydä puhelimia vuodessa paljon enemmän, kuin 250 miljoonaa kappaletta.


Määrällähän sitä tulosta tehdäänkin, eiku hetkonen juurihan nokia ilmoitti tulosvaroituksesta...
Nimetön 27.6.2012 21:55

Anonyymi
Pian saan uuden Applen ja elämä alkaa muuttumaan paremmaksi
Padista phoneen 27.6.2012 23:47

Anonyymi
The iPhone has destroyed at least three huge companies in the past 5 years, and has deeply wounded others. Thanks to the iPhone, Palm is toast. Research in Motion is toast. Nokia is toast. Microsoft is reeling. Formerly dominant global hardware makers like HP and Dell are reeling. The whole PC-industrial complex is reeling.
Nimetön 27.6.2012 23:48

Anonyymi
Pian saan uuden Applen ja elämä alkaa muuttumaan paremmaksi


Onneksi olkoon, saat sertifikaatin: "Tyypillinen, alistettu Applen orja. Yhteiskuntakelvollinen ja hampaaton lammas."
Nimetön 28.6.2012 6:49

Anonyymi
The iPhone has destroyed at least three huge companies in the past 5 years, and has deeply wounded others. Thanks to the iPhone, Palm is toast. Research in Motion is toast. Nokia is toast. Microsoft is reeling. Formerly dominant global hardware makers like HP and Dell are reeling. The whole PC-industrial complex is reeling.


Muuten hyvä mutta samsung ja android enemmän asian takana. iMiehet itse ilmaisseet, että nokia ja apple ei kilpaile edes samoista asiakkaista.
apple ei kiinnosta n 28.6.2012 9:04

Anonyymi
vanjoki tuo koppava, ylpeä ja kapeakatseinen rahanahne luupää.
koppava vanjoki 28.6.2012 9:31

Anonyymi
On se floppi luuri ja firma.
silmät kiinni jupisi 28.6.2012 9:50

Anonyymi
Soneralla näyttää ainakin olevan 40e. Vai kuinka monta vuotta ajattelit oikeen maksaa sitä...

Applen hinnat tuntien, monta vuotta.
Nimetön 28.6.2012 10:48

Anonyymi
Kiinnosti kiviäkin. Koska tulee oikeita uutisia, jotka kiinnostaa kuluttajia?


Eli Linux, Ubuntu ja Android uutisia.
Nimetön 28.6.2012 13:57

Anonyymi
Onneksi olkoon, saat sertifikaatin: "Tyypillinen, alistettu Applen orja. Yhteiskuntakelvollinen ja hampaaton lammas."


T: Windows-orja
Nimetön 28.6.2012 13:58
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

Viisi vuotta sitten

Tutkimus: Comcast torjuu p2p-liikennettä koko ajan

18.05.2008 Saksalaisen ja arvostetun Max Planck -instituutin mukaan yhdysvaltalaisoperaattori Comcast estää vertaisverkkoliikennettä kaikkina vuorokauden aikoina, ei ainoastaan ruuhkahuippujen aikana.


Kolme vuotta sitten

Tv-lähetykset pelastetaan zombisatelliitin kynsistä

18.05.2010 Avaruudessa on luvassa monimutkainen tanssi kahden satelliitin välillä Yhdysvaltain televisiolähetysten turvaamiseksi. Toinen satelliiteista osaa ainoastaan viedä.

.