Apple lisensoi arvokkaat patenttinsa Microsoftille

Kuva: EPA
14.8.2012 14:52 Apple lisensoi arvokkaat designpatenttinsa Microsoftille, yhtiön edustaja kertoi kopiokäräjillä maanantaina.
Applen ja Samsungin välinen oikeudenkäynti iPhonen ja iPadin väitetystä kopioinnista paljasti mielenkiintoista tietoa maanantaina.
Applen patenttien lisensointijohtaja Boris Teksler todisti yhtiönsä myöntäneen Microsoftille lisenssin samoihin patentteihin, jotka ovat Samsung-kiistan taustalla. Designpatentit liittyvät iPhonen ja iPadin muotoiluun.
Lisensointiin liittyi ehto, että Microsoft ei saa rakentaa minkäänlaisia klooneja iPadista tai iPhonesta. Teksler kertoi aikaisemmin voivansa laskea yhden käden sormilla ne kerrat, kun Apple on antanut muille pääsyn näihin designpatentteihin.
Samsungia Apple lähestyi kopiosyytteillä ja patenttiehdotuksella vuonna 2010. Silloin yhtiö korosti Boris Tekslerin mukaan, ettei se lisensoi tuosta vain pääpatenttejaan toiselle yritykselle.
– Teimme selväksi, ettemme tarjonneet lisenssiä kaikkeen, johtaja sanoi Cnet News.comin mukaan.
Kaikesta huolimatta Apple halusi saada aikaan sopimuksen ja yritti Tekslerin mukaan lujasti saavuttaa sovinnollisen ratkaisun Samsungin kanssa. Apple haki reilua korvausta siitä, mitä oli rikottu ja "ainutlaatuiseen käyttäjäkokemukseen" liittyen.
Samsungin lakimiehet ovat kuitenkin painottaneet, että Apple ei maininnut lainkaan designpatenttejaan, kun se alun perin lähestyi Samsungia.
Sopimusta ei saatu aikaan, ja Apple nosti Samsungia vastaan kanteen huhtikuussa 2011.
- VerkossaReutersin uutinen aiheesta
- VerkossaCnetin uutinen aiheesta
- Lue myösApple vie Samsungin käräjille Galaxyista
Kommentit (28)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Nyt sama homma tapahtuu vain hitaammin.
Anonyymi
Kyllä tälle vielä nauretaan tulevaisuudessa.
Anonyymi
"Apple haki reilua korvausta siitä, mitä oli rikottu ja "ainutlaatuiseen käyttäjäkokemukseen" liittyen."Kyllä tälle vielä nauretaan tulevaisuudessa.
Jo ensi keväänä pääsee nauramaan kun Tammasaaren rannassa on uponnut Jolla ja konttorin valot sammunut. N9 upposi kanssa ihan lähellä tuota paikkaa Ruoholahdessa. Jo sitten alkavat tajuta että Meego lensi kananlennon.
Anonyymi
Sanoo henkilö joka ei ole koskaan Windows 7.x kapulaa käyttänyt.
Hieman yleistäen voitaneen jo vihdoin sanoa, että Win on jo itsessään kapula rattaissa.
Anonyymi
Mitä tuo siis tarkoittaa?
Anonyymi
Anonyymi
Microsoft kun ei valmista laitteita, niin Apple on uskaltanut myöntää lisenssin patentteihin. Mikäli Samsungille olisi ko. lisenssi myyty, Galaxy Tabien myynti olisi kaahannut räjähdysmäisesti iPadin ohi.
Nyt sama homma tapahtuu vain hitaammin.
On muuten aika arvokkaista patenteista kyse: arvioidun 2,4 miljoonan tabletin sijasta Samsung olikin myynyt Q2/2012 vain 37000 tablettia. Samaan aikaan Apple myi 5,7 miljoonaa ipadia. Jotta Samsung olisi "kaahannut räjähdysmäisesti" Applen ohi, olisi Samsungin pitänyt myydä vähintään tuplat Appleen verrattuna. Tämä olisi vaatinut 300 kertaista myynnin lisäystä! Täytyy olla kyllä maailman historian arvokkaimmat patentit, vuositasolla puhutaan 20 miljardista eurosta!
Nyt kun noita patentteja ei Sampalla ole, mitä aikajännettä tuo "tapahtuu vain hitaammin" tarkoittaa?
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 15:04 Rovio palkittiin Suomen pelialan edistämisestä
- 14:35 Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 11:20 Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi
- 10:20 Google lopettaa Checkout-kauppiastilin
- 09:34 IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- 09:25 Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 07:00 Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 20.5. Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän
- 20.5. Youtube paljasti synttäriensä kunniaksi lukuja – muttei niitä ikäviä
- 20.5. Tietokone ajaa uutta Mersua, mutta pidä kiinni
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 09:25 Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 14:35 Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 07:00 Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 20.5. Teinien hurjat keksinnöt: 20 sekunnin kännykkälataus, itsestään ajeleva auto ja pimeän aineen simulaatio
- 19.5. Pentagon hyväksyy nyt vain valtion iPhonet
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn 14:35
- Kuluttajalehti valitsi Samsung Galaxy S4:n parhaimmaksi 11:20
- IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta 09:34
- Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista 09:25
- Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä 17:41
- Megahertsien tuijottaja tajuaa älypuhelimista valitettavan vähän 15:09
- Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea 12:54
- Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät 11:29
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
VTT puskee ihmisen ja robotin yhteistyötä
21.05.2008 Ihmisen ja robotin vuorovaikutukseen perustuvilla sovelluksilla voidaan tehostaa tuotantoa ja saada aikaan kustannussäästöjä, ilmoittaa VTT.
Kolme vuotta sitten
Auton nettirekisteröinti tulee keskiviikkona
21.05.2010 Ajoneuvojen sähköinen rekisteröinti on mahdollista ensi viikon keskiviikosta alkaen 6,5 euron hintaan.
Taloussanomat
- Kaksion hinta -35 000 e ilman "postimerkkikaavaa" 15:58
- Applen Cook: Maksamme kaikki verot, jokaisen dollarin 20:50
- DNA:n hallitus vahvisti selvittävänsä omistusjärjestelyjä 16:34
- Nuorisotyöttömyys liki 25 prosenttia – näinkö nuorisotakuu toimii? 21:09
- Viranomainen älähti jo – paperilasku maksaa silti 14:49
- "Jollan puhelimen hinta tuo kyyneleet ostajien silmiin" 15:35
- Taas myytiin it-yhtiö USA:han: "Jatkamme isossa firmassa" 18:11
- "Apple tavoittelee verojen välttelyn Graalin maljaa" 18:01
- Yhdeksälle vaaditaan elinkautista Bangladeshin turmasta 19:55
- Analyytikko: Inflaatio voi yllättää USA:n keskuspankin 15:27
- » Taloussanomat.fi













