Hirviökamera hiipii Lumioihin

Kuva: Ruutukaappaus
26.7.2012 13:44 Nokia jakaa syksyllä kamerapäivityksen Windows Phone -pohjaisiin Lumia-puhelimiinsa. Päivityksen yhteydessä Lumiat saavat niin sanotusta hirviökamerapuhelimesta tuttuja kameraohjelmisto-ominaisuuksia.
– Teemme parhaamme, että saamme Pureview-tekniikkaa mahdollisimman pian Lumia-puhelimiin. Pureview ei tarkoita pelkkää megapikselimäärää vaan tuomme Lumioihin muitakin ominaisuuksia, Nokian ohjelmistojohtaja Samuli Hänninen sanoo.
Hännisen mukaan Lumioihin tuleva päivitys sisältää muun muassa Pureview:sta tutun "ryhmäkuvaominaisuuden".
Käytännössä ryhmäkuvaominaisuus tarkoittaa, että puhelimen kamera ottaa kuvanoton yhteydessä useita valokuvia. Valokuvia yhdistelemällä käyttäjä saa aikaiseksi kuvan, jossa kaikilla kuvattavilla on silmät auki ja tolkullinen ilme naamallaan.
Monien kuvien ottaminen mahdollistaa tulevaisuudessa myös sen, että jo otetusta kuvasta voi poistaa kuvattavan edestä liikkuneen auton tai ihmisen. Tämä niin sanottu Remove-tekniikka ei ole vielä käytössä.
– Joskus kuvattavan edestä menee auto tai ihminen, joka liikkuu koko ajan. Liikkeen vuoksi jossain kohti kuvaa näkyy aina kuvan tausta, jolloin liikkuvan auton tai ihmisen voi poistaa eri kuvia yhdistelemällä, Hänninen sanoo.
Myös Nokian edullisemmat Asha-puhelimet saavat uusia kameraominaisuuksia. Hänninen ei ole vielä varma, voiko Pureview:stä tutun kameraohjelmiston ominaisuuksia päivittää Asha-puhelimiin. Uusiin Ashoihin niitä on joka tapauksessa luvassa.
Hänninen ei halua kommentoida sitä, onko Nokialta tulossa syksyllä uutta Windows Phone -pohjaista Pureview-puhelinmallia.
Nokia julkisti helmikuun lopussa Barcelonan matkapuhelinmessuilla Pureview 808 -älypuhelimen. Puhelimessa on 41 megapikselin kamera ja monia kuvankäsittelymahdollisuuksia. Lehdistö risti puhelimen hirviökamerapuhelimeksi.
Puhelimen kamerateknologia on saanut runsaasti kiitosta, mutta sen käyttöjärjestelmä on haukuttu lyttyyn.
- Lue myösTämän takia Nokia osti kamerafirman Ruotsista
- VerkossaScalado esittelee ryhmäkuvatekniikkaansa
- VerkossaScaladon Remove-video
Kommentit (92)
Anonyymi
Vaatii kennolta herkkyyttä.
Anonyymi
Mikä helvetin hirviökamera! Sehän on superkamera (tai olisi tietenkin, jos olisi applen tekemä).
Anonyymi
Ajattelin ostaa tuosta tekniikasta kehitetyn version noin viiden vuoden kuluttua kun ominaisuuksiin saadaan tunnistustoiminto, joka pyyhkii kuvasta pois kaikki köyhät, vanhat ja sairaat. Näin meille fiksuille olisi parempi virtuaalimaailma, koska emme ihan vielä saa näitä marginaaliryhmiä pois keskuudestamme.
Mia, viiden vuoden kuluttua kuulut itse kaikkiin näihin marginaaliryhmiin.
Anonyymi
Hirviötoimittaja kirjoittaa..Mikä helvetin hirviökamera! Sehän on superkamera (tai olisi tietenkin, jos olisi applen tekemä).
