Nokia puffasi N9:ää ja Meegoa oudolla tavalla

19.7.2012 17:05 Nokian ainoaksi Meego-puhelimeksi jäänyt N9 esiintyi yllättäen Nokian analyytikkopuhelun diaesityksessä.
Tänään tuloksensa julkistanut matkapuhelinyhtiö Nokia piti tuloksen ja näkymiensä tiimoilta iltapäivällä analyytikkopuhelun, jossa tulosta kommentoivat muun muassa yhtiön toimitusjohtaja Stephen Elop ja talous- ja rahoitusjohtaja Timo Ihamuotila.
Puhelua seuranneet hieraisivat silmiään, kun puhe siirtyi Nokian sijaintipalveluihin. Puhelun oheisen diaesityksen kalvon kuvituksena oli nimittäin päivänselvästi Nokian viime vuoden lopulla julkaistu N9-älypuhelin.
Oudoksi asian tekee se, että N9 käyttää Meego-käyttöjärjestelmää, jonka kehittämisestä Nokia on jo luopunut.
Symbianin korvaajaksi suunniteltu Meego päätettiin toimitusjohtaja Elopin johdolla vaihtaa Microsoftin Windows Phoneen, ja N9 näyttää jäävän Nokian ainoaksi Meego-puhelimeksi.
Nokian viestinnän mukaan N9:n esiintyminen analyytikkopuhelun kalvoissa ei ole mitenkään outoa, vaikkei laite olekaan enää Nokialle kovinkaan merkityksellinen.
– Se oli siellä ihan siitä syystä, että Nokia N9 on edelleen meidän tuoteportfoliossamme ja myynnissä. Se on selitys miksi se oli esillä, Nokian viestinnästä kommentoidaan.
– Tämä ei ole missään nimessä outoa, Nokia sanoo.
Vastikään kuultiin, että Meego-laitteet eivät sittenkään jää vain N9:ään, sillä ex-nokialaisten perustama Jolla Mobile aikoo tuoda markkinoille omia Meego-laitteitaan.
Kommentit (77)
Anonyymi
Anonyymi
N9 käyttää Meego-käyttöjärjestelmää, jonka kehittämisestä Nokia on jo luopunut.
Kehittäminen ja kehittäminen... Onko pari viikkoa sitten julkistettu mittava päivityspaketti kehittämistä? Minusta on.
N9 ei ole sen huonommassa tilanteessa kuin nykyiset Lumiatkaan - ehkä jopa paremmassa. Jos ja kun jatkan MeeGolla, Jollan kyytiin pääsee vielä tänä vuonna. Taidan kuitenkin pitää N9:ni vielä pari vuotta, olen nähkääs tyytyväinen.
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Just tuossa hyvä kokemus Nokiasta: virusturva ilmoitti koko päivityksen VIRUKSEKSI, joksi Nokia Suite:n insta-paketti osoittautuikin.
Tosin vasta päivä päivityksen jälkeen. Sitä ennen kännykkä lähetteli järjettömiä tekstareita ,joissa osa uutta ,osa vanhaa.
Huom. Koneella on luotettava palomuuri sekä virustorjunta jotka ajan tasalla.
Nokian päivityksen myötä tuli masiinaan ihka eka virus ikinä. Olen käyttänyt nettiä jo C64:stä asti. Paljon.
Joten eikun takas anteroon , Google Play.stä ei ikinä vielä mitään pazkaa.
Anonyymi
voi kunpa tietäisit miten Kiinassa on oltu kiinnostuttu MeeGosta.
Kambodza, Thaimaan LB:t, Laos ja Burma voidaan heti kanssa lisätä listalle. Kiinnostus on 100%.
Mutta sitten:
Japani 0%
Englanti 0%
Saksa 0%
Ranska 0%
USA 0,1% ja syynä on CIA
Anonyymi
voi kunpa tietäisit miten Kiinassa on oltu kiinnostuttu MeeGosta.
Kambodza, Thaimaan LB:t, Laos ja Burma voidaan heti kanssa lisätä listalle. Kiinnostus on 100%.
Mutta sitten:
Japani 0%
Englanti 0%
Saksa 0%
Ranska 0%
USA 0,1% ja syynä on CIA
Huomaa että Meego pelottaa iPoppoota...
Anonyymi
Huomaa että Meego pelottaa iPoppoota...
Todennäköisesti ei ole kyseessä iPoppoon tyyppi, vaikka sekin on mahdollista. Huomaa hänen nimimerkkinsä:
"MeeGo kiinnostaa kyllä kommareita. Ei muita."
Eli tässä on yksi ideologian uhri lisää. Se on vähän sama kuin kysyisi kumpi on parempi kapitalismi vai sosialismi. Todellinen vastaus on, että riippuu tilanteesta.
Tässä tapauksessa kyse on onko avoimenkoodin kehitystyö parempi kuin suljettu ympäristö. Todellinen vastaus on, että molemmat toimii ja riippuu tapauksesta kumpaa kannattaa käyttää.
Toivottavasti Nokian hallituksessa ei ole kovin montaa sokeasti ideologiaan uskovaa.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 14:12 Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 13:29 Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 10:40 Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 10:04 Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 09:30 Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 07:05 Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 22.5. Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 22.5. TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 22.5. Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutisviikko
Mitä viikolla on tapahtunut, mikä puhuttanut eniten? Koko viikon uutiset.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin 14:12
- Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa 13:29
- Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta 10:40
- Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna 10:04
- Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista 09:30
- Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta 07:05
- Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin 06:02
- Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy 15:33
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Greenpeace: Pelikonsolit ovat myrkyllisiä
23.05.2008 Ympäristöjärjestö Greenpeacen julkaiseman raportin mukaan kaikki kolme tämän hetken suosituinta pelikonsolia sisältää aineita, jotka voivat vaikuttaa heikentävästi muistiin tai seksuaaliseen kehitykseen.
Taloussanomat
- Jättivelkaisia yhä enemmän: Kuulutko riskiryhmään? 13:22
- Bernanken paradoksaalinen lahja sijoittajille 16:18
- Tämä pankki korotti lainamarginaaliaan eniten 06:01
- Hulluruohovaara leviää: Sama belgialainen yhtiö toi tuotteet Valiolle ja SOK:lle 16:29
- Suosittu asuntolainakorko sukelsi ennätysmatalalle 16:40
- ABC-asemia kiinni hintasodan takia 18:27
- Bloomberg: Nokia Siemens sulkee toimintoja ja uusii johtoaan 18:51
- Onko rattisi löysä? Tuhansille Nissan-kuskeille korjauskutsu Suomessa 10:36
- EU perääntyi – haukuttua oliiviöljydirektiiviä ei tule 17:03
- Hallitukselta 100 miljoonaa maakaasuterminaaleille 16:45
- » Taloussanomat.fi













