Ei kelvannut tuomarille, Samsung julkaisi aineiston

Kuva: Samsung
1.8.2012 07:00 San Josessa, Kaliforniassa maanantaina alkaneessa Applen ja Samsungin välisessä oikeudenkäynnissä näyteltiin erikoinen sivujuonne tiistaina. Samsung ärsytti tuomarin julkistamalla todistusaineistoa, joka ei kelvannut tuomarille.
Oikeudenkäynnissä tuomari Lucy Koh kielsi Samsungia esittämästä todistusaineistoa, joka sen mielestä näytti Applen iPhonen olevan alun perin Sonyn laitteesta matkittu. Kiellon jälkeen Samsung julkisti aineiston medialle. Applen asianajaja juorusi asiasta tuomarille.
Ärtynyt tuomari Koh käski Samsungia toimittamaan hänelle selvityksen siitä, kuka oli laatinut julkaistun lausunnon ja kuka Samsungin lakimiehistä oli antanut siihen luvan.
Kohin ja Samsungin suhteet ovat olleet koko ajan huonot ja näyttävät heikentyvän edelleen. Koh on määrännyt Samsungin Galaxy Tab 10.1 -taulutietokoneen ja Galaxy Nexus -puhelimen myyntikieltoon. Samsung on valittanut päätöksistä.
Myyntikiellon määrääminen tarkoittaa sitä, että Koh uskoo Applen selviytyvän voittajana oikeudenkäynnissä. Koh ei myöskään suostunut Samsungin pyyntöön asioiden laajemmasta todistelusta.
Samsung julkisti kuvan ja osan Applen suunnittelijan Shin Nishiborin kuulemislausunnosta. Nishibori on aikaisemmin sanonut, ettei hän todista oikeudenkäynnissä.
Samsung liitti Nishiborin lainaukseen lausunnon, jossa se piti vääränä Applen todistusta siitä, että F700 oli iPhonen kopio. Samsung valitti, ettei sen sallittu esittää valamiehistölle iPhonea edeltävää aineistoa designistä. Yhtiön mukaan poissuljettu aineisto olisi osoittanut ilman epäilyksen häivää, ettei Samsung kopioinut iPhonea.
– Perusrehtiys vaatii, että valamiehistö saa tehdä päätöksensä kaiken todistusaineiston perusteella.
Samsungin englanninkielinen lausunto löytyy muun muassa asita uutisoinneen Cnet News.comin sivuilta.
Kommentit (76)
Anonyymi
Oma lehmä (lue omena) ojassa?
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Taitaa tuomari olla omppufani, ellei anna esittää todistemateriaalia tasapuolisesti...
Oma lehmä (lue omena) ojassa?
Jos Apple voittaa tämän oikeudenkäynnin, niin minä en osta enää yhtään Applen tuotteita. Sen verran haisee tuo juttu ja muutenkin näyttää patenttiriidat menneen ihan naurettaviksi.
Anonyymi
Taitaa tuomari olla omppufani, ellei anna esittää todistemateriaalia tasapuolisesti...
Oma lehmä (lue omena) ojassa?
USA:lainen oikeus tuskin on puolueeton tässä muutenkaan.
Anonyymi
HTC ja Sony ovat vieläkin suuremmassa hädässä eli täysi 10/10 Nokian hallitukselle WP päätöksestä.
Anonyymi
Anonyymi
Taitaa tuomari olla omppufani, ellei anna esittää todistemateriaalia tasapuolisesti...
Oma lehmä (lue omena) ojassa?
Jos Apple voittaa tämän oikeudenkäynnin, niin minä en osta enää yhtään Applen tuotteita. Sen verran haisee tuo juttu ja muutenkin näyttää patenttiriidat menneen ihan naurettaviksi.
Apple peesaa tässä Mäsää, siis pyrkii pitämään kilpailun poissa ja IT-maailman suljettuna ja markkinat jaettuina.
Kuluttajan etu olisi vapaa ja avoin kilpailu.
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 06:15 WSJ: Microsoft yritti ostaa Nokian älypuhelimet
- 06:04 Nämä tabletit ja puhelimet kiinnostavat eniten suomalaisia
- 19.6. Google lisää Chromebook-kannettavien myyntiä
- 19.6. Kuluttaja-asiamies kärventää Elisaa maksullisesta paperilaskusta
- 19.6. 3T: HCL vähentää ex-nokialaisia Tatan vanavedessä
- 19.6. Skandinavian johtaja erosi Nokiasta
- 19.6. Elisa nappasi "maailman ohuimman" älypuhelimen
- 19.6. Kuusi tietosuojavaltuutettua: Saisimmeko Glassin, kiitos
- 19.6. Microsoft Office vihdoin iPhoneen, mutta moni pettyy
- 19.6. Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 19.6. NSA: Vakoilu vesitti pommiaikeet New Yorkissa
- 19.6. Sprint aktivoi Clearwiren myrkkypillerin
- 19.6. Huawei: Emme ole ostamassa Nokiaa
- 19.6. Kickstarter oli vain ponnistuslauta Oculusille
- 19.6. Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 19.6. 172 jää pihalle TCS:n uudesta organisaatiosta
- 19.6. Maksatko nettikaupassa enemmän kuin kaverisi?
- 19.6. Google haluaa erotella NSA:n ja paikallispoliisin tietopyynnöt
- 18.6. Kiinan supertietokone rökitti kaikki
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 19.6. Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 19.6. Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 18.6. Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- WSJ: Microsoft yritti ostaa Nokian älypuhelimet 06:15
- Nämä tabletit ja puhelimet kiinnostavat eniten suomalaisia 06:04
- Google lisää Chromebook-kannettavien myyntiä 15:49
- Kuluttaja-asiamies kärventää Elisaa maksullisesta paperilaskusta 15:17
- Skandinavian johtaja erosi Nokiasta 14:52
- Elisa nappasi "maailman ohuimman" älypuhelimen 14:02
- Microsoft Office vihdoin iPhoneen, mutta moni pettyy 13:02
- Sprint aktivoi Clearwiren myrkkypillerin 10:10
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
2008Viisi vuotta sitten
Krakkeri pääsee käsiksi tietokoneeseen kahvinkeittimen kautta
20.06.2008 Jura-kahvinkeittimen asetuksia voi säätää netitse – tai vallata sitä ohjaavan tietokoneen.
2010
Kolme vuotta sitten
Tekstiviestit houkuttavat aikuisiakin ajaessa
20.06.2010 Aikuisiakin kuskeja pitää näemmä valistaa tekstiviestittelyn vaaroista, yhdysvaltalainen tutkimus paljastaa.
Taloussanomat
- Kartta kertoo: Täältä löytyy Suomessa töitä 06:01
- Juhannuksesta huolimatta - euroministerit taas koolle 07:57
- Kaleva: Pankkiryöstöjen määrä romahti 07:34
- Yli 500 miljoonaa – VM arvioi hinnan velan taittamiselle 13:04
- Näin saat pitkän lomaputken 06:01
- Tätä ei voi huijata - poliisin uusi älykamera paljastaa kaaharit 07:35
- Pitkän linjan talousvaikuttajat rummuttavat eurokritiikkiä 17:30
- Rikkaimmat rikastuivat eniten – omaisuus paisui kymmenyksen 19:59
- Fed päätti: Arvopaperiostot jatkuvat entisellään 21:17
- Yritykset umpikujassa? "Pikkusormi demokratian pirulle" 17:17
- » Taloussanomat.fi













