Ballmer vihjaa Microsoftin omista puhelimista

– Emme jätään mitään teknologian aluetta yksinomaan Applen pelikentäksi, Microsoftin toimitusjohtaja Steve Ballmer messuaa.
Kuva: EPA
11.7.2012 07:00 Microsoftin toimitusjohtaja Steve Ballmer messusi haastattelussa, ettei yhtiö jätä mitään softa- tai rauta-aluetta Applen vapaaksi temmellyskentäksi. Lausuma sisältää myös matkapuhelimien valmistuksen eikä Ballmer sitä kiistänyt.
Toimitusjohtaja Steve Ballmer myönsi CRN:n haastattelussa maanantaina, että Microsoft on menneisyydessä luovuttanut osan laite- ja ohjelmistoalueen välisestä raja-alueesta Applelle.
Ballmerin mukaan Surface-taulutietokone aloittaa uuden aikakauden. Nyt Microsoft ei jätä kiveäkään kääntämällä taistelussa Applea vastaan.
– Yritämme tehdä ehdottoman selväksi, että emme jätä mitään aluetta Applen temmellyskentäksi, Ballmer sanoi CRN:n haastattelussa Torontossa. Hän osallistui siellä yhtiön maailmanlaajuisen kumppanikonferenssiin.
– Emme luovuta mitään aluetta Applelle. Emme anna kuluttajapilveä. Emme ohjelmistoinnovointia. Emme mitään tästä yksin Applella. Se ei kerta kaikkiaan tapahdu. Ei meidän vahtivuorollamme, Ballmer meuhkasi.
Ballmerin uho kattoi selvästi myös älypuhelimet. Kun Ballmerilta kysyttiin nimenomaan, aikoo Microsoft valmistaa oman älypuhelimen, hän mietti hetken ja vastasi:
– Juuri tällä hetkellä teemme kovasti töitä Surfacen kanssa. Se on polttopisteessä. Se on meidän ytimemme. Katsotaan mitä tapahtuu. Meillä on Nokiassa, HTC:ssa hyvät kumppanit puhelinalueella. Rakastan sitä, mitä meillä on menossa Surfacen parissa. Aiomme keskittyä Surfaceen ja muihin Windows 8 -taulutiekonekumppaneihin ja katsoa, saammeko jotain tapahtumaan.
Ballmerin puheet poikkeavat Microsoftin johtajien aiemmista lausunnoista. FierceWireless viittaa Windows Phonen markkinointijohtajan Greg Sullivaniin, joka viime kuussa kiisti InformationWeekissä yhtiön suunnitelmat oman älypuhelimen rakentamisesta.
Microsoftin siirtyminen älypuhelimien valmistajaksi olisi kova isku Nokialle ja muille Windown Phoneen sitoutuneille valmistajille. Pelkästään nykyisten Lumia-puhelimien jääminen Windows 8:n kehityspolun ulkopuolelle on horjuttanut Nokian Lumia-puhelimien uskottavuutta markkinoilla.
Kommentit (46)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Toimitukselle vinkki: voisitte tehdä analyysin näistä kommentoijista. Minulla kun on sellainen käsitys, että jollain on pysyvä webbi-haku päällä, joka etsii uutisia Nokiasta taikka WP:stä ja heti generoimaan negatiivisiä kommenteja. Aina ensimmäiset 5-10 kommentia kun on aivan suoraa vihapuheita Nokiaa taikka WP:a vastaan...plaa...plaa...
...yhyyyy....on se niin väärin kun Microsoftia ja Nokiaa arvostellaan....yhyyy....
Anonyymi
wmpoweruser:
"Yankee Group find AT&T Nokia Lumia 900 customer satisfaction very low"
Että näin.
Hohhoijjaa. Lukisitpa koko uutisen loppuun kyseisellä sivustolla niin huomaat, että tämä 'naurettava' ja mitään sanomaton kysely on tehty joskus toukokuussa. Lopussa lukee:
"The handset has a score of 4.7/5 on AT&T?s website with 95% of buyers saying they would recommend it. This compares with 4.4/5 for the HTC One X with 90% recommendations, and 3.8/5 with a 76% recommendation for the Samsung Galaxy S III, making Yankee Group?s result pretty confusing."
