iPhone 5:n lte-nopeudet ensi viikolla Suomeen – tieto operaattoreille yllätys

Kuva: Bloomberg/Simon Dawson
25.1.2013 10:52 Tim Cook ilmoitti iPhone 5:n lte-tiedonsiirron alkavan toimia ensi viikolla Suomessa. Ajankohta yllätti suomalaisoperaattorit, jotka kuitenkin sanovat olevansa valmiina.
Applen toimitusjohtaja Tim Cook kertoi tulospuheessaan iPhone 5:n alkavan toimia ensi viikolla 36 uuden operaattorin 4g-lte-verkoissa. Cook mainitsi maista nimeltä Tanskan, Suomen, Sveitsin, Filippiinit ja ”useat Lähi-idän maat”.
Tätä ennen iPhone 5 on toiminut 24 operaattorin lte-verkossa. Euroopan maista näitä on ollut vain Saksassa ja Britanniassa.
Applen ilmoitus lte-tiedosnsiirtonopeuden käyttöönotosta tuli suomalaisille operaattoreille yllätyksenä. Operaattorit ovat aiemmin tehneet testejä Applen kanssa, mutta ilmoitusta verkkojen käyttöönoton päivämäärästä ei ollut tullut.
– Meille ei ole vahvistusta Applelta asialle tullut, siksi en osaa mitään tarkkaa päivää sanoa. Ihan Applen armoilla ollaan tässä asiassa, sanoo DNA:n kuluttajaliiketoiminnan johtaja Pekka Väisänen.
– Asia voidaan tulkita niin, että tämä [ilmoitus] tarkoittaa myös TeliaSoneran verkkoja. Yhdessä olemme testailleet hyvässä yhteisymmärryksessä, mutta viime kädessä tässä on kysymys laitevalmistajan päätöksestä, muotoilee TeliaSoneran mobiililiiketoiminnan viestintäjohtaja Timo Saxén.
– Apple ei ole vielä lopullista päivämäärää kertonut. Mutta kyseessä on ohjelmistopäivitys, joten teknisesti sen ei pitäisi olla iso juttu, kertoo Elisan liittymäliiketoiminnan johtaja Henri Korpi.
Kaikki operaattorit ovat tehneet lte-testejä yhdessä Applen kanssa ja kertovat verkkojensa olevan valmiita.
Applen tuotteista myös retina-iPadissa ja iPad minissä on 1800 megahertsin lte-radio. Niiden ohjelmstopäivityksestä ei ole vielä tietoa.
4g-lte-verkossa jo aiemmin toimineita laitteita ovat muun muassa Nokian Lumia 920 ja Samsungin Galaxy Tab 8.9 LTE.
Kommentit (57)
Anonyymi
Anonyymi
kyseessä on ohjelmistopäivitys, joten teknisesti sen ei pitäisi olla iso juttu, kertoo Elisan liittymäliiketoiminnan johtaja Henri Korpi
Ei jumakauta
Taas kerran Apple osoittaa ammattiosaamisen päivittämällä hardware softalla, odottavissa yllätyksiä, itku ja parkuaa, heheh
Aika amatöörimäistä hommaa
Anonyymi
Apple oikeasti yrittää tehdä käyttäjäkokemuksesta hyvän; toisin kun esim. Nokia, joka syytää roskaa ulos minkä ehtii ja sitten sanoo, että voi voi kun ei toimikaan.
Anonyymi
Taas kerran Apple osoittaa ammattiosaamisen päivittämällä hardware softalla, odottavissa yllätyksiä, itku ja parkuaa, hehe'
Tuskinpa applen kaverit soneran, ekisan ja dna keskuskaappien piirilevyjä sentään päivittävät, se on vain lisenssi avata LTE nopeus. Meneppäs takaisin amiksen koulunpenkille, välitunti loppui jo, elä unohda lumiaasi tuohon röökikupin viereen.
Anonyymi
Apple ei ole tähän asti ollut vakuuttunut, että suomessa on riittävän hyvät verkot. SIKSI Apple haluaa ensin varmistaa ennen kun antaa palveluiden käynnistyä.
