Samsung aikoo tärvellä iPhone-julkistuksen: vie Applen käräjille 4G-pantenteista

Kuva: EPA/Andreas Gebert
11.9.2012 09:49 (päivitetty 09:57) Applen puhelimessaan käyttämä lte-tekniikka on liikaa Samsungille. Puheenvuoro siirtyy lakimiehille.
Samsung käy hyökkäykseen uutta iPhonea vastaan ennen kuin se on ehtinyt ilmestyäkään, kertoo The Korea Times.
Korealaisyhtiö aikoo haastaa Applen oikeuteen uuden iPhonen lte-tekniikaan liittyvistä väitetyistä patenttirikkomuksista. Samsungilla on hallussaan useita lte:hen liittyviä patentteja.
Korea Timesin käyttämän teollisuuslähteen mukaan Samsungin patenttisodan areenoina toimivat Eurooppa ja Yhdysvallat. Samsungin tarkoitus on haastaa Apple sen kotikentällä.
Korea Timesin mukaan taiwanilainen HTC voitti aiemmin vastaavanlaisen patenttikiistan Applea vastaan, joten Samsungin mahdollisuudet pärjätä oikeustaistossa ovat kohtuullisen hyvät.
Lte eli long term evolution on "oikea 4G", eli tekniikka, joka mahdollistaa tiedensiirron tukiasenmasta päätelaitteeseen teoriassa 100 megabitin sekuntinopeudella. Myös puolet hitaampaa hspa-dual carrieria eli kahta rinnakkain käytettävää 3G-yhteyttä kutsutaan 4G-nimellä.
4G-tukea odotettiin alun perin jo viimevuotiseen iPhone 4S:ään. Useampi lähde on vahvistanut, että se on tulossa keskiviikkona lanseerattavaan uuteen iPhoneen.
Muokkaus: HTC kirjoitusasu korjattu
Kommentit (180)
Anonyymi
Lakimiehet ovat ainoat jotka tästä kunnolla hyötyvät.
Anonyymi
Miksei uutisessa mainita tästä asiasta?
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Ongelma 4G LTE:ssä eli todella nopeassa yhteydessä on juuri standardien erot per puhelinoperaattori & maa.
Jos Apple on ehtinyt ottaa tämän uusimma 4G LTE sirun uuteen kapulaansa, se pääsee todnäk. soppariin maailman suurimman tele-operaattorin kanssa eli China Mobilen jolla on 685 miljoonaa asiakasta ja mikäli näin käy, uuden iPhonen lifespan myyntimäärä voi hyvinkin saavuttaa 250 miljoonan myydyn laitteen lukumäärän lifespaninsa aikana.
Tämä taas tarkoittaa 50 miljardia viivan alle puhdasta kahisevaa Applelle pelkästään siis uudesta iPhonesta.
Anonyymi
Useat maat on vielä 3G takapajuloita, kuten Suomi.
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 14:12 Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 13:29 Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 10:40 Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 10:04 Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 09:30 Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- 07:05 Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Safe vakoilee valtioita, yrityksiä yli 100 maassa
- 22.5. Tietosuojaan isoja muutoksia, mutta suomalaisfirmat pihalla
- 22.5. TeliaSonera ja diktaattorin tytär: Ruotsin tv hätkähdyttää
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 22.5. NYT: Kiina lopetti kybertulitauon
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- 22.5. Nopeampi ja ennakoivampi: Chrome 27 julki
- 22.5. Google haastaa Applen myös tuotemerkkiarvossa
- 22.5. Powerkiss myytiin USA:han: "Laajennamme ympäri maailman"
- 22.5. Amazonin valtiopilvi sai liittovaltion turvaleiman
- 22.5. Nokian asiakastyytyväisyys parani, Applen heikkeni
- 22.5. Cook: Apple maksaa kaikki veronsa
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Jolla paljasti salaisuutensa – keskinkertaiset ominaisuudet ja upouusi idea
- 20.5. Jollan ennakkotilaajat hankkivat sian säkissä
- 20.5. Näitä puhelimia suomalaiset oikeasti käyttävät
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 06:02 Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 20.5. Tekijänoikeusjärjestö iski luvattomiin MM-kisastudioihin
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 20.5. Yahoo ostaa Tumblrin, käyttäjät protestoivat
- 20.5. Rajoittamaton data – usein lupailtu harvinaisuus
- 20.5. Syyrian kybervandaalit tunkeutuivat nyt Financial Timesin palveluun
- 20.5. Intelin Otellinia kaduttaa iPhonen sirun hylkääminen
- 20.5. Mozilla viheltää aikalisän nettiseurannan estossa
- 20.5. Pirate Bay -miestä vaaditaan tilille Nordean murrosta
- 20.5. Planeettojen metsästäjän päivät luetut? Iso vika iski
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Palautetta?
Lähetä risut, ruusut ja uutisvinkit toimitukselle.
Uusimmat uutiset
- Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin 14:12
- Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa 13:29
- Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta 10:40
- Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna 10:04
- Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista 09:30
- Suomalaiset nauttivat lähes EU:n halvimmasta mobiilidatasta 07:05
- Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin 06:02
- Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy 15:33
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
”Live”-esitykset valtaavat alaa elokuvateattereissa Yhdysvalloissa
23.05.2008 Sony liittyi mukaan kilpailuun ”live-konserttien” esittämisestä elokuvateattereissa. Disneyn kokemukset asiasta ovat hyviä.
Taloussanomat
- Jättivelkaisia yhä enemmän: Kuulutko riskiryhmään? 13:22
- Belgialaisyhtiö: Hulluruohovaara koskee vain Valiota ja SOK:ta 19:44
- Bernanken paradoksaalinen lahja sijoittajille 16:18
- Tämä pankki korotti lainamarginaaliaan eniten 06:01
- Suosittu asuntolainakorko sukelsi ennätysmatalalle 16:40
- Pankki: Nokia voimaton vastaamaan "Android-hyökkäykseen" 20:35
- ABC-asemia kiinni hintasodan takia 18:27
- Bloomberg: Nokia Siemens sulkee toimintoja ja uusii johtoaan 18:51
- Onko rattisi löysä? Tuhansille Nissan-kuskeille korjauskutsu Suomessa 10:36
- EU perääntyi – haukuttua oliiviöljydirektiiviä ei tule 17:03
- » Taloussanomat.fi












