Vanjoki: iPhone-päivitys boikottiin

21.9.2012 09:30 Entinen Nokia-pomo on haukkunut iPhonen uuden käyttöjärjestelmän karttapalvelut ala-arvoisiksi ja kehottaa kaikkia boikotoimaan päivitystä, kunnes siihen saadaan kunnon kartat.
Nokian entinen johtaja ja yhtiön toimitusjohtajaksi Stephen Elopin valinnan yhteydessä tyrkyllä ollut Anssi Vanjoki on antanut teknologiayhtiö Applelle tylyä palautetta.
Vanjoki haukkuu torstaina lähettämässään Twitter-viestissä Applen uuden käyttöjärjestelmän iOS 6:n karttapalvelut ala-arvoisiksi.
– Mielestämme meidän tulisi boikotoida iOS 6.0:aa kunnes siinä on kunnon kartat, Vanjoki kirjoittaa.
Apple päätti luottaa uudessa käyttöjärjestelmässä omaan karttaohjelmistoonsa aiemman Google Mapsin käytön sijaan. Viime viikolla julkistettu iPhone 5 -älypuhelin käyttää uutta järjestelmää. Se tuodaan päivityksenä myös osaan vanhemmista iPhoneista.
– Onko olemassa Nokian tai Googlen tekemää sovellusta, jolla tämän roskan saisi korvattua, Vanjoki jatkaa avautumistaan.
Applen päätös luottaa karttapalveluiden mahtipelureiden sijaan omaan osaamiseensa on saanut kritiikkiä myös Wall Street Journalilta ja Bloombergiltä. Suomalaiskäyttäjät joutuvat puolestaan tuskailemaan, kun Applen karttaohjelma sekoitti Helsingin ja Oulun keskenään.
Kommentit (78)
Anonyymi
Digitodayn hölmöilyllä, hypetyksellä (piilomainonnalla) ja turhalta kohtaamiselle ei tunnut olevan mitään rajaa.
Anonyymi
Mitä järkeä on julkaista yksittäisten ihmisten mielipiteitä mainitusta päivityksestä? Vastaus: ei yhtään mitään järkeä. On taas varmaan digiseiskan älynväläysten suurmestari Heidi tämän sekoilun kirjoittaja?
Mitä järkeä on julkaista näitä yksittäisten häiriintyneiden mielipiteitä kirjoitusten laadusta? Vastaus: ei yhtään mitään järkeä. On taas varmaan joku avohoitopotilas tuon kommentin kirjoittajana?
Anonyymi
Mitä järkeä on julkaista yksittäisten ihmisten mielipiteitä mainitusta päivityksestä? Vastaus: ei yhtään mitään järkeä. On taas varmaan digiseiskan älynväläysten suurmestari Heidi tämän sekoilun kirjoittaja?
Erittäin aiheellinen ja hyvä kommentti. Mitä merkitystä on yhdellä mielipiteellä, kun myyntimäärät ratkaisevat?
Anonyymi
Anonyymi
Anonyymi
Erittäin aiheellinen ja hyvä kommentti. Mitä merkitystä on yhdellä mielipiteellä, kun myyntimäärät ratkaisevat?
Mitä myyntimäärät huonossa päivityksessä ratkaisee? Ainoastaan että suurempi määrä käyttäjiä kokee karmean pettymyksen.
Anonyymi
TOTTAKAI KANNATTAA PÄIVITTÄÄ iOS 6
ja jos haluaa VOI LADATA ilmaisen
Guuggelimaps appin App Storesta.
Ei se ole vaikeaa, kuin ehkä vanakkijoelle!