Apple oikeasti yrittää tehdä käyttäjäkokemuksesta hyvän; toisin kun esim. Nokia, joka syytää roskaa ulos minkä ehtii ja sitten sanoo, että voi voi kun ei toimikaan.
hohhoijaa, siinä Appleuskovaisen aamuhartaus
Anonyymi
Anonyymi
Apple ei ole tähän asti ollut vakuuttunut, että suomessa on riittävän hyvät verkot. SIKSI Apple haluaa ensin varmistaa ennen kun antaa palveluiden käynnistyä.
Apple oikeasti yrittää tehdä käyttäjäkokemuksesta hyvän; toisin kun esim. Nokia, joka syytää roskaa ulos minkä ehtii ja sitten sanoo, että voi voi kun ei toimikaan.
Uskomatonta p***aa, mitä nämä iFanipuppelit kirjottaa tänne. Täytyy kyllä olla jotain vialla päässä näillä, kun siitä on tullut tuollanen uskonto, mitä puolustellaan ihan sairailla väittämillä.
Anonyymi
Apple ei ole tähän asti ollut vakuuttunut, että suomessa on riittävän hyvät verkot. SIKSI Apple haluaa ensin varmistaa ennen kun antaa palveluiden käynnistyä.
Apple oikeasti yrittää tehdä käyttäjäkokemuksesta hyvän; toisin kun esim. Nokia, joka syytää roskaa ulos minkä ehtii ja sitten sanoo, että voi voi kun ei toimikaan.
Uskomatonta p***aa, mitä nämä iFanipuppelit kirjottaa tänne. Täytyy kyllä olla jotain vialla päässä näillä, kun siitä on tullut tuollanen uskonto, mitä puolustellaan ihan sairailla väittämillä.
Kyllä tuo tuleva LTE-päivitys on ollut jo kauan aikaa tiedossa niillä, jotka näitä asioita oikeasti seuraavat. Ainoa uutinen on tuo päivityksen nyt julkistettu ajankohta.
Apple on aiemminkin avannut laitteissa olevia piirteitä käyttöön erillisillä softapäivityksillä.
Anonyymi
'Ei jumakautaTaas kerran Apple osoittaa ammattiosaamisen päivittämällä hardware softalla, odottavissa yllätyksiä, itku ja parkuaa, hehe'Tuskinpa applen kaverit soneran, ekisan ja dna keskuskaappien piirilevyjä sentään päivittävät, se on vain lisenssi avata LTE nopeus. Meneppäs takaisin amiksen koulunpenkille, välitunti loppui jo, elä unohda lumiaasi tuohon röökikupin viereen.
Kyse on puhelimesta jota ei olla viritetty alunperin toimimaksi näillä taajuuksilla
iPhone 5 tukee 850, 1800 ja 2100 megahertsin lte-taajuuksia. Suomalaisoperaattorien lte-verkot on rakennettu pääosin 1800 megahertsin
Anonyymi
- Digitodayn tuoreimmat uutiset.
- 18:00 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta
- 16:47 "Venäjän Facebook" eksyi kiellettyjen joukkoon
- 16:19 Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan
- 14:00 IS: MTV3 tuimana Salkkari-linkeistä, vaatii 50 000 euroa
- 13:56 OP-Pohjolan verkkopankki ja sivut poissa pelistä
- 13:25 Virustorjunta vaikeuksissa: "Jokaiselle oma haittaohjelma"
- 12:34 Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin
- 11:30 HP:n jättitabletti painaa viisi kiloa
- 10:18 Accenture osti digimuotoilija Fjordin
- 10:04 Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan
- 09:47 Bloomberg: Nokia Siemens pistää toimintoja pakettiin Euroopassa
- 09:45 Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta
- 09:17 Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 09:09 Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä
- 07:00 Google osti lentävän tuulivoimalan
- 23.5. Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin
- 23.5. Applen Siri haukkuu iPadia - Microsoftin mainoksessa
- 23.5. Sprintin hermo petti, nosti Clearwire-tarjousta
- 23.5. Kännykkäliittymät ohittavat maapallon väkiluvun ensi vuonna
- 23.5. Apple syyttää Samsung Galaxy S4:ä patenttiloukkauksista
- Uusimmat
- 48h luetuimmat kaikista uutisista.
