Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

"Uhka Nokian kuolemasta ei ole välitön"

Kuva: Benjamin Suomela / Lehtikuva

19.7.2012 14:14 Matkapuhelinyhtiö Nokia teki toisella vuosineljänneksellä raskaat tappiot, mutta tulos ylitti kuitenkin analyytikkojen odotukset.

Odotuksia parempi tulos kertoo ruotsalaisen Swedbankin analyytikko Håkan Wrannen mukaan, että Nokian kuolemasta ei kannata vielä kuuluttaa julkisesti.

– Nokian osavuosikatsauksesta löytyy positiivisia merkkejä verrattuna odotuksiin, Wranne sanoo Digitodaylle.

Yksi myönteisimmistä uutisista liittyy Nokian kassavirtaan. Odotuksissa oli, että Nokian liiketoiminnan kassavirta olisi miinuksella ja että kassa olisi supistunut viime vuoden huhti-kesäkuusta. Nokian nettokassa ja muut likvidit varat olivat kuitenkin kesäkuun lopussa kasvaneet 4,2 miljardia euroon viime vuoden 3,9 miljardista eurosta.

– Ottaen huomioon, että yhtiöllä on edelleen paljon käteistä, uhka Nokian kuolemasta ei ole välitön, Wranne sanoo.

Analyytikon mukaan myöskään Nokian matkapuhelinmyynti ei ollut yhtä suuressa syöksyssä kuin ajateltiin. Nokia myi toisella neljänneksellä 83,7 miljoonaa matkapuhelinta, joista älypuhelimia oli 10,2 miljoonaa kappaletta. Viime vuoden huhti-kesäkuussa puhelinmyynti oli yhteensä 88,5 miljoonaa kappaletta, ja älypuhelimia myytiin 16,7 miljoonaa kappaletta.

– Yhtiö ei ole menettämässä jalansijaa älypuhelimissa yhtä nopeasti kuin odotetaan, Wranne kommentoi Nokian puhelinmyyntiä.

Hänen mukaansa Nokia laski kolmannen vuosineljänneksen odotuksia odotusten mukaisesti. Vuoden viimeisen neljänneksen näkymät ovat vielä epäselvät, Wranne sanoo. Nokian loppuvuoteen vaikuttaa paljon se, milloin uusi Windows Phone 8 -käyttöjärjestelmä julkaistaan.

– Lähitulevaisuudessa Nokian osakkeella on nousupaineita, Wranne sanoo.

Osake onkin tulosraportin jälkeen lähtenyt vahvaan nousuun. Vähän ennen kello 14 Nokia oli vahvistunut 1,56 euroon, jossa on nousua lähes 14 prosenttia eilisestä päätöskurssista.

Jutun kirjoitti: Johannes Niemeläinen

Johannes Niemeläinen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (21)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Nokian kassa hupeni Q1/2012:sta Q2/2012:een noin 800 miljoonaa euroa, eli noin miljardin dollaria. Vauhti on yhä kiihtymässä.

Tässä on lisäksi huomattavaa, että Nokian kassa olisi huvennut yli 1,2 miljardia euroa, ellei Nokia olisi saanut etuajassa 400 miljoonaa euroa lisenssituloja. Tätä lisenssitulon aikaistamista Nokia ei ilmoittanut ennakkoon tulosvaroituksensa aikaan.

Toinen huomattava asia on se, että Microsoftin maksama "alustatuki", eli 250 miljoonaa dollaria lahjarahaa per kvartaali on loppumassa (Nokian mukaan alustatuki on yhteensä miljardi dollaria ja sitä on maksettu Q4/2011 lähtien). Tällä kvartaalilla tuo tuki merkitsi niin paljon, että Nokian tulos oli "vain" 800 miljoonaa tappiolla. Ilman tukea tappio olisi ylittänyt miljardin euron rajan. Tappio on huikea kun suhteuttaa sen Nokian 7,5 miljardin euron liikevaihtoon. Eli liki joka seitsemäs liikevaihtoeuro on tappiota.

Kuten Elop totesi, Nokia on "toistaiseksi" riittävän vahva jatkamaan toimintaansa. Sen kassavarat ovat kuitenkin jo yli 30% pienemmät kuin nettovelat, joten se ei tule selviämään veloistaan.