Applella ei ole tapana huijata ja iPhonella pitää pystyä kuvaamaan myös hämärässä joten eiköhän Apple ihan suosiolla jätä PW:n rauhaan.
Mekapikkelseillä ei iPhonea myydä vaan kokonaisuuden toimivuudella joka 808 puuttuu täysin.
Anonyymi
Ryhmäkuvaominaisuus onkin mielenkiintoinen juttu, kun puhutaan Pureviewstä. Kuvassa olevat henkilöt on nimittäin aseteltava tismalleen samalle etäisyydelle, sillä muuten osalta jäävät kasvot epäteräviksi. Se johtuu Pureviewn (liian vähän esille nostetusta) ongelmasta, joka on erittäin kapea syväterävyys. Mitä lähempää kuvataan, sitä enemmän ongelma korostuu.Ööh, oletkos nyt ihan varma kuitenkaan. Kaksi skenaariota:a) Jos otat kuvaa "läheltä" - alle metrin päästä - syvyysterävyydellä on väliä. b) Jos kuvaat ryhmäkuvaa normaalietäisyydeltä - 4-5 metrin päästä - syvyysterävyydellä ei ole niinkään väliä.Kuvitteletko, että ilman tätä Scaladon tekniikkaa joidenkin ihmisten naamat ovat kuvassa sumeita, jos ihmiset ovat eri etäisyydellä - esim. luokkahuonetta kuvatessa? Pureview toimii ihan täsmälleen yhtä hyvin kuvaustilanteissa kuin mikä tahansa muukin kamera - ainoastaan sillä erolla, että kuvanlaatu on toisesta galaksista (pun intended). Kukaan ei jää kuvassa epäterävämmäksi kuin kukaan muukaan - yli 5m:n kuvausetäisyys vastaa kameralle (ja silmälle) käytännössä tarkennusta äärettömään ("kaikki on yhtä tarkkaa", valonsäteet tulevat linssille käytännössä samansuuntaisina oli etäisyys mikä hyvänsä >5m).Makrolla kuvatessa kapea syvyysterävyys on itseasiassa etu, jolla saa paremman bokehin.Scaladon tekniikka on pelkästään softapohjaista, joka tarkoittaa sitä, että tämä ei luo yhtään ylimääräistä ongelmaa / poista yhtään ongelmaa alkuperäisen kuvan raakadatasta (jos oletetaan, että puhelin kykenee handlaamaan esim. pureview'n tuottamaan bittivirran suurilla resoluutioilla). Magic perustuu täsmälleen samoihin asioihin, kuin mikä tahansa muukin kuvan jälkikäsittely - esim. iPhonen värien saturointi tai tarkkuuden "lisääminen" kuvaan artefaktan hinnalla. EI VIITSITÄ KEKSIÄ HATUSTA SELLAISIA ONGELMIA JOITA EI OLE PELKÄSTÄÄN SIKSI ETTÄ ELÄKESÄÄSTÖT OLIVAT KIINNI NOKIAN OSAKKEESSA.
En ikinä sijoittaisi Nokiaan, eikä minun tarvitse keksiä ongelmia.
Katsopas Riku esimerkiksi niitä kuvia, joita Nokia toi julkisuuteen heti kevättalvella, kun Pureviewistä alettiin puhua. Vuorikiipeilijäpariskunnan likka oli epäterävä kuin mikä, vaikka istui sussunsa vieressä. Eikä se todellakaan toiminut positiivisena tehokeinona :-)
Ja Riku, mistä ihmeestä olet ylipäätään keksinyt, että "läheltä" kuvaaminen tarkoittaa alle metristä kuvaamista? Ihmisiä kuvattaessa 2-3 metriä on läheltä, ja silloin tulee Pureviewin kanssa ongelmia.
Sitä paitsi virallinen termi on syväterävyys, ei "syvyysterävyys".
