Google tuo Chromen ja Driven Applen maailmaan
29.6.2012 09:41 Internetyhtiö Google julkisti torstaina Chrome- ja Drive-sovellukset Applen iPhonelle ja iPadille.
Maailman suurin hakukoneyhtiö Google ulotti lonkeronsa syvemmälle Applen maailmaan julkistamalla Chrome-selaimen ja Google Drive -tallennussovelluksen Applen iOS-käyttöjärjestelmälaitteille iPhonelle ja iPadille.
Apple-käyttäjät pääsevät uusien sovellusten avulla synkronoimaan käyttämänsä Googlen palvelut. Googlen palveluun kirjautuneen käyttäjän selainasetukset pysyvät voimassa laitteesta riippumatta. Tietokoneella avatut selainikkunat ovat auki myös iPhonessa.
Google lanseerasi Drive-palvelun noin vajaa kolme kuukautta sitten. Google sisällytti pilvessä toimivan toimistosovelluksensa Google Docsin Driveen. Käyttäjät voivat jakaa tiedostoja ja kuvia, jotka voidaan skannata pdf-muotoon. Googlen kuvantunnistusjärjestelmä antaa mahdollisuuden hakea myös valokuvia, joissa ei ole sanallista kuvausta. Torstain demossa ohjelma tunnisti Egyptin pyramidit kuvausympäristönä.
Googlen mukaan Drivella on jo yli 10 miljoonaa käyttäjää. Asiasta uutisoi muun muassa Cnet News.
Kommentit (28)
Anonyymi
Mutta joo, toivottavasti tulee fiksu porttaus Chromesta. iOS:n Safari on melkolailla perseestä, eikä mikään (ilmainen) vaihtoehto ole juuri vakuuttanut. Drivea käyttää ihan nätisti web-käyttöliittymälläkin, joten se on vain pieni boonus.
Anonyymi
Anonyymi
Näinhän se menee. Kaikki muut paitsi apple tuovat kaikille muillekkin herkkuja.
Googlen myyntituote ei ole Android eikä Crome, palveluiden käyttäjät tietoineen. Google ei siis ole epäitsekäs hakiessaan lisää tuotteita iPhone-käyttäjien joukosta.
Anonyymi
Näinhän se menee. Kaikki muut paitsi apple tuovat kaikille muillekkin herkkuja.mutta eikö antero ja nokiafanipoikien mielestä se omena ole ihan onneton, mitä ne nyt sieltä haluisivat..=)
Anonyymi
Hyvätekijä Google tuo laatua myös omenakansan pariin. Iso peukku!
Googlen betajutut ei kiinnosta enää.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Ei kiitos
Anonyymi
Loppuvuonna sitten taas kuulemme iFanien selityksiä, kun Apple lopettaa iCloudin.hahah..sit sä heräsit sun unesta ja huomasit että olit laskenut allesi )
Anonyymi
Loppuvuonna sitten taas kuulemme iFanien selityksiä, kun Apple lopettaa iCloudin.
Minkä ihmeen takia apple lopettaisi icloudin? Sehän on loistava, iOS6 tuo siihen taas paljon uutta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 12:34 Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 12:27 OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 11:30 HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 10:18 Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 10:04 Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 09:47 Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 09:45 Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 09:17 Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 09:09 Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 07:00 Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 23.5. Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 22.5. Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin 12:34
- Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan 10:04
- Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta 09:45
- Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen! 09:17
- Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä 09:09
- Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin 14:12
- Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa 13:29
- Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta 10:40
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Saksa sai oman teleurkintajupakan
24.05.2008 Euroopan isoin puhelinyhtiö Deutsche Telekom kertoo palkanneensa ulkopuolisen tutkijan selvittämään asiakkaidensa teletunnistetietojen urkintaa vuosina 2005 ja 2006.
Taloussanomat
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- Avoin kirje luottoluokittajille 12:25
- Google osti lentävän tuulivoimalan 07:15
- ABC-asemia kiinni hintasodan takia 18:27
- Belgialaisyhtiö: Hulluruohovaara koskee vain Valiota ja SOK:ta 19:44
- Osakkeet heiluivat edelleen Tokiossa 10:25
- Turkki kieltää alkoholin mainonnan 12:26
- Hasan & Partners mainostaa Jollaa 09:32
- Kuumat alat - täältä insinööri löytää töitä 07:40
- Saksan Weidmann jyrähti Ranskalle budjettisäännöistä 08:24
- » Taloussanomat.fi















