VoIP-liittymät eivät lyöneet läpi Suomessa – Pohjoismaissa kyllä

Muun muassa Nokian 6300i-puhelimessa on VoIP-ominaisuus.
4.7.2012 13:17 Laajakaistan kautta toimivat puhelimet ovat muissa Pohjoismaissa suosittuja, mutta Suomessa ne eivät koskaan lyöneet itseään läpi, ja nyt määrä on jo laskussa.
Toisin kuin muissa Pohjoismaissa, VoIP-puhelinliittymät (Voice over IP) eivät ole yleistyneet Suomessa, Viestintävirasto kertoo. VoIP-liittymissä puhelinta käytetään matkapuhelinverkon sijaan laajakaistaverkossa.
Viraston mukaan VoIP-liittymien määrä ei ole koskaan ylittänyt Suomessa 50 000 liittymän rajaa, ja nyt määrä on jo vähenemässä.
Samaan aikaan Norjassa, Ruotsissa ja Tanskassa VoIP-liittymiä oli vuoden 2011 lopussa vähintään 10 liittymää sataa kansalaista kohden.
– VoIP-liittymien vähäistä käyttöä selittää osaltaan se, että Suomessa matkapuhelinliittymien käyttö on ollut huomattavasti yleisempää kuin muissa Pohjoismaissa. VoIP-liittymää ei ole myöskään tarjottu laajakaistaliittymien kylkiäisenä, kuten esimerkiksi monessa muussa Euroopan maassa, Viestintäviraston Jukka-Pekka Juutinen sanoo tiedotteessa.
Perinteiset lankapuhelimet on Suomessa korvattu kännykkäliittymillä, ja se selittää Juutisen mukaan myös VoIP:n heikkoa suosiota.
– Matkapuhelinliittymä on korvannut kiinteän verkon puhelinliittymän käytön suurimmassa osassa suomalaisia kotitalouksia, eikä juuri kenelläkään ole halua hankkia uutta kiinteän verkon puhelinliittymää laajakaistaliittymän kautta, Juutinen jatkaa.
Kommentit (15)
Anonyymi
Ihmetyttää, miten nuo yritykset elävät jos tuollainen käsitys on voip liittymien kehityksestä viranomaisilla.
Anonyymi
Anonyymi
Ennen kuin joku asiaa ymmärtämön alkaa huutelemaan tyhmyyksiä, niin selvitän vielä: operaattoreiden tarjoamissa VoIP-palveluissa tarvitaan jokin keino taata, että muu nettikäyttö saman internetliittymän yli ei syö kaikkea kaistaa ja että puhelin näyttää & kuulostaa tavalliselta puhelimelta. Tähän tarvitaan siis oma modeemi omalla softalla ja tarkoitukseen varatut liitännät.
Tällaisissa modeemeissa (tiedonsiirtotavasta riippumatta) on oma RJ11-liitäntänsä tuikitavalliselle lankapuhelimelle. Ja ei, se EI ole sama asia, kuin xDSL-modeemin linjaulostulo, joka on vain seinäkaapelin jatke.
Anonyymi
Anonyymi
Taitaa vaan olla Suomen kännykanta niin vanhaa kapulanokioineen, että siksi tuskin yleistyi. Omassa iPhonessa kyllä Skype, Facetime ja iMessaget kovassa käytössä. Siksi puhelujen määrä pudonnut 10 minuuttiin kuukaudessa. Tekstiviestejä en ole sitten iOS 5:n tulon käyttänyt.
Taas osoittaa iPoju ettei ymmärrä alkuunkaan mistä edes puhutaan.
No, eipä yllätä.
Anonyymi
Taitaa vaan olla Suomen kännykanta niin vanhaa kapulanokioineen, että siksi tuskin yleistyi. Omassa iPhonessa kyllä Skype, Facetime ja iMessaget kovassa käytössä. Siksi puhelujen määrä pudonnut 10 minuuttiin kuukaudessa. Tekstiviestejä en ole sitten iOS 5:n tulon käyttänyt.
Taas osoittaa iPoju ettei ymmärrä alkuunkaan mistä edes puhutaan.
No, eipä yllätä.
Yhyy itkupotku yhyy
Anonyymi
Taitaa vaan olla Suomen kännykanta niin vanhaa kapulanokioineen, että siksi tuskin yleistyi. Omassa iPhonessa kyllä Skype, Facetime ja iMessaget kovassa käytössä. Siksi puhelujen määrä pudonnut 10 minuuttiin kuukaudessa. Tekstiviestejä en ole sitten iOS 5:n tulon käyttänyt.
iFani taas tuo täydellisen tietämättömyytensä kaiken kansan nähden esiin. Ei yllätä laisinkaan.
Anonyymi
Jos suomessa on 2.5 milj. nettiliittymää, ja 10% niistä käyttää skypeä, olisi skype-käyttäjiä 250,000. Eli paljon isompi kuin 50,000 voip-käyttäjää.
