IPhone paisutti rajusti Applen liikevaihtoa
27.6.2012 13:49 Tietokone- ja puhelinvalmistaja Apple on kerännyt tuntuvat liikevaihdot markkinoita myllertäneillä iPhone-puhelimillaan.
Markkinatutkimusyhtiö Strategy Analytics arvioi keskiviikkoisessa raportissaan puhelimien tuoneen Applelle yhteensä 150 miljardin dollarin eli noin 120 miljardin euron liikevaihdon vuosien saatossa. Vuosien varrella puhelimia on myyty noin 250 miljoonaa kappaletta.
Strategy Analyticsin johtajan Neil Mawstonin mukaan puhelimista onkin tullut merkittävä tulovirran ja voiton lähde kalifornialaiselle yhtiölle.
– Markkinoilla on kuitenkin alustavia merkkejä siitä, että seuraavat viisi vuotta voivat olla iPhonelle vaikeammat. Osa matkapuhelinoperaattoreista on huolissaan iPhonen myynnistä koituvista tukikustannuksista. Samaan aikaan Samsung laajentaa suosittua Galaxy-tuotesarjaansa ja haastaa entistä uskottavammin Applen, Mawston sanoo yhtiön tiedotteessa.
Apple julkisti ensimmäisen puhelimensa viisi vuotta sitten, 29. kesäkuuta 2007. Tuolloin matkapuhelinten markkinoita hallitsi ylivertaisesti suomalainen Nokia. Keilaniemessä uusi kilpailija toivotettiin tervetulleeksi alalle.
– Applen tulo markkinoille on hieno juttu. Siitä tulee lisää kasvuvoimaa alalle, Nokian Multimedia-toimialaa tuolloin johtanut Anssi Vanjoki kommentoi viisi vuotta sitten Taloussanomille.
– Ihan mielenkiintoinen tuote, mutta siitä puuttuu muutamia välttämättömiä ominaisuuksia kuten nopeat tiedonsiirtoyhteydet mahdollistava 3G, Vanjoki sanoi.
Markkinatutkimusyhtiö Gartnerin mukaan 22,9 prosenttia kaikista tammi-maaliskuussa ostetuista älypuhelimista oli Applen valmistamia. Nokian valmistamia oli älypuhelimista 9,2 prosenttia, Gartner arvioi.
Kommentit (55)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Kiinnosti kiviäkin. Koska tulee oikeita uutisia, jotka kiinnostaa kuluttajia?Seuraa tarkkaa niitä Juupajoen Sanomia. Siellä tulee uutisia Nokiasta, jos ei puhelimesta niin irtisanomisista
Anonyymi
Kiinnosti kiviäkin. Koska tulee oikeita uutisia, jotka kiinnostaa kuluttajia?Kiinnosti kuitenkin sen verran että olit ekana täällä kommentoimassa ; D
Anonyymi
Ihanaa, Apple saa parhaimmat katteet.Silloin kun Nokialla oli katteet kohdillaan ei se Nokiafanipoikaa häirinnyt. Ehkä Nokia vaan haluaa myydä niitä 10? savimajaluureja, ettei katetta nyt satu vaan syntymään )
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 10:04 Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 09:30 Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 07:05 Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 22.5. Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 22.5. TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 22.5. Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna 10:04
- Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista 09:30
- Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta 07:05
- Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin 06:02
- Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy 15:33
- TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää 13:50
- Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa 11:01
- Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman" 10:43
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
PAFin virhe suolsi ilmaista rahaa
23.05.2008 Espoolaismies löysi rahapeliyhtiö PAFin järjestelmistä porsaanreiän, jolla hänen onnistui nousta pikana miljonäärikerhoon. Tosin käry kävi hänen yrittäessä kotiuttaa rahojaan.
Taloussanomat
- Tämä pankki korotti lainamarginaaliaan eniten 06:01
- EU-kokous päätti tietojen vaihdon vauhdittamisesta 21:40
- Vika ratissa – Nissan kutsuu korjattavaksi yli 800 000 autoa 09:17
- Näin Suomi tienaisi, jos kaikki maksaisivat veronsa 06:01
- Etelä-Koreassa pelätään jenin halpenemista – turhaan 09:01
- Pinkit bensa-asemat yleistyvät – "Yrittäjät kyllästyivät saneluun" 15:32
- Applen myymälät panevat ennätykset uusiksi 07:50
- YIT havittelee isoa saksalaisyhtiötä 09:43
- AL: Vauvariski pitää nuoret naiset pätkätöissä 07:49
- SS: Reseptien väärennökset työllistävät poliisia – e-reseptistä helpotusta 07:27
- » Taloussanomat.fi
-
-150 e
Lenovo IdeaPad Yoga13 (Intel Core i3-3217U, 4GB, 13,3", Windows 8), kannettava tietokone
-
-114 e
-
-104 e
HP ProBook 4540s H5J67EA (Core i5-3230M, 4 GB, 500GB, 15.6", Windows 8 Pro), kannettava tietokone
-
-100 e
-
-85 e
Lenovo Thinkpad X230T N2C2AMS (Core i5-3320M, 4 GB, 12,5", Win 7 Professional), kannettava tietokone