Nokia pelaa aikaa. Tätä ei edes Elop enää vaivautunut kiistämään vaan myösi suoraan sijoittajille, että loppu on lähellä. Nyt jäljellä on enää toivo ihmeestä, koska kaikki mitä on tehtävissä hänen johtajuudellaan on jo tehty.
Anonyymi: kohtuus 20.7.2012 2:17

Anonyymi
Kannattaisi tarjota laitteita jollekin muullekin käyttöjärjestelmälle microsoftin lisäksi. Moni haluaa Nokian laitteen, mutta ilman microsoftia.
Anonyymi: Pro meego jolla 20.7.2012 9:48

Anonyymi
Superanalyytikko kohtuus totesi Nokian kassan sulavan noin miljardilla per kvartaali vai oliko jopa miljardi per kuukausi.

Kohtuus, haluatko kommentoida (lue: selitellä)?

kohtuus on vielä hoidossa.
Anonyymi: iHoitaja 20.7.2012 10:19

Anonyymi
Nokian kassa hupeni Q1/2012:sta Q2/2012:een noin 800 miljoonaa euroa, eli noin miljardin dollaria. Vauhti on yhä kiihtymässä.

Nokia pelaa aikaa. Tätä ei edes Elop enää vaivautunut kiistämään vaan myösi suoraan sijoittajille, että loppu on lähellä. Nyt jäljellä on enää toivo ihmeestä, koska kaikki mitä on tehtävissä hänen johtajuudellaan on jo tehty.

kohtuus, sinä olet aika pelle.
Opettele laskemaan.
Anonyymi: Entinen IFani 20.7.2012 10:28

Sekä bruttokassa että nettokassa vuoden 2012 toisen neljänneksen lopussa oli suurempi vuoden 2011 toisen neljänneksen loppuun verrattuna.

Tuon perusteella voisi päätellä, että kassa on kasvamaan päin.
Anonyymi: Nimetön 20.7.2012 10:39

Anonyymi
Superanalyytikko kohtuus totesi Nokian kassan sulavan noin miljardilla per kvartaali vai oliko jopa miljardi per kuukausi.

Kohtuus, haluatko kommentoida (lue: selitellä)?

kohtuus on vielä hoidossa.

En ole. Pääsin karkuun.
Anonyymi: kohtuus 20.7.2012 10:43

Anonyymi
Sekä bruttokassa että nettokassa vuoden 2012 toisen neljänneksen lopussa oli suurempi vuoden 2011 toisen neljänneksen loppuun verrattuna.

Tuon perusteella voisi päätellä, että kassa on kasvamaan päin.

Jos Nokian liiketoiminta olisi vakaalla pohjalla niin vertailu edelliseen vuoteen olisi mielekäs, mutta mutta... Nokia on kaikkea muuta kuin vakaalla pohjalla. On siten olennaisempaa seurata Nokian tilanteen kehitystä kvartaaleittain, jotta on mahdollista huomata mahdollinen trendimuutos.

Kannattaa huomata, että Nokian nettokassaa koristaa tällä hetkellä 750 miljoonan dollarin panostus Microsoftilta ja 400 miljoonan euron lisenssiennakot. Kun nuo huomioi vertailukelpoiseen kassaan niin *operatiivinen* kassa on vajonnut miljardin viime vuoteen ja 1,2 miljardia viime kvartaaliin nähden.

Tämä on olennaista siksi, että nuo kertaerät eivät jatku ikuisuuteen vaan Nokian on tultava toimeen operatiivisen toimintansa tuloilla jo Q4/2012 lähtien.

Valitettavasti Nokian operatiivinen toiminta tuottaa jättimäistä tappiota, eikä tämä trendi ole muuttunut - eikä myöskään muutu. Se jatkuu kolmesta syystä

1) Nokian ilmoittamien jättivähennysten miljardikustannukset ajoittuvat loppuvuodelle 2012 kun taas säästöt realisoituvat vasta 2013.
2) Microsoftin alustatuki päättyy.
3) Symbianian alamäki jatkuu jyrkkänä, eikä Lumiasta ole ainakaan vielä loppuvuoden aikana tätä korvaamaan.

Lisäksi on vielä pari muuta ikävää seikkaa
1) Nokian peruspuhelinten euromääräinen myynti on pudonnut puoleen huippuvuosista ja lasku sen kuin kiihtyy, ts. Nokia sekä menettää asemiaan peruspuhelimissa, että laitteiden hinta laskee kuin lehmän häntä.
2) Lumian myynnnissä näkyy jo tulevat WP8-laitteet, joten ainakin Q3/2012 tulee olemaan murhaavan heikko Nokialta. Jopa Elop kuvasi tulevaa kvartaalia "siirtymäkaudeksi". Aiempi "siirtymäkausi" Symbianista WP7:aan on jo maksanut miljardien tappiot ja liiketoiminnan supistumisen neljänneksellä.