Kuten huomaat, Lumialla on parhaimmat arvosanat.
Ottamalla tietyn pätkän uutisesta annat väärän kuvan kokonaisuudesta. Eihän se teitä Apple junnuja tosin taida kiinnostavan kun olette niin kiimassa romujensa kanssa.
Että näin vain sullekin.
Anonyymi
Aivan oikein, M§:llä on tunnetusti oikein erikseen tälläiseen hommaan työntekijöitä! KVG jos ette usko, tokikin G. on kilpailija, mutta samaa sanonee Mr Putinin tietohakukone yandex com.
Anonyymi
Anonyymi
On tuo Ballmer kova äijä. Sääliksi käy kilpailijoita, kun joka saralla alkaa paukkua MS herkkua kuluttajille.
Herkkua. Hah.. päivän kuollettavin läpää!
Onneksi Sony ja muut panostaa täysillä Androidiin koska eivät halua MS monopolia myös mobiilialalle. Aikansa kutakin. Ihmiset alkavat vihdoin hylkimään kuraa!
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Miksi ihmeessä tuon vatipää-Microsoftin on ihan pakko yrittää tehdä kaikkea samaa mitä muutkin? Pysyisivät nyt vaan siinä monopoli-Windowsissaan.
Siksi ku nei oikeasti osaa keksiä itse mitään. Microsoft on pitkälti kopiointifirma, joka paketoi raakileensa hyvin ja myy kallilla. Microsft ei ole innoivut oikeastaan mitään viimeiseen 15 vuoteen. Panostaisivat enemmän tuotekehitykseen eikä kopiointiin.
Saa ms paranaata melkolailla imagoaan, että menen tuon firman tuotteisiin koskemaan vielä. Valitettavasti joudun käyttämään muutamia tuon lafkan tuotteita vieläkin.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 09:00 Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon
- 16.5. Uusi Firefox vertailee tarkkailee toimintaansa – ja vertaa sitä muihin surffaajiin
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Takaisku Googlelle: Ehdotetut hakusanat oikeuden hampaisiin
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 16.5. Kuka tekee Androidilla eniten rahaa? Vastaus yllättää
- 16.5. Googlelta uhkavaatimus Microsoftille: Estäkää Youtube-sovelluksenne toiminta!
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- 16.5. Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet 09:00
- Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun 13:49
- Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan? 12:58
- Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa 11:25
- Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista 09:00
- Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei 08:04
- Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta 07:00
- Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua? 16:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Basware ja Laskulle.fi-palvelu kirittävät pk-yrityksiä verkkolaskutukseen
19.05.2008 Basware on sopinut Laskulle.fi-palvelun omistavan Norfello Oy:n kanssa, että Baswaren asiakkaat voivat vastaanottaa laskuja Laskulle.fi-palvelua käyttäviltä pk-yrityksiltä.
Kolme vuotta sitten
Soneran pääluottamusmies: Suomalaisia syrjitään
19.05.2010 TeliaSoneran suomalaisia työntekijöitä kiukuttaa yhtiön suunnitelma siirtää tukitoiminnot Suomesta Ruotsiin. Pääluottamusmiestä harmittavat jatkuvat yt-neuvottelut Suomen talousyksikössä.
Taloussanomat
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- Melanchtonin maailmanloppu 07:07
- Komissari: Huawei ja ZTE uhka Euroopan telealalle 11:11
- Olli Rehn ravistelee yltään talouskurittajan takkia 12:35
- Luottamus Sloveniaan laskee – tukitalkoot taas edessä? 11:41
- HS: Suomen elintarvikevienti kasvaa – tuontia hitaammin 09:40
- "Työeläkejärjestelmä on ristiriidassa perustuslain kanssa" 15:01
- TS: EU aikoo leikata vähävaraisten ruoka-avusta 10:29
- Pankki: Asuntojen hinnat voivat romahtaa Suomessa 14:29
- » Taloussanomat.fi