Itsekin olisin halunnut voip-puhelimen, mutta saunalahti sen palvelun lopetti.
Anonyymi
voip-puhelua voi laajasti tulkiten verrata skype-puheluun, vaikka tekniikka päätelaitteineen eri.
Skype ja tässä artikkelissa puhuttu VoIP ovat eri asioita, vaikka tekniikan nimi onkin sama.
Skype tarvitsee toimiakseen vain tietokoneohjelman (oli se sitten pöytäkoneessa tai kännykässä) sekä minkä tahansa nettiliittymän.
* Sama pätee myös muihin samankaltaisiin VoIP-palveluihin, kuten MSN tai Gtalk.
* Huom. vaikka kaikki kolme esimerkkipalvelua tarjoavat myös yhteyden tavallisiin puhelimiin, on tämä "viimeinen maili" ostettu palveluna perinteisiltä puhelinoperaattoreilta.
VoIP (puhuttaessa operaattoripalveluista) taas on tyystin eri asia, joka voi tarkoittaa ainakin kahta eri asiaa:
* Toinen (johon tässä artikkelissa ei viitata) on IP-pohjainen runkoverkkojen puheenvälitys perinteisemmän SDM-tekniikan sijaan.
* Toinen (johon artikkelikin viittaa) on kiinteä puhelinpalvelu koteihin ja toimistoihin IP-pohjaisen nettiliittymän yli. Tässä tapauksessa loppukäyttäjä näkee vain tavallisen, kiinteän puhelimen - eikä pysty paljain silmin (eikä kaistan riittäessä kuulemaankaan) erottamaan puhelinta tavallisesta. Näistä palveluista käyttäjä maksaa - kuten tavallisellakin puhelimella - puhumastaan ajasta eikä siirretystä datasta.
Myönnän, että on melko ärsyttävää, ettei kahdelle näin suuresti toisesti eroavalle periaatteelle ole annettu eri nimiä. Pitäisikö olla "soft-VoIP" ja "hard-VoIP"? :D
Anonyymi
* VoIP matkapuhelimessa. Käytät puhelintasi normaalisti, mutta puhekaistan sijasta puhe siirtyykiin datasiirron kautta. Toimintaperiaate on sama kuin kiinteän laajakaistan kautta: operaattori varaa osan datakaistasta puhetta varten, eikä käyttäjä näe eroa tavalliseen puheluun. Samalla tavalla laskutus on minuutti-, ei tiedonsiirtopohjaista. Näin pystyt esimerkiksi ulkomailla välttämään roaming-maksut.
Ja huomattakoon, että mihin tahansa operaattoripalveluun voidaan tarjota ties minkälaisia puhe/viesti/datapaketteja, mutta se ei muuta laskutusperiaatetta minuutit versus megatavut.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:00 Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon
- 16.5. Uusi Firefox vertailee tarkkailee toimintaansa – ja vertaa sitä muihin surffaajiin
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Takaisku Googlelle: Ehdotetut hakusanat oikeuden hampaisiin
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 16.5. Kuka tekee Androidilla eniten rahaa? Vastaus yllättää
- 16.5. Googlelta uhkavaatimus Microsoftille: Estäkää Youtube-sovelluksenne toiminta!
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- 16.5. Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet 09:00
- Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun 13:49
- Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan? 12:58
- Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa 11:25
- Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista 09:00
- Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei 08:04
- Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta 07:00
- Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua? 16:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Dell leikkaa päästöjä miljoonilla tonneilla
19.05.2008 Tietokoneiden suoravalmistaja Dell on julkistanut suunnitelmansa tuotteidensa energiankulutuksen leikkaamiseen ja niiden aiheuttamien hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen miljoonilla tonneilla lähivuosina.
Kolme vuotta sitten
Soneran pääluottamusmies: Suomalaisia syrjitään
19.05.2010 TeliaSoneran suomalaisia työntekijöitä kiukuttaa yhtiön suunnitelma siirtää tukitoiminnot Suomesta Ruotsiin. Pääluottamusmiestä harmittavat jatkuvat yt-neuvottelut Suomen talousyksikössä.
Taloussanomat
- Näitä vakuuksia ei ole tarkoituskaan käsittää 06:01
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- "EU:n oliiviöljydirektiivi kuin lahjus kriisimaille" 11:03
- HS: Pääministerit ovat lennelleet veroparatiisikoneilla 09:37
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- Melanchtonin maailmanloppu 07:07
- Lotossa kuusi oikein – 460 miljoonaa euroa käteen 09:58
- Komissari: Huawei ja ZTE uhka Euroopan telealalle 11:11
- Olli Rehn ravistelee yltään talouskurittajan takkia 12:35
- Luottamus Sloveniaan laskee – tukitalkoot taas edessä? 11:41
- » Taloussanomat.fi













