Nokia sulki lippulaivamyymälänsä – aukeaa jälleen syyskuussa

Kuva: Lehtikuva/Jarno Mela
17.7.2012 14:01 Nokia on sulkenut lippulaivamyymälänsä Helsingissä remontin vuoksi. Entistä ehompaan myymälään pääsee ostoksille jälleen syyskuussa.
Matkapuhelinyhtiö Nokia on sulkenut Helsingin Aleksanterinkadulla sijaitsevan lippulaivamyymälänsä remontin vuoksi. Myymälä sulkeutui viime perjantaina, ja aukeaa uudestaan vasta syyskuussa.
– Uudistamme myymälää tällä hetkellä, sen takia se on suljettuna syyskuulle asti, Nokian viestinnästä kerrotaan Digitodaylle.
Yhtiön mukaan koko myymälän sisustus uudistetaan, ja sen vuoksi remontissa kestää pari kuukautta.
– Uudistuksen jälkeen myymälä on entistä ehompi, Nokiasta hehkutetaan.
Siitä, että myymälä avataan jälleen syyskuussa, voisi päätellä, että sen avajaisia suunnitellaan syyskuun ensimmäisellä viikolla Helsingissä järjestettävän Nokia World -tapahtuman yhteyteen.
Remontin ajoittaminen on ymmärrettävästi aiheuttanut Nokialle päänvaivaa, sillä Aleksanterinkadun myymälä on yhtiön lippulaiva, ja sen sulkeminen ei näytä hyvältä.
Kesäiseen ajankohtaan päädyttiinkin pitkälti henkilökunnan kesälomien vuoksi, yhtiöstä kerrotaan. Vaikka heinä- ja elokuu ovat Helsingille vuoden vilkkaimpia vierailevien turistien määrässä mitattuna, ei Nokiassa surra tätä kesää menetettynä mahdollisuutena.
– Myymälässä on käynyt tasaisesti väkeä ympäri vuoden, yhtiö kertoo.
Remontin taloudellista merkitystä Nokia ei kommentoi.
Kommentit (55)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Tuore tilasto kertoo, Lumioita myytiin q2 3,7 miljoonaa maailmanlaajuisesti, esim iPhonea meni samassa ajassa 30 miljoonaa.
Tuulipuvut juoksevat iippareiden perässä, kun kaverillakin on semmoinen. Vanhanaikaiseen OS:iin kyllästyy tosin pian ja Steveä ei ole enää pistämässä asioita kuntoon.

Samalla tavalla kun tuulipuvut juoksee sgs3:n perässä, niitähän on myyty kohta 20 miljoonaa.
Ihan tiedoksi muuten, että tavallisille tallaajillehan se älyluuri kannattaa kehittää, siellä ne isoimmat markkinat on. Nokia ei ole tätä koskaan tajunnut ja katso missä nokia nyt menee. Torstaina paukkuu pohjatulokset.
Anonyymi
Toivottavsti myymälä oikeasti aukeaa. Hyvässä lykyssä jotain teaseria voisi tulla tulevista syksyn kapuloista ainakin yleisilmeen pohjalta. Toivoa sopii ettei vaan olisi taannoisen kauppiaan ilmoitus ennen vallesmannin vierailua: "Olemme lomalla tämän viikon".
Anonyymi
Loistavaa ELOP and AHITISAARI!
Anonyymi
Tuore tilasto kertoo, Lumioita myytiin q2 3,7 miljoonaa maailmanlaajuisesti, esim iPhonea meni samassa ajassa 30 miljoonaa.
Tuulipuvut juoksevat iippareiden perässä, kun kaverillakin on semmoinen. Vanhanaikaiseen OS:iin kyllästyy tosin pian ja Steveä ei ole enää pistämässä asioita kuntoon.
Samalla tavalla kun tuulipuvut juoksee sgs3:n perässä, niitähän on myyty kohta 20 miljoonaa.
Ihan tiedoksi muuten, että tavallisille tallaajillehan se älyluuri kannattaa kehittää, siellä ne isoimmat markkinat on. Nokia ei ole tätä koskaan tajunnut ja katso missä nokia nyt menee. Torstaina paukkuu pohjatulokset.
Meneekö torstaina AAPL alle 500 USD? Joko silloin selviää miten murskaavan ylivoimaisesti Samsung myy uutta luuriaan ja tablettejaan?
Täytyypä seurata uutisia torstaina.
Anonyymi
Meneekö torstaina AAPL alle 500 USD? Joko silloin selviää miten murskaavan ylivoimaisesti Samsung myy uutta luuriaan ja tablettejaan?
Täytyypä seurata uutisia torstaina.
alle 500? öö se on tällä hetkellä 606, plus mikä Applen osaketta nyt torstaina laskisi?
Ensi viikolla se kyllä nousee varmaan tonne 620 paikkeille, kun apple julkaisee taas kerron loisto tuloksen.
Tänään tuli q2 lukuja, Apple myi 30 miljoonaa iPhonea. Tableteista iPad myi 15 miljoonaa kpl ja muut tabletit yhteensä 5 miljoonaa. Siitä voit päätellä, että ei lujaa mene samsungin tabletilla. OLisikohan tuosta luvusta samsungin ehkä yksi miljoona?

