Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Windows Phone 8:aan tulossa vallankumouksellinen näppäimistö?

Kuva: Ruutukaappaus

2.7.2012 12:13 Uusi näppäimistö mahdollistaisi kirjoittamisen yhdellä sormella, WMPoweruser kertoo.

Microsoft suunnittelee loppuvuonna julkaistavaan Windows Phone 8 -käyttöjärjestelmään uutta vallankumouksellista näppäimistöä, WMPoweruser-verkkosivusto kertoo.

Sivustolle ilmeisesti Microsoftin tuotekehitysosastolta vuotaneen kuvan mukaan uusi näppäimistö mahdollistaa tekstin kirjoittamisen vain yhtä sormea käyttämällä.

Kosketusnäytöllisissä puhelimissa tämä on aiemmin ollut vaikeaa, sillä yhden kirjainnäppäimen pinta-ala on niin pieni, että osumavirheitä tulee yleensä paljon.

Microsoft on sivuston mukaan ratkaissut ongelman pakkaamalla aiempaa suurempiin yksittäisiin näppäimiin monta kirjainta samaan aikaan. Näppäintä painamalla sen alta saattaisi aueta kyseisen näppäimen yksittäiset kirjaimet, mutta tarkan kirjaimen arvaaminen saattaisi jäädä myös tekstinsyöttöohjelman tehtäväksi.

Lisäksi näppäimistö kallistuisi ja taipuisi älypuhelimen näytöllä sen mukaan, mistä kulmasta käyttäjä näpyttelee näyttöä. Näppäimistö siis seuraisi sormen liikkeitä ja mukautuisi sen mukaan oikeaan kulmaan sormen kannalta.

Kyseessä olisi kenties radikaalein muutos kosketusnäyttölaitteissa käytettyyn kirjoitustekniikkaan tähän mennessä.

WMPoweruserin mukaan uutta näppäimistöä demotaan sivuston kuvassa HTC Trophy -laitteella. Siitä voisi päätellä, että ainakin periaatteessa uudenlaisen näppäimistön tuominen myös Windows Phone 7.8 -päivitykseen olisi mahdollista.

Tähän mennessä Microsoft on luvannut muun muassa Nokian Lumia-laitteille tulevaan päivitykseen vain uuden aloitusnäytön. Nykyisten Lumioiden käyttämää Windows Phone 7.5:tä ei voi päivittää Windows Phone 8:aan, mutta korvaukseksi Microsoft tuo vanhalle käyttöjärjestelmälle päivityksen Windows Phone 7.8 -järjestelmään.

Lue myösWMPoweruserin uutinen aiheesta
Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (124)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 13
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Eli Symbianista tuttu T9-sanakirjaan pohjautuva numeronäppissyöttö on tulossa takaisin uutena mullistavana uutuutena WP:hen!

Ei uskoisi tätä innovaation määrää! Toivottavasti Nokia osaa hyödyntää tätä nerokasta keksintö Symbianin mollaamisessa. Nyt voisi voisi sanoa, että PureView 808 on aivan rojua, eikä sitä kannata ostaa kun siitä tuttu näppiskin on tulossa uusiin malleihin!
kohtuus 2.7.2012 12:18

Anonyymi
Kuullostaa hankalalta, tuo valikoista sopivan kirjaimen hakeminen. Joissain puhelimissa tämä sama asia on ratkaistu suurentamalla näyttöä.
Operaa 2.7.2012 12:18

Anonyymi
Hyvä lisä tavallisen näppäimistön vaihtoehdoksi.
Nimetön 2.7.2012 12:20

Anonyymi
Microsoft on sivuston mukaan ratkaissut ongelman pakkaamalla aiempaa suurempiin yksittäisiin näppäimiin monta kirjainta samaan aikaan.


Eli käytännössä kyseessä on sama ratkaisu kuin jo varhaisimmissa GSM-puhelimissa, missä kuhunkin numeronäppäimeen on yhdistetty useampi kirjain. Johan on innovatiivista!
Nimetön 2.7.2012 12:28

Anonyymi
Mitä ihmeellistä on kännykän näppäilyssä yhdellä sormella!

Käsi ylös, joka pystyy käyttämään kymmensormijärjestelmää yhdenkään kännykän näppäimistöllä.
Pekka Karvonen 2.7.2012 12:33

Anonyymi
Good artists copy, great artists take it in the pooper. -tim cock
kohtuus 2.7.2012 12:41

Anonyymi
Yksisormi-tekniikalla on näpytelty koko kännyhistorian ajan. Vanhalla Nokialaisella peukalolla, iPhonella etusormella. Pitänee raapustaa tästä joku patentti, vielä kun ehtii...
Putin 2.7.2012 12:46

Anonyymi
Miksi Microsoftiin liittyy niin usein "tulossa?". Mutta kun jotain oikeasti tulee, ei se ole puoliksikaan yhtä hyvää kuin on odotettu. Apple sen sijaan yllättää myönteisesti, hyvistä odotuksista riippumatta.
iHmettelijä 2.7.2012 12:46

Anonyymi
Nyt lienee keksitty tylsä lyijykynä.
älä tunge sitä korva 2.7.2012 12:48

Anonyymi
Androidilla Graffiti toimii varsin hyvin.
Kofka 2.7.2012 12:51
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 13
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2008

Viisi vuotta sitten

Tämän päivän tulosvaroittaja: Elektrobit

19.06.2008 Langattomiin viestintäratkaisuihin ja autoteollisuuden ohjelmistotuotteisiin keskittyvä EB, Elektrobit alentaa ensimmäisen vuosipuoliskon liikevaihto- ja liikevoittoennusteitaan.

.