Taloussanomat

Huawei keksi uutta käyttöä puhelimen sormenjälkilukijalle

Alla puhelimen sormenjälkilukija, ylhäällä salamavalo ja kamera.

10.2.2016 14:13 Ison markkinointibudjetin voimin toimiva kiinalaisvalmistaja tuo ylihuomenna Suomeen uuden puhelimen.

Kiinalainen puhelinvalmistaja Huawei esittelee uudenlaisen tavan käyttää puhelimen sormenjälkitunnistusta. Perjantaina Suomessa kauppoihin tulevaan Honor 5X -puhelimeen voi tallentaa 10 sormenjälkeä, jotka käynnistävät puhelimessa erilaisia toimintoja, kuten karttaohjelman tai verkkoselaimen.

Huawein kuluttajatuoteryhmän johtajan Mika Engblomin mukaan vielä ei ole tiedossa, aikooko valmistaja tuoda ominaisuuden päivityksellä muihinkin puhelinmalleihinsa.

Huawei sanoo tähtäävänsä uudella noin 300 euron hintaisella Honor 5X -puhelimellaan koko ajan tärkeämmäksi käyvään keskiluokkaan. Se on myös 5,5-tuumaisella näytöllään isoruututrendiä myötäilevä laite. Teknisesti puhelin on hyvin myyneen Honor 7:n riisuttu versio.

Engblomin mukaan myytyjen puhelimien keskihinta on nousussa, vaikka lippulaivamallien suosio onkin suhteessa laskenut. Tämä johtuu peruspuhelimien katoamisesta ja siitä, että ensimmäiseksi puhelimeksi ostetaan yhä harvemmin edullisin älypuhelin.

Honor 5X ei ole Huawein viime kesänä lanseeraaman kolmen vuoden takuun piirissä, johon kuuluu muun muassa ilmainen näytön korjaus.

Sormenjälkitunnistus on toistaiseksi ollut kalliiden ja ylemmän keskiluokan puhelinten ominaisuus, mutta tänä vuonna sen odotetaan leviävän muihinkin hintaluokkiin. Esimerkiksi Moto-puhelimia (entinen Motorola) valmistava Lenovo kertoi viime kuussa Android Authorityn mukaan lisäävänsä lukijan kaikkiin yli 5-tuumaisiin puhelimiinsa.

Jutun kirjoitti: Henrik Kärkkäinen

Henrik Kärkkäinen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (12)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ison markkinointibudjetin voimin toimiva kiinalaisvalmistaja tuo ylihuomenna Suomeen uuden puhelimen.
Anonyymi: Taloussanomat 10.2.2016 14:35

Anonyymi
Ei niitä sormenjälkiä tallenneta puhelimeen, vaan jonkinlainen sormenjäljistä laskettu kryptattu tunniste. Kuinka tunniste sitten lasketaan on hyvä kysymys. Jokatapauksessa puhelimeen ei varmasti tallenneta sormenjäljenkoko informaatiota .
Anonyymi: miksuh- 10.2.2016 15:20

Anonyymi
"Ei niitä sormenjälkiä tallenneta puhelimeen, vaan jonkinlainen sormenjäljistä laskettu kryptattu tunniste. Kuinka tunniste sitten lasketaan on hyvä kysymys. Jokatapauksessa puhelimeen ei varmasti tallenneta sormenjäljenkoko informaatiota" - Ei ehkä puhelimeen, mutta kenties valmistajan tietokantaan ja sieltä ... Joka tapauksessa sormenjälkitiedon avulla käyttäjä voidaan yksilöidä vaikka laite ja liittymä vaihtuisivat ...

J-P Laine
Anonyymi: Not_Trusted 10.2.2016 16:14

Anonyymi
Mun puhelin yhdistää vasenta keskaria painamalla Jyrki Kataiselle ja oikeaa painamalla Carunan konttorille.
Anonyymi: Älyvapaavuori 10.2.2016 16:15

Anonyymi
Kun sormenjäljet on tallessa puhelimessa, niin missähän muualla ne on tallessa?


Ei hätää jos joku varastaa sormenjälkesi.

Sormenjäljenhän voi helposti vaihtaa.

Viila käteen vain.
Anonyymi: hipheiiiiiiiiiiiiiii 10.2.2016 17:27

Anonyymi
Oliko se uusi käyttökohde siis se että se tuodaan Suomeen?
Anonyymi: jjjjj 10.2.2016 20:40

Anonyymi
5X hinta Suomessa 299e, Saksassa 229e,kaikessa on mukana Suomi-lisä. Jopa Huawein omilla nettikaupan sivuilla myyntihinta alempi kuin Suomessa.
Anonyymi: SuomiKusetus2016 11.2.2016 0:55

Anonyymi
Kuulostaa sangen epäkätevältä tuo eri sormilla painelu. Itse painan yleensä sillä sormella mikä on helpoin enkä ala venkoilemaan, eli jompikumpi peukku tai sit oikean käden etusormi. Enimmäkseen kuitenkin peukulla. Taitaa olla ideoita sarjassa "pakko oli jotain uutta keksiä".

Ja eihän nyt kiinalaiset meitä halua vakoilla, avoin ja ystävällinen maa. Lenovokin poistaa haitakkeensa heti kun jää niistä kiinni.
Anonyymi: Kärmesmies 11.2.2016 13:27

Anonyymi
Kuulostaa sangen epäkätevältä tuo eri sormilla painelu. Itse painan yleensä sillä sormella mikä on helpoin enkä ala venkoilemaan, eli jompikumpi peukku tai sit oikean käden etusormi. Enimmäkseen kuitenkin peukulla. Taitaa olla ideoita sarjassa "pakko oli jotain uutta keksiä".


Lue uudestaan:

...Honor 5X -puhelimeen voi tallentaa 10 sormenjälkeä, jotka käynnistävät puhelimessa erilaisia toimintoja...


Erittäin nopea keino avata puhelin suoraan haluamaansa sovellukseen.

Tietysti, jos on venkoilevat sormet ja vain yksi toimii... tämä toiminto ei ole sinulle.
Anonyymi: LuetunYmmärtäminen 11.2.2016 18:20

Anonyymi
Mahtaako "suomilusetus" tuntea eri maiden alv kannat?
Anonyymi: Alvit 15.2.2016 19:45
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2011

Viisi vuotta sitten

Digitimes: IPhone 5:n näyttö ei kasva nykyisestä

30.08.2011 Uuteen iPhoneen tulee alle neljän tuuman näyttö, verkkolehti Digitimes kertoo.


2013

Kolme vuotta sitten

Bon voyage tosiaan: Mac-käyttäjien vuoro raivostua SimCitystä

30.08.2013 Nyt myös Mac-pelaajat pääsevät matkustamaan SimCityyn, mutta monen pelaajan matka tyssäsi jo kaupungin porteille.

.