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Noh, minäpä kerron Hänniselle. Ei ole tulossa koska vanhaan OS:aan ei tuoda enään kapulan kapulaa kun ei entisetkään myy.
Amazon pudotti vuorostaan ysisatasen hintaa.
Anonyymi
Olkaa niin kilttejä ja jättäkäää termi "hirviökamera" keltaisen lehdistön käyttöön. Kiitos.
Jaa, mitäs lehdistöä digitoday on?
Anonyymi
Hirviötoimittaja kirjoittaa..Mikä helvetin hirviökamera! Sehän on superkamera (tai olisi tietenkin, jos olisi applen tekemä).Applella ei ole tapana huijata ja iPhonella pitää pystyä kuvaamaan myös hämärässä joten eiköhän Apple ihan suosiolla jätä PW:n rauhaan.Mekapikkelseillä ei iPhonea myydä vaan kokonaisuuden toimivuudella joka 808 puuttuu täysin.
Kompastut omaan hyväuskoisuuteesi. iPhonellahan nimenomaan EI pysty pienestä kennosta johtuen kuvaamaan hämärässä (katsoppa oman laitteesi hämärässä ottamia kuvia jollain muulla kuin facebook-resoluutiolla). Eikä siinä vielä kaikki - hämärässä kuvatessa iPhonen terävyysalgoritmi vain korostuu ja tuottaa kuvaan sekavaa mössöä. Tämä siis vertauksena tähän Pureview'iin, joka ottaa ihan katsottavia kuvia hämärässäkin.
Käytettävyydestä olen kanssasi samaa mieltä vaikken Applen käyttäjä olekaan. Symbian henkii vielä parannuksistaan (Anna, Belle, Belle FP1) huolimattakin 90-luvun henkeä, eikä sovellu kosketusnäytöllä käytettäväksi.
Applella on tapana kusettaa ihan samalla tavalla kuin kaikilla muillakin yrityksillä :) Nokiat eivät ainakaan viime aikoina ole räjähtäneet taskuihin tai jääneet menemättä takuuseen sen takia, että puhelinta on käytetty pakkasella ;)
"Mersu toivottavasti jättää uudet moottorit rauhaan, kun kulutuksella ei autoja myydä vaan kokonaisuuden toimivuudella, joka on jo riittävä" - Pureview on puhelinkameroiden uusi sukupolvi. Kehitys on kehitystä.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 13:15 Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 12:44 NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 11:49 Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 11:36 Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 11:01 Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 10:43 Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 10:20 Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 09:23 Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 09:16 Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- 07:10 Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 06:01 "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 21.5. Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- 21.5. Google lopettaa Checkout-kauppiastilin
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 07:10 Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 06:01 "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa 11:01
- Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman" 10:43
- Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni 09:23
- Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn 14:35
- Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi 11:20
- IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta 09:34
- Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista 09:25
- Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä 17:41
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Uusi Flash on nyt testattavissa
22.05.2008 Betatestiin edennyt Adoben Flash versio 10 tuo lisää potkua visuaalisiin efekteihin.
Taloussanomat
- Näin Suomi tienaisi, jos kaikki maksaisivat veronsa 06:01
- Kasvua jopa lamassa – tästä vauhtia Suomen vientiin 06:07
- Itella irtisanoo 183 asiantuntijaa ja esimiestä 09:57
- EU:n johtajat torjuvat veronkiertoa 07:23
- Suomeen synnytetään uutta lentoyhtiötä 12:28
- Teinit väsyvät Facebookiin – Liikaa draamaa ja aikuisia 09:01
- Mitä voimme oppia Nokiasta? 07:51
- 17 vuotta ja täällä joka kuudes kesämökki on venäläisten 13:00
- Tuloerot kasvavat Suomessa – silti alle EU:n keskitason 10:11
- Nokian kilpailija laski älypuhelintavoitteitaan 11:16
- » Taloussanomat.fi












