Apple voitti kiellon Nexus-kännykälle, Samsung valittaa
2.7.2012 07:00 Yhdysvaltalainen tuomioistuin antoi teknologiayhtiö Applelle huomattavan voiton perjantaina määräämällä Samsungin Galaxy Nexus-älypuhelimen myyntikieltoon perjantaina. Samsung on jo valittanut päätöksestä vetoomustuomioistuimeen.
Liittovaltion piirituomari Lucy Koh myöntyi Applen esitykseen Samsungin Nexus-puhelimen myyntikiellosta oikeudenkäynnin jatkumisen ajaksi. Myyntikielto astuu voimaan heti kun Apple on maksanut 96 miljoonan dollarin takuumaksun, jolla korvataan Samsungille aiheutuvia vahinkoja siitä tapauksessa, että Samsung voittaa patenttiriidan.
Aikaisemmin viime viikolla sama tuomari määräsi Samsungin Nexus-tabletin myyntikieltoon. Apple on jo maksanut päätökseen liittyvän runsaan kahden miljoonan dollarin takuumaksun.
Samsung on valittanut tuomari Koh'n päätöksestä liittovaltion vetoomustuomioistuimeen. Se haluaa, että myyntikieltoa ei panna toimeen oikeudenkäynnin aikana. Patenttikysymyksiin erikoistunut Foss Patents kirjoittaa, että vetoomuksen mukaan päätöksessä ei ole perusteltu pitävästi sitä, että Samsung ja Apple ovat kilpailijoita. Samsungin lakimiesten mukaan päätös on myös vastoin liittovaltion piirioikeuksien ohjetta, jonka mukaan markkinaosuusmenetysten olisi oltava huomattavia.
Myyntikielto ei koske Samsungin uusinta Galaxy S III -älypuhelinta. Sen kysyntä on Yhdysvalloissa ollut niin kova, että yhtiöllä on toimitusvaikeuksia. Apple olisi halunnut sisällyttää myös tämän puhelimen tuomari Koh'n istumaan juttuun, mutta ei onnistunut siinä. Asiasta uutisoi muun muassa Cnet News.
- VerkossaFoss Patents
- VerkossaCnet News
Kommentit (44)
Anonyymi
Anonyymi
Sitten kun iSorkka ulottuu siihenkin liiketoimintaan. Eikös tässä jokunen aika sitten ollut juttua, että mätäOmena meinasi autojakin alkaa tekemään?
Joo. Mersulla ja Bemarilla on edessä Nokian kohtalo. Molempien kurssit on jo voimakkaassa laskussa.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Puhelimet pitäisi myydä pelkästään tekstipohjaisella "recovery consolella" ja käyttäjän antaessa esim wlan-asetukset, puhelin sitten noutaa halutun käyttiksen.
Anonyymi
Kun tällaisen Nexus puhelimen jälkeen pitää edes kädessään iPuhelinta tai mitä tahansa nokiaa, ei tule mieleenkään vaihtaa. Käyttökokemus uusimman androidin myötä paras, mitä voi olla. Ainoa, mihin tämän voisi vaihtaa on Galaxy S3. Siinäkin ero on aikalailla vähäinen.
N9 > Nexus.
Ja kyllä, olen pitänyt molempia kädessä.
Anonyymi
Kun tällaisen Nexus puhelimen jälkeen pitää edes kädessään iPuhelinta tai mitä tahansa nokiaa, ei tule mieleenkään vaihtaa. Käyttökokemus uusimman androidin myötä paras, mitä voi olla. Ainoa, mihin tämän voisi vaihtaa on Galaxy S3. Siinäkin ero on aikalailla vähäinen.
Ainoa ongelma on google-orjuus. Mikä ei ihan pieni ongelma sitten olekkaan.
Anonyymi
Kun tällaisen Nexus puhelimen jälkeen pitää edes kädessään iPuhelinta tai mitä tahansa nokiaa, ei tule mieleenkään vaihtaa. Käyttökokemus uusimman androidin myötä paras, mitä voi olla. Ainoa, mihin tämän voisi vaihtaa on Galaxy S3. Siinäkin ero on aikalailla vähäinen.
Vaikka iPad ja iPhone ovat hyviä, kyse ei ole laitteiden paremmuudesta vaan oikeudenmukaisuudesta ja reiluudesta. On tullut säännöksi, että amerikkalainen tuomioistuin päättää tulkinnanvaraisessa asiassa amerikkalaisen yhtiön eduksi. Se on ymmärrettävää, mutta ei "fair play" hengen mukaista.
Amerikassa jyrää suljetut Yhdysvalloissa kehitetyt laiteet ja alustat. Vastapainoksi esimerkiksi Kiinassa ja Saksassakin taas on alettu karsastaa ennen kaikkea amerikkalaisia suljettuja järjestelmiä. Mihin sijoittuu suljettu suomalainen Lumia?
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 21.5. Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- 21.5. Google lopettaa Checkout-kauppiastilin
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 20.5. Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän
- 20.5. Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä
- 20.5. Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Uusimmat uutiset
- Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn 14:35
- Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi 11:20
- IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta 09:34
- Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista 09:25
- Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä 17:41
- Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän 15:09
- Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea 12:54
- Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät 11:29
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Ruotsalaiset selvittävät TeliaSonera-riippuvuutensa
22.05.2008 Telian matkapuhelinverkko-ongelmat lamauttivat neljä miljoonaa liittyymää sekä 3 200 virkamiehen työt viime perjantaina Ruotsissa. Viranomaiset selvittävät nyt, ovatko ruotsalaiset liian riippuvaisia teleoperaattorista.
Taloussanomat
- Kaksion hinta -35 000 e ilman "postimerkkikaavaa" 15:58
- Applen Cook: Maksamme kaikki verot, jokaisen dollarin 20:50
- DNA:n hallitus vahvisti selvittävänsä omistusjärjestelyjä 16:34
- Nuorisotyöttömyys liki 25 prosenttia – näinkö nuorisotakuu toimii? 21:09
- Viranomainen älähti jo – paperilasku maksaa silti 14:49
- "Jollan puhelimen hinta tuo kyyneleet ostajien silmiin" 15:35
- Lakiuudistus panee S- ja K-ryhmät tarkempaan syyniin 22:08
- Taas myytiin it-yhtiö USA:han: "Jatkamme isossa firmassa" 18:11
- "Apple tavoittelee verojen välttelyn Graalin maljaa" 18:01
- Yhdeksälle vaaditaan elinkautista Bangladeshin turmasta 19:55
- » Taloussanomat.fi
-
171 e
-
150 e
-
100 e
Sony Vaio SVE1712E4EW (Core i3-3110M, 4 GB, 500 GB, 17,3", Windows 8), kannettava tietokone
-
71 e
-
71 e














