Taloussanomat

Oulussa suunniteltu "Putin-puhelin" YotaPhone tulee Suomeen

20.1.2015 14:38 Entisten nokialaisten kehittämä erikoinen Yotaphone 2 tulee Suomessa myyntiin kivijalkakauppoihin.

Osittain Suomessa kehitettyä Yotaphone 2 -puhelinta on voinut tähän mennessä tilata valmistajan verkkosivuilta, mutta Elisa tuo Suomessa sen myyntiin myös kivijalkakauppoihin. Operaattori aloittaa puhelimen myynnin ensi viikon torstaina 29. tammikuuta.

Android-puhelimessa on erikoista kiinnostusta sen takapuolella oleva mustanharmaa e-ink-näyttö. Virransäästötilassa Yotaphonen varsinainen värinäyttö sammuu, mutta puhelinta voi käyttää vähävirtaisen e-ink-näytön kautta. Takana olevan näytöllä voi muutenkin käyttää puhelimen useita ominaisuuksia, kuten widgetejä ja pikavalintoja.

Yotaphone 2 -puhelimen hinnaksi tulee Elisan liiketoimintajohtajan Jan Virkin mukaan 699 euroa, eli se kuuluu kalliimman hintaluokan laitteisiin.

– Se saattaa rajata osittain käyttäjäkuntaa, mutta ne, jotka ovat tunteneet tarvetta erityisesti tälle toiselle näytölle, eivät välttämättä sitä hintaa niin katso, Virkki kertoo.

Käteishinnan lisäksi puhelinta myydään kuukausimaksullisen liittymäpaketin kanssa.

Yotaphone 2 tulee Virkin mukaan myyntiin Elisan verkkokaupassa sekä valituissa myymälöissä.

– Aika näyttää laajennetaanko myyntiä vai tuleeko siitä muutamaan myymälään ja verkkomyyntiin keskittyvä tuote, Virkki sanoo.

– Mielenkiinnolla odotetaan. Kyllähän tällaiset pienemmätkin valmistajat ovat johonkin tasoon asti pärjänneet markkinoilla. Jää nähtäväksi.

Venäläistaustainen maailmanpuhelin

Yota Devices -yrityksen suurimpiin omistajiin kuuluu neljäsosan osuudella venäläinen valtiojohtoinen Rostec-yhtiö. Suomalaisille puhelimen tekee kiinnostavaksi se, että sitä ovat suunnitelleet entiset Nokian työntekijät Yotaphonen Oulun tutkimuskeskuksessa. Suomessa suunnitellaan puhelimen laitteistopuoli, mekaniikka, antennit sekä osittain myös muotoilu.

Yhtiöllä on Suomen ja Venäjän suunnittelutoimistojen lisäksi pienet tiimit Singaporessa ja Kanadassa, joiden henkilökunta koostuu etupäässä entistä blackberryläisistä sekä motorolalaisista. Toimistoja löytyy Venäjän ja Suomen ohella Saksasta, USA:sta, Kanadasta, Singaporesta, Kiinasta ja Hongkongista.

Yotaphone herätti maailmanlaajuista huomiota, kun Venäjän presidentti Vladimir Putin lahjoitti sellaisen vieraillessaan Kiinassa maan presidentti Xi Jinpingille.

Jutun kirjoitti: Perttu Pitkänen

Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (50)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Nopeasti veikaten myy jo Suomessa tuplat verrattuna Jollaan joka on ollut täydellinen floppi.
Anonyymi: ProRussia 20.1.2015 14:41

Anonyymi
Tässä on tulevaisuus! Suomalaiset keksinnöt myydään ulkomaille kun oma itsetunto ei riitä teollistumiseen. USA omistaa suomalaisen elektroniikan, Ruotsi puunjalostuksen jne. On uuden itsenäisyysjulistuksen ja euromaisuuden hylkäämisen aika.
Anonyymi: hollolalainen 20.1.2015 15:12

Anonyymi
Toivottavasti myy tuplat Jollaan nähden. Suuresti kuitenkin epäilen. Jollan täytyy vaan kiristää tahtia markkinoinnissa lisätäkseen myyntiä.

Kummatkin puhelimet tuovat työtä Suomeen ja erityisesti kyse on korkean teknologian tuotteista.
Anonyymi: Menestystä 20.1.2015 15:18

Anonyymi
Muotoilu on hienoa, aivan kuin ensimmäisissä aifouneissa.
Anonyymi: Nostalgia 20.1.2015 15:37

Anonyymi
Jos tuolla saa hyviä selfieitä, ostan heti! Samalla voin autta itäistä naapuria hankalassa taloustilanteessa. Siirtyyköhän noiden valmitus ajan mittaan Saloon, sillä olisi valtavan hyvä vaikutus suomalaisten itsetuntoon!
Anonyymi: Seifile 20.1.2015 15:54

Anonyymi
Tosta, kun saisi vielä version missä päänäyttö kokonaan poissa, ainostaan e-ink näyttö ja viikon kestävä akku. Ostaisn heti.
Anonyymi: Charger 20.1.2015 15:59

Anonyymi
En suosittele ko. puhelinta pahimmalle vihamiehellenikään.
Mikään ei pysy salassa kun sitä käytät.


Juu juu NSA miehiä liikenteessä.
Anonyymi: NSA_Iskee_Jälleen 20.1.2015 16:01

Anonyymi
Jos olisi puolet halvempi niin ostaisin heti. Mutta 700 on liikaa mistä tahansa puhelimesta, jopa Putin-puhelimesta.
Anonyymi: Melko_kallista 20.1.2015 16:20

Anonyymi
Jolla maksaa kolmasosan tuon hinnasta.
Anonyymi: liiankallis 20.1.2015 16:23

Anonyymi
Jolla maksaa kolmasosan tuon hinnasta.


Ja siinäkin on puolet liikaa kun sen oikea hinta olisi alle 100 euroa ja siksi se ei myykkään.
Tuohon edes saa toimivaa softaa eikä mitään yhteisöjen räpellyksiä.
Anonyymi: Julma_totuus 20.1.2015 16:27
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2011

Viisi vuotta sitten

Angry Birds saapui vihdoin Windows Phonelle

29.06.2011 Microsoftin Windows Phonen kehitys on saavuttanut uuden virstanpylvään, sillä hittipeli Angry Birds on nyt saatavilla Nokian tulevalle älypuhelinalustalle.

.