Google tuo sähköpostin halpiskännyköihin Afrikassa
19.7.2012 16:19 Sähköpostia pystyy vastedes käyttämään myös täysin ilman internet-yhteyttä Gmail SMS:n avulla. Palvelua kokeillaan ensin kolmessa Afrikan maassa, ja sen uskotaan leviävän myöhemmin laajemmin kehittyville markkinoille.
Internetyhtiö Google tuo sähköpostin Afrikassa myös peruspuhelimiin eli kännyköihin, joissa ei ole edistyneitä tietoliikenneyhteyksiä, yhtiö kirjoittaa Afrikka-blogissaan.
Mikä parasta, uusi kännykkä-Gmail toimii ilman internetyhteyttä, joten siitä on oikeasti hyötyä afrikkalaisille käyttäjille. Maanosan mobiilit internetverkot ovat vielä hyvin alkeellisella tasolla.
Gmail SMS toimii nimensä mukaisesti tekstiviestein, eli sähköpostin kirjoittaminen ja vastaanottaminen tapahtuu kuin rustaisi tai lukisi tekstiviestiä. Palvelu tuodaan saataville aluksi Ghanassa, Nigeriassa ja Keniassa.
Googlen mukaan Gmail SMS toimii kaikkein yksinkertaisimmillakin puhelimilla, jotka tukevat vain puheluita ja tekstiviestejä. Palveluun rekisteröityminen onnistuu Googlen mukaan helposti Gmailin sivuilta.
Kaiken lisäksi Gmail SMS on käyttäjille ilmainen, eli sähköpostien vastaanottaminen ja lähettäminen maksaa vain normaalin tekstiviestimaksun verran, Google kertoo.
- Lue myösGooglen blogikirjoitus aiheesta
Kommentit (11)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Tuommoinen palvelu myös Suomeen kiitos.
Radiolinjalla oli jotain vastaavaa 10 vuotta sitten. Tosin siinä sähköpostin vastaanotto maksoi.
Anonyymi
Kuvan puhelin on parempi kuin iPhone.
N9 saa KWANON!
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 18.6. Kiinan supertietokone rökitti kaikki
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 18.6. 12:n kopla auttaa valtion pakeille
- 18.6. Relacom jättää Suomen, myy toiminnot
- 18.6. Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran
- 18.6. USA:n vakoilusta potkua Euroopan pilveen?
- 18.6. Oikea ankallisaarre? Täyslaidallinen Akkareita nettiin
- 18.6. Yahoo sai 13 000 tietopyyntöä, aikoo avautua lainvalvonnasta
- 18.6. Kuka häviää, kun roaming-maksut katoavat?
- 18.6. Google Reader katoaa, Digg tarjoaa korvaajaa
- 18.6. Sähköinen tweet hyväksyttiin englantiin yllätysnopeasti
- 18.6. Verkko vetää tv:n katsojia, laillisuus ei niin tärkeää nuorille
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 17.6. Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 17.6. Google X:n "projekti hullu" lähti lentoon – kirjaimellisesti
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 17.6. Viranomaiset vaativat tietoja yli 9000 Apple-käyttäjästä
- 17.6. Google X:n "projekti hullu" lähti lentoon – kirjaimellisesti
- 18.6. Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta 15:27
- Kuka häviää, kun roaming-maksut katoavat? 10:22
- Google Reader katoaa, Digg tarjoaa korvaajaa 09:49
- Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden 07:00
- Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna 14:52
- Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä? 13:38
- Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski 10:20
- Google X:n "projekti hullu" lähti lentoon – kirjaimellisesti 10:04
- Lisää
Digiyesterday
2008Viisi vuotta sitten
Stonesoft: varomaton virtualisointi altistaa vakoojille
19.06.2008 Suomalainen tietoturvaaja Stonesoft virittelee keskustelua muoti-ilmiö virtualisoinnin tietoturvahaasteista.
Taloussanomat
- Huawei pohtii Nokian ostoa – ”avoimin mielin” 21:09
- "Emme ole Suomen suhteen kovin optimistisia" 14:01
- Siemens etsii ostajaa NSN-puolikkaalleen 20:10
- Ruotsi maksaa velkaa – keventää Nordea-omistusta 19:23
- "Mikään tosiasia" ei kerro paremmasta Stora Ensolle 16:41
- TCS "uusi organisaationsa" – 172:lle ei löytynyt töitä 16:38
- Ehdotus: Asumistukea työssä käyville köyhille 17:15
- Miksi Suomen Pankki ei laske suomalaispankkien piilotukea? 14:32
- Valtiokapitalismi voi tuhota Venäjän talouskasvun 16:02
- Parkkifirmat sakottavat kuin viimeistä kesää 06:01
- » Taloussanomat.fi














