Myös HBO tuo videopalvelun Suomeen

16.8.2012 10:47 Laatusarjoistaan tunnettu amerikkalainen kaapelitelevisioyhtiö HBO aloittaa Netflixin lisäksi verkkolähetykset Suomessa. Yhtiö aikoo muodostaa Parsifal Internationalin kanssa pohjoismaisen videolähetysalustan. Ruotsiin rekisteröidyn HBO Nordicin hallituksen jäseniin lukeutuu myös Nelosen entinen liiketoimintajohtaja Juha-Pekka Louhelainen.
Suomen ja muiden Pohjoismaiden tv-kanavat ovat tänään saaneet kertarysäyksellä lisää kilpailijoita, kertoo verkkolehti Deadline.com. Muun muassa Sinkkuelämää- ja True Blood-sarjoistaan tunnettu HBO ilmoitti tuovansa videopalvelunsa Pohjolaan. Jo aiemmin maailman suurin verkon kautta toimiva elokuva- ja tv-palveluyhtiö Netflix ilmoitti rantautuvansa Suomeen ja muihin Pohjoismaihin.
Amerikkalainen kaapelitelevisioyhtiö HBO ilmoitti tänään perustaneensa yhdessä ruotsalaisen liikemiehen Peter Ekelundin ja Parsifal Internationalin kanssa HBO Nordic -yhtiön, joka esitellään tarkemmin kuun lopussa Ruotsissa. Jo 60 maassa toimiva HBO lanseeraa videopalvelunsa Suomen lisäksi Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan.
Ruotsiin rekisteröidyn HBO Nordic Holding AB:n hallituksesta löytyy myös suomalaisia, sillä varsinaisiin jäseniin lukeutuu ex-sanomalainen Juha-Pekka Louhelainen. Louhelainen on aiemmin toiminut muiden muassa Sanoma-konserniin kuuluvan Nelosen liiketoimintajohtajana.
Suomalaisten televisiokanavien edustajat kertoivat keskiviikkona It-viikolle, ettei Netflixin tulo apajille huoleta niitä.
Taloussanomat, It-viikko ja Digitoday kuuluvat Nelosen tavoin Sanoma-konserniin.
- VerkossaUusi videopalvelu Netflix jo tänä vuonna Suomeen
- VerkossaNetflix ei huoleta tv-yhtiöitä: "Suomen tv-tarjonta ehkä maailman paras"
Kommentit (7)
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Katos, HBO toimii Linukalla toisin kuin Netflix.
No siitä pisteet Netflixille! Varmaan useimmilla wii tai xbox, parin linuxnörtin takia ei kannattane mahdottomia investoida.
Anonyymi
YLE taitaa olla ainut kenen ei tarvitse olla huolissaan. Pitäähän jonkun tarjota mummoille keillä ei nettiä ruotsinkieliset uutiset.
Jep, YLE on turvassa kuin Microsoft. Tai ehkä MS on vielä varmempi suojatyöpaikka.
Anonyymi
Katos, HBO toimii Linukalla toisin kuin Netflix.
No siitä pisteet Netflixille! Varmaan useimmilla wii tai xbox, parin linuxnörtin takia ei kannattane mahdottomia investoida.
Pffft. Tätä minkää wiin tai junkboxin takia tehdä.
Anonyymi
linux miehet kuitenkin hakkeroi ja sharettaa kaikki
Älä viitsi valehdella, tiedät itsekin ettei tuo ole totta.
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 17.5. HP:n ja SAPin tietokantahirmu tekee tuloaan
- 17.5. Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun
- 17.5. Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan?
- 17.5. Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa
- 17.5. Suomalaistestaajalle neljä miljoonaa riskirahaa
- 17.5. Bill Gates taas rikkain, ohitti operaattoripohatan
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 17.5. Vanhusten turvakello toi palkinnon suomalaisille
- 17.5. Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista
- 17.5. Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei
- 17.5. Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon
- 16.5. Uusi Firefox vertailee tarkkailee toimintaansa – ja vertaa sitä muihin surffaajiin
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Takaisku Googlelle: Ehdotetut hakusanat oikeuden hampaisiin
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 17.5. Onko sinulla työsuhdepuhelin tai -läppäri? Näin pomosi voi valvoa sinua
- 16.5. Kuka tekee Androidilla eniten rahaa? Vastaus yllättää
- 16.5. Googlelta uhkavaatimus Microsoftille: Estäkää Youtube-sovelluksenne toiminta!
- 16.5. "Tähän asti en ole ollut huolissani äitini Androidin käytöstä"
- 16.5. Google tuo musiikkipalvelun, luonnollisen kielen hakukoneen
- 17.5. "Eläköön solidaarisuus": Alsossa luvassa ulosmarssi
- 17.5. Iäkäs Mars-robotti teki ennätyksen, neuvostomönkijä yhä voittamaton
- 16.5. Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua?
- 16.5. Varoitus: Hyökkäyskoodi tepsii Linuxin ytimeen
- 16.5. Uusi käänne piraattidraamassa – syyttäjä haluaa viedä Pirate Bayn verkko-osoitteet
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Talouselämä: Nokia menetti ykköstyöllistäjän kruunun 13:49
- Turkcell tyrkyttää miljardin osinkoja omistajille, taas turhaan? 12:58
- Samsung toimittaa 10 miljoonaa Galaxy S4:ää kuukaudessa 11:25
- Lainsäätäjät vaativat tietoa Google Glassista 09:00
- Apple yhä keksijöistä paras? Sijoittajat sanovat ei 08:04
- Google hengittää niskaan: Applen App Store ylitti 50 miljardia latausta 07:00
- Kuinka Nokian puhelimen nimi pitäisi lausua? 16:15
- 14 päivää Microsoftin tablettien tähden tuloon 15:46
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Kolme vuotta sitten
Soneran pääluottamusmies: Suomalaisia syrjitään
19.05.2010 TeliaSoneran suomalaisia työntekijöitä kiukuttaa yhtiön suunnitelma siirtää tukitoiminnot Suomesta Ruotsiin. Pääluottamusmiestä harmittavat jatkuvat yt-neuvottelut Suomen talousyksikössä.
Taloussanomat
- Täältä saat huippuruokaa edullisesti – täältä taas et 06:01
- Opelin kovempi Aatami 06:15
- Melanchtonin maailmanloppu 07:07
- Komissari: Huawei ja ZTE uhka Euroopan telealalle 11:11
- Olli Rehn ravistelee yltään talouskurittajan takkia 12:35
- Luottamus Sloveniaan laskee – tukitalkoot taas edessä? 11:41
- HS: Suomen elintarvikevienti kasvaa – tuontia hitaammin 09:40
- "Työeläkejärjestelmä on ristiriidassa perustuslain kanssa" 15:01
- TS: EU aikoo leikata vähävaraisten ruoka-avusta 10:29
- Pankki: Asuntojen hinnat voivat romahtaa Suomessa 14:29
- » Taloussanomat.fi