Toisaalla netissä:
Samsung sold 44.5 million smartphones in January-March - equal to nearly 21,000 every hour - giving it 30.6 percent market share. Apple sold 35.1 million iPhones, taking 24.1 percent market share.
Ja tuohon sitten uuden S3-mallin myynnit päälle, niin Applehan on pikkutekijä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon
- 16.5. Uusi Firefox vertailee tarkkailee toimintaansa – ja vertaa sitä muihin surffaajiin
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Takaisku Googlelle: Ehdotetut hakusanat oikeuden hampaisiin
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 15.5. Nokia-pomo: Tämän vuoksi karsimme uutuus-Lumiasta ominaisuuksia
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 16.5. Kuka tekee Androidilla eniten rahaa? Vastaus yllättää
- 16.5. Googlelta uhkavaatimus Microsoftille: Estäkää Youtube-sovelluksenne toiminta!
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- 15.5. Google julkistaa Spotifyn kilpailijan jo tänään?
- 16.5. Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen
- 15.5. Yle: Yksi laukaus hajotti 3d-tulostetun aseen
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 15.5. Rumia lukuja Nokialle, loistavia Samsungille
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 15.5. Puolen miljoonan euron kahvihetki Tim Cookin kanssa
- 15.5. It-tukkurin yt:t uhkaavat 80 työpaikkaa
- 15.5. Uudet pelinkehittäjät pääsevät Angry Birdsin siivelle
- 15.5. Blackberry menee sinne missä siitä pidetään
- 15.5. Kiinalaiskaksikko EU:n tulilinjalla – apuja Nokialle?
- 15.5. Messukeskus kahmii suurnäyttöjä, mutta älä koske
- 15.5. Windows Bluesta Windows 8.1, tarkka julkaisuaika piilossa
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun 13:49
- Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan? 12:58
- Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa 11:25
- Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista 09:00
- Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei 08:04
- Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta 07:00
- Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua? 16:15
- 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon 15:46
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Puhelinten top-56 koostuu kokonaan nokialaisista
18.05.2008 Nokian markkinaosuus on Suomessa ylivoimainen Teknillisen korkeakoulun selvityksen mukaan se oli viime vuonna 86 prosenttia. Suostituin puhelin on Nokian 3310 jo kolmatta vuotta peräkkäin.
Kolme vuotta sitten
Sony Ericsson julkisti Japanissa Bravia-puhelimen
18.05.2010 Sony Ericsson ratsastaa Japanissa Sonyn tv-malliston nimellä. Vesitiiviistä puhelimesta löytyy television lisäksi Qualcommin nopea Snapdragon-prosessori.
Taloussanomat
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- Melanchtonin maailmanloppu 07:07
- Komissari: Huawei ja ZTE uhka Euroopan telealalle 11:11
- Olli Rehn ravistelee yltään talouskurittajan takkia 12:35
- Luottamus Sloveniaan laskee – tukitalkoot taas edessä? 11:41
- HS: Suomen elintarvikevienti kasvaa – tuontia hitaammin 09:40
- "Työeläkejärjestelmä on ristiriidassa perustuslain kanssa" 15:01
- TS: EU aikoo leikata vähävaraisten ruoka-avusta 10:29
- Pankki: Asuntojen hinnat voivat romahtaa Suomessa 14:29
- » Taloussanomat.fi