- 22.5. Quantum Break: Microsoftin Xbox One tekee irtioton edeltäjästään
- 23.5. Testi: Samsung Galaxy S4 -puhelimessa on kaikkea vähän liikaakin
- 21.5. Nokia Lumia-puhelimiin räätälöity Foursquare sai erikoiskyvyn
- 22.5. "Asiantuntemuksellasi 100 000 euron vuosiansiot" – Suomi-startup antaa kovia lupauksia
- 21.5. Nokia neuvottelee kuuden tuuman älypuhelimista
- 21.5. Apple parkkeerasi sata miljardia dollaria veroparatiiseihin
- 22.5. Sonera pyristelee eroon kuparista: Ei käy
- 22.5. Nälkä kasvaa syödessä: Nettiestot leviävät Pirate Bayta edemmäs
- 09:17 Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen!
- 22.5. Ehdotus: Miljoona robottibussia Suomeen
- Luetuimmat
- 48h suositelluimmat kaikista uutisista.
- 21.5. IPhonen valmistaja ei pääse irti itsemurhamaineesta
- 21.5. Google lopettaa Checkout-kauppiastilin
- Suositelluimmat
- 48h kommentoiduimmat kaikista uutisista.
- Kommentoiduimmat
RSS-feedit
Seuraa Digitodayn kaikkia uutisia tai vain tiettyä osiota RSS:llä.
Kevyt ja nopea
Oletko jo tutustunut m.digitoday.fi-mobiilisivustoon?
Uusimmat uutiset
- 3T: Tutkija syyttää Nokiaa säteilytutkimuksen vaientamisesta 18:00
- Varo vain Facebook, Waze sai uuden vokottelijan 16:19
- Samsungin lippulaiva jäi iPhonen peräaaltoihin 12:34
- Pankki: Nokialla heikot aseet halpa-Androidien vyöryä vastaan 10:04
- Nokian Windows Phone kärsii Applen App Storen ja Google Playn huippusovellusten puutteesta 09:45
- Sitkeitä nuo oululaiset – ja he tietävät sen! 09:17
- Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä 09:09
- Kindle Fire -tabletteja saa pian Suomeenkin 14:12
- Lisää
Poiminnat
Digiyesterday
Viisi vuotta sitten
Kiina myöntää 3G-lupia ja yhdistää teleyhtiötä
24.05.2008 Kiinan valtio on pyytänyt maan kuutta teleyhtiötä yhdistämään varansa ja muodostamaan kolme ryhmää, mikä lisäisi kilpailua maailman suurimmalla matkapuhelinmarkkinalla. Kiina aikoo lisäksi myöntää kolme 3G-lupaa.
Kolme vuotta sitten
Nokia sulki New Yorkin lippulaivamyymälän
24.05.2010 Nokian New Yorkin lippulaivamyymälä oli eilen viimeistä päivää avoinna. Yhtiö ilmoitti Yhdysvaltojen myymälöidensä sulkemisesta joulukuussa.
Taloussanomat
- Palkka omasta yrityksestä? Lue konkareiden vinkit 06:01
- "Rahoitusalan intressit eivät saa estää pankkiuudistuksia" 19:10
- 240 miljoonan sijoitus eikä Windows-laitteista löydy Instagramia 17:18
- Tähän bensakikkaan suomalainen haksahtaa 14:02
- Kulutustavarajätti pestasi entisen johtajansa takaisin 19:40
- "Virkamiesgeenit" vaikuttavat satojen tuhansien työhön 17:28
- Avoin kirje luottoluokittajille 12:25
- Pikaruuan syöjät aliarvioivat kalorimäärät – varsinkin Subwayssa 20:51
- Autoyhtiön perustaja ensin jätti yhtiön – nyt haluaa takaisin 21:22
- Italian ravintoloitsijat raivostuivat arvostelusta 20:01
- » Taloussanomat.fi