Onko nfanaatikoilla jotain muutakin sanottavaa tähän kuin "lälällää, olet väärässä ja tymä"?
Anonyymi: kohtuus 20.7.2012 12:21

Anonyymi
Valitettavasti Nokian operatiivinen toiminta tuottaa jättimäistä tappiota, eikä tämä trendi ole muuttunut - eikä myöskään muutu. Se jatkuu kolmesta syystä

1) Nokian ilmoittamien jättivähennysten miljardikustannukset ajoittuvat loppuvuodelle 2012 kun taas säästöt realisoituvat vasta 2013.
2) Microsoftin alustatuki päättyy.
3) Symbianian alamäki jatkuu jyrkkänä, eikä Lumiasta ole ainakaan vielä loppuvuoden aikana tätä korvaamaan.

Q3 edessä on massiiviset markkinointipanostukset WP Lumian julkaisun edellä. Pelkästään Yhdysvalloissa AT&T käyttää 250 miljoonaa dollaria Q3 WP -markkinointiin ja on vaikea kuvitella, että Nokian osalta panostukset olisivat täysin nollassa. Lisäksi on tietysti aikataulupaineet: W8 julkaistaan lokakuun lopulla. Jos WP8 julkaistaan samassa yhteydessä, silloin myyntiä ehtisi Q4 olla parisen kuukautta - jos Nokia tekee historiaa ja saa ensimmäisen kerran puhelimet kauppoihin välittömästi julkaisun jälkeen. Jos Samsung tai HTC ehtivät ensin, huonompi homma.

Mielenkiintoista Nokian tulosjulkaisussa oli jälleen kerran se, mitä ei sanottu. Symbian on ajettu alas, mutta sen suhteen ei ole tehty liikearvon alaskirjauksia. Onko olemassa jokin erityinen syy miksi Symbian näkyy vielä liikearvona Nokian taseessa? Samoin Navteqin arvo on vielä korkealla, ja alaskirjausten osalta tulosjulkistus kuulosti aika lailla selittelyltä.
Anonyymi: Einomies 20.7.2012 16:43

Anonyymi

Onko nfanaatikoilla jotain muutakin sanottavaa tähän kuin "lälällää, olet väärässä ja tymä"?

kohtuus, en ole tymä.
Anonyymi: iHoitaja 20.7.2012 18:00

Anonyymi
Oho, kohtuus vastasi kun haastettiin. Kerta se on ensimmäinenkin.

Ilmeisesti kohtuus unohti huomata, että liiketoiminnan kassavirta oli karvan verran positiivinen, ja kassan kutistuminen välillä Q1/Q2 johtui osingosta.

Kertoisitko meille seuraavaksi mikä on tämä mainitsemasi "operatiivinen kassa", se kun ei taida olla IFRS-termi. Ilmeisesti siihen ei kuitenkaan lasketa kaikkea kassassa olevia rahoja, vaan ainostaan osa. Valintakriteerit tuntee ilmeisesti vain kohtuus.

Alustatuesta: Laitatko linkin, jossa sanotaan että tuen määrä on tasan miljardi ja että se loppuu justiinsa?

Sitten voisit selventää tätä väitettä:

Sen kassavarat ovat kuitenkin jo yli 30% pienemmät kuin nettovelat, joten se ei tule selviämään veloistaan.

Jos yhtiön nettokassa (paino sanalla "netto") on nelisen miljardia, niin silloin nettovelkaa ei ole. Selittäisitkö siis hieman tätä laskelmaasi?

Kommentoidaan lopuksi vielä hieman tapaasi esittää numerotietoa:

Nokian kassa hupeni Q1/2012:sta Q2/2012:een noin 800 miljoonaa euroa, eli noin miljardin dollaria. Vauhti on yhä kiihtymässä.

Kassa pieneni 375 miljoonaa euroa, mutta oletan sinun tarkoittaneen nettokassaa. Se pieneni 675 miljoonaa euroa. Ihailen tapaasi pyöristää tämä 800 miljoonaan.

Ja jos yrität puolustella aikaisempia "miljardi kvartaalissa" ennusteitasi, niin eikö olisi saman tien kannattanut väittää, että tarkoititkin oikeasti ruotsin kruunuja tai Korean woneja? Silloinhan ennustuksesi olisi ollut jopa alakanttiin!
Anonyymi: totuus 20.7.2012 23:13
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2011

Kolme vuotta sitten

Itella antaa pelättyä vähemmän potkuja

31.10.2011 Irtisanottavien määrä putosi 253 työpaikkaan Itellan juuri päättyneissä yt-neuvotteluissa.

.