Anonyymi
Ja katso: Suomut putosivat heidän silmiltään. Katkera sappi valtasi heidän mielet. Heidän sanansa täytti katkeruus. Heistä oli tullut yhtä mätiä kuin opena jota he olivat palvoneet.(Jobsin Kirja, 1:2-3)
Anonyymi
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 19.6. Google lisää Chromebook-kannettavien myyntiä
- 19.6. Kuluttaja-asiamies kärventää Elisaa maksullisesta paperilaskusta
- 19.6. 3T: HCL vähentää ex-nokialaisia Tatan vanavedessä
- 19.6. Skandinavian johtaja erosi Nokiasta
- 19.6. Elisa nappasi "maailman ohuimman" älypuhelimen
- 19.6. Kuusi tietosuojavaltuutettua: Saisimmeko Glassin, kiitos
- 19.6. Microsoft Office vihdoin iPhoneen, mutta moni pettyy
- 19.6. Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 19.6. NSA: Vakoilu vesitti pommiaikeet New Yorkissa
- 19.6. Sprint aktivoi Clearwiren myrkkypillerin
- 19.6. Huawei: Emme ole ostamassa Nokiaa
- 19.6. Kickstarter oli vain ponnistuslauta Oculusille
- 19.6. Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 19.6. 172 jää pihalle TCS:n uudesta organisaatiosta
- 19.6. Maksatko nettikaupassa enemmän kuin kaverisi?
- 19.6. Google haluaa erotella NSA:n ja paikallispoliisin tietopyynnöt
- 18.6. Kiinan supertietokone rökitti kaikki
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 18.6. 12:n kopla auttaa valtion pakeille
- 18.6. Relacom jättää Suomen, myy toiminnot
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 19.6. Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta
- 17.6. Euroopan roaming-maksut poistuvat ensi vuonna
- 18.6. Samsung kolminkertaistaa Galaxy S4:n nopeuden
- 17.6. NSA voi kuunnella kaikki puhelut – kysymättä lupaa
- 19.6. Sonyn päivitys rikkoi Playstation 3 -laitteita
- 17.6. Google kerää ja jakaa tietokannan lapsipornokuvista
- 17.6. Alihankkija vuoti: Applen seuraava iPhone-huippumalli myöhässä?
- 18.6. Acer: Windows Phone on mahtava, emme tee sille puhelinta
- 17.6. Historiallinen viestintäpalvelu loppuu – nostalgia-aalto iski
- 18.6. Kuin elokuvissa: Hakkeri osaa jäädyttää turvakameran
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
Uutispäivä
Vuorokauden kaikki uutiset yhdellä sivulla.
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Uusimmat uutiset
- Google lisää Chromebook-kannettavien myyntiä 15:49
- Kuluttaja-asiamies kärventää Elisaa maksullisesta paperilaskusta 15:17
- Skandinavian johtaja erosi Nokiasta 14:52
- Elisa nappasi "maailman ohuimman" älypuhelimen 14:02
- Microsoft Office vihdoin iPhoneen, mutta moni pettyy 13:02
- Sprint aktivoi Clearwiren myrkkypillerin 10:10
- Huawei: Emme ole ostamassa Nokiaa 09:40
- Nokia kehittää supernopeaa Snapdragon 800 -älypuhelinta 09:15
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
2008Viisi vuotta sitten
Facebook-ohjelmilla tahkotaan rahaa
20.06.2008 Facebook-ohjelmakehittäjille on maksettu 8 miljoonaa dollaria jo yksistään SocialMedia-mainostusohjelman läpi.
2010
Kolme vuotta sitten
Tekstiviestit houkuttavat aikuisiakin ajaessa
20.06.2010 Aikuisiakin kuskeja pitää näemmä valistaa tekstiviestittelyn vaaroista, yhdysvaltalainen tutkimus paljastaa.
Taloussanomat
- Yli 500 miljoonaa – VM arvioi hinnan velan taittamiselle 13:04
- Näin saat pitkän lomaputken 06:01
- Pitkän linjan talousvaikuttajat rummuttavat eurokritiikkiä 17:30
- Rikkaimmat rikastuivat eniten – omaisuus paisui kymmenyksen 19:59
- Fed päätti: Arvopaperiostot jatkuvat entisellään 21:17
- Yritykset umpikujassa? "Pikkusormi demokratian pirulle" 17:17
- Nokialta vihjailee julkistuksesta: "41 miljoonaa syytä" 20:19
- "Kasvu erittäin heikkoa seuraavat kolme vuotta" 14:30
- Enemmistö suomalaisista haluaa leikkauspolitiikkaa 17:13
- Saksalaispankki vähentää 5 200 työntekijää 21:07
- » Taloussanomat.fi














