Taloussanomat
Lue uutinen mobiilisivustolla

"Nokialta syyskuussa tabletti, lokakuussa tupla-sim-Lumioita ja marraskuussa phablet"

Kuva: Jussi Nukari / Lehtikuva

12.8.2013 15:36 Huhut suomalaisyhtiön uusien tuotteiden kanssa nytkähtivät askeleen eteenpäin.

Matkapuhelinyhtiö Nokia saattaa olla kiihdyttämässä laitejulkistuksiensa tahtia ja suunnata pian myös tablet-markkinoille.

Näin väittää fanisivusto Nokiapoweruser, jonka lähde on sivuston mukaan saanut haltuunsa Nokian tuotejulkistuskalenterin.

Sen mukaan Nokia julkistaisi pitkään huhutun tabletinsa syyskuun viimeisellä viikolla, ja laitetta myytäisiin Yhdysvalloissa teleoperaattori AT&T:n kautta.

Sivuston tietojen mukaan Nokian tabletti käyttäisi Microsoftin Windows 8.1 -käyttöjärjestelmää, sillä suomalaisyhtiö ei ole vakuuttunut Windows RT:stä.

Nokiapoweruser kertoi aiemmin, että Nokia julkistaisi tabletinsa jo elokuussa. Mahdollisen julkistuksen lykkääntyminen syyskuulle johtuu sivuston mukaan siitä, että Nokia halusi odottaa Windows 8.1:n tuloa.

Sivuston tietoja ei voi pitää vielä kovin luotettavina, sillä se ei ole edes itse nähnyt Nokian julkistuskalenteria, vaan saanut vain nimettömältä lähteeltään sen sisällön tietoonsa.

Nokiapoweruserin lähteen tietojen mukaan Nokialta olisi tulossa syksyltä tabletin lisäksi myös kahdella sim-paikalla varustettuja Lumia-älypuhelimia sekä phablet-laite eli älypuhelimen ja tabletin välimuoto.

Tupla-sim-Lumioiden julkistuksen kerrotaan osuvan lokakuulle, ja phabletia odotellaan marraskuun ensimmäiselle viikolle.

Jos tiedot pitävät paikkansa, Nokia julkistaisi vuoden loppuun saakka joka kuukausi uusia tuotteita.

Lue myösNokiapoweruserin uutinen aiheesta
Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (51)

Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava

Rekisteröit.
käyttäjä
Tabletin kanssa se nyt ainakin on jo valmiiksi myöhässä!
Kermat on jo kuorittu.....
Veronmaksaja 12.8.2013 15:59

Anonyymi
tuplasim lumia menee heti hankintaan.
SidneyBernstein 12.8.2013 16:00

Anonyymi
Tablettia tulemaan. Vielä maltan hetken odottaa.Samsungin android tableteilla ei tee mitään ja applea en ihan periaatteesta ole ostanut!
soomipoju 12.8.2013 16:04

Anonyymi
10 vuoden sisällä Android tulee syrjäyttämään windowsin myös pc-puolella. Mobiilissa ensi vuonna lähenee jo 90%:n markkinaosuus.
anterox 12.8.2013 16:07

Anonyymi
"Nokialta syyskuussa tabletti, lokakuussa tupla-sim-Lumioita ja marraskuussa phablet"

Ei muuten tule. Nokian henkilökunnassa ei yhteensäkään ole tarpeeksi älyä tuollaisiin tuotteisiin.
talsanviksutoimitus 12.8.2013 16:08

Anonyymi
Luojan kiitos ovat tajunneet tuon RT järjestelmän surkeuden, eivätkä aio sitä laittaa.
Winukka8 12.8.2013 16:10

Anonyymi
Tabletin kanssa se nyt ainakin on jo valmiiksi myöhässä!
Kermat on jo kuorittu.....


Tuskin sentään, kyllä markkinaosuus täysverisillä win-tableteilla nousee vielä ja roimasti. Uskoisin että Nokia tulee hinnoittelemaan tabletin agressiivisesti joten varmasti ostajia löytyy.
heXXXe 12.8.2013 16:10

Anonyymi
Eli tilaat laitteen nyt ja kuukauden päästä julkistetaan parannettu malli ja saat käteesi vanhentuneen mallin.
järjetöntä 12.8.2013 16:11

Anonyymi
Saa olla sitten aika mullistava tablet jotta kompensoi sen että on niin myöhässä tabletjunasta.

2 sim lumia kuulostaa tosin hyvältä ja suht edistykselliseltä, eihän noissa kunnon älypuhelimissa ole vielä tupla simejä näkynyt.

Phablet myös hyvä juttu ja mielestäni ei ollenkaan myöhässä vaan juuri sopivasti.
saa-olla 12.8.2013 16:12

Rekisteröit.
käyttäjä
Mikä hitto on phabletti. Onko se myrkkypilleri.
Tableteissa juna meni jo. Niin meni älypuhelimissakin.
Seuraavaksi saisi mennä Eflop.
Gulag 12.8.2013 16:14
Sivut: 1 2 3 4 5 6
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2009

Viisi vuotta sitten

Oracle ostaa Sunin

20.04.2009 Tietokantajätti Oracle maksaa jättisumman Sunin Java-ohjelmistosta.


2011

Kolme vuotta sitten

Insinööri menee mieluummin valtion töihin kuin Nokialle

20.04.2011 Nokian työnantajakuva on romahtanut vuodessa. Yhtiö putosi kymmenen suosituimman yrityksen joukosta. Valtio on suosituin työnantaja.

.