Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

Pohjois-Korea leikkasi älyn älypuhelimista

Pohjois-Korea rajoittaa uusien matkapuhelinten käytön kotikaupunkiin.
Kuva: Russavia/Wikimedia

30.7.2012 08:52 Pohjois-Korea tyhmentää matkapuhelimet niin, että niillä voi vain soittaa kotikaupungissa.

Pohjois-Korea ryhtyi viime lokakuussa rajoittamaan matkapuhelimien teknisiä ominaisuuksia estääkseen niiden käytön tiedon laajaan levitykseen. Myyntiin tulevista puhelimista on kytketty pois käytöstä kamera, muistikortti ja bluetooth. Lisäksi niiden käyttö on rajoitettu vain kaupunkiin, jossa puhelin on rekisteröity.

Uudet, rajoitettujen käyttömahdollisuuksien puhelimet saavat erillisen, aikaisemmasta poikkeavan puhelinnumeron. Asiasta kertoo Korea Times viitaten Radio Free Asiaan ja Rimjin-gang Magazineen. Aikakauslehden kirjoittajiksi sanotaan Pohjois-Koreassa salassa toimivia toimittajia.

Pohjois-Koreassa on yli miljoona matkapuhelinta, mutta ne kuuluvat maata hallitseville piireille. Älypuhelinten saantia on rajoitettu myös nostamalla niiden hinta tuhanteen dollariin. Tavallisella pohjoiskorealaisella ei missään tapauksessa ole varaa uuteen älypuhelimeen, sillä kuukausipalkka on 3 000 – 5 000 wonia kuukaudessa. Käytännön vaihtokurssi on 3 500 wonia yhtä dollaria kohti.

Pohjois-Korea lähellä Kiinan rajaa käytetään myös kiinalaisoperaattorien sim-kortteja. Niiden avulla maan asukkaat voivat pitää yhteyttä sukulaisiinsa Kiinassa ja Etelä-Koreassa.

Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (27)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Tässä olisi Nokialle hyvät markkinat. Eteläkorealaisella puhelimella ei ole mitään mahdollisuuksia noille markkinoille.
Galaxy Nexus käyttäj 30.7.2012 9:06

Anonyymi
suomessa myös leikataan älyä kaikista kirjoituksista jotka sisältävät n??keri sanan.
älykirjoitus 30.7.2012 9:08

Anonyymi
Tässä olisi Nokialle hyvät markkinat. Eteläkorealaisella puhelimella ei ole mitään mahdollisuuksia noille markkinoille.


Juu, kyllä mutta kun noksussa nykyisin on win käyttis ja pohjoiskorealaiset diggaa vain android käyttiksestä.
Nimetön 30.7.2012 9:10

Anonyymi
Miksi ei länsivallat anna P-Korean kansalaisille rahaa ja aseita jotta voivat murhata nuo diktaattorinsa?

Miksi USA ei vain yksinkertaisesti mene ja räjäytä noita sekopäitä pois maapallolta? Valta takaisin kansalle.

Sijoittaisin heti kaikki rahani Pohjois Korean rakennusteollisuuteen ja tehtaisiin mikäli näin tehtäisiin.
Rahaa. haluan Rahaa! 30.7.2012 9:10

Anonyymi
Katainen leikkaa kohta kaikki talousuutiset lehdistöstä.
Suomi ja Pohjois-Korea ovat veljeskansoja.
Siperia, Polsoi, Tro 30.7.2012 9:12

Anonyymi
"Pohjois-Korea leikkasi älyn älypuhelimista"

Monet Perussuomalaiset ovat Pohjois-Korean faneja, joten noilla puhelimilla voisi olla kysyntää täällä ?
Hmm 30.7.2012 9:18

Anonyymi
"Pohjois-Korea leikkasi älyn älypuhelimista"

Monet P?russuomalaiset ovat Pohjois-Korean faneja, joten noilla puhelimilla voisi olla kysyntää täällä ?
Hmm 30.7.2012 9:19

Anonyymi
Hyvä asia. Milloin Suomeen sama malli? Onneksi LahjaLumialla voi pelata ja tekstailla rajattomasti työkavereille. Likat kyllä vastaa vaikka mihin aikaan pirauttelen.
Tyttöjen illoissa pi 30.7.2012 9:21

Anonyymi
"Pohjois-Korea leikkasi älyn älypuhelimista"

Monet P?rsut ovat Pohjois-Korean faneja, joten noilla puhelimilla voisi olla kysyntää täällä ?
Hmm 30.7.2012 9:24

Anonyymi
jaahas matkapuhelinfanipojat taas päivystämässä.
Nimetön 30.7.2012 9:44
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday


Kolme vuotta sitten

Cert-fi: Älä klikkaa kaikkea mahdollista!

25.05.2010 Viestintäviraston tietoturvayksiköllä on internetin yhteisöpalvelujen käyttäjille helppo ohje, joka kuitenkin tuntuu usein unohtuvan. Harkinnalla säästyy monelta vaivalta.

.