Taloussanomat

Vielä mahdollista: Loman saldona 7000 euron puhelinlasku

Arkistokuva. Ei liity uutisen tapaukseen.
Kuva: © Fabrizio Bensch / Reuters

13.2.2016 06:15 Valtaviksi yllättäen paisuneet puhelinlaskut ovat muuttuneet harvinaisiksi, mutta eivät mahdottomiksi.

Jättimäiset puhelinlaskut eivät ole jääneet täysin historiaan. Digitodayn tietoon on tullut tapaus, jossa asiakas sai 7000 euron puhelinlaskun lomailtuaan Dominikaanisessa tasavallassa.

Elisan henkilöasiakasyksikön liiketoimintajohtaja Jan Virkin mukaan asiakkaita varoitetaan tekstiviestein puhelinlaskun noustessa. EU-datavartija varoittaa puhelinlaskun ylittäessä noin 60 euron rajan päivässä. Lisäksi operaattori saattaa lähettää omia viestejään, jos puhelinlasku vaikuttaa todella poikkeukselliselta.

– Ei ole meidän etumme mukaista luoda asiakkaille tällaisia laskuja. Pyrimme viestimään roaming-hinnoista ja niiden muutoksista asiakkaillemme asiakasviestinnässämme. Lisäksi lähetämme asiakkaalle tekstiviestin hänen puhelimensa kytkeytyessä verkkoon ulkomailla, Virkki sanoo.

7000 euron lasku oli Virkin mukaan mahdollinen, koska liittymästä oli erikseen poistettu saldorajoitusvahdit. Asiakas ja operaattori päätyivät lopulta sovitteluratkaisuun.

Dominikaaninen tasavalta kuuluu operaattorin näkökulmasta kaikkein kalleimpaan eli kolmosvyöhykkeeseen. Siellä tiedonsiirron hinta nousee jopa kymmeneen euroon megatavulta.

Vertailun vuoksi: Kännykkäkameran kuva on kooltaan tavallisesti kahdesta jopa kahdeksaan megatavuun.

Edullisinta tiedonsiirto on Virkin mukaan EU-maissa, joissa EU:n hintasääntely on laskenut hintoja merkittävästi.

Muualla hinnoittelu perustuu operaattorien keskinäisiin sopimuksiin. Kakkosvyöhykkeeseen kuuluvissa turistikohteissa EU:n ulkopuolella suomalaisoperaattoreilla on yleensä sopimus paikallisten teleyhtiöiden kanssa.

Virkin mukaan operaattori saa nykyisin enää hyvin harvoin valituksia ylisuureksi paisuneista laskuista, mikä on verkkovierailujen hinnanlaskun ja EU-datavartijan ansiota.

Useimmissa puhelimissa yllätyslaskuja aiheuttava dataroaming eli tiedonsiirto verkkovierailujen aikana on automaattisesti pois päältä. Mikäli asiaa ei osaa puhelimen kautta itse varmistaa, sen voi tehdä myös puhelinoperaattorin asiakaspalvelun tai netti-itsepalvelun kautta, Virkki neuvoo.

Neuvot kännykän käyttöön ulkomailla

- Tarkista etukäteen teleoperaattorin sivuilta, miten kallista puhelimen käyttö kohdemaassa on.

- Jos et ole wlan-verkossa tai et ole varma, missä verkossa olet, älä käytä Youtuben ja Spotifyn kaltaisia suoratoistopalveluita.

- Jollet halua puhelinta muuhun kuin puheluihin ja tekstiviesteihin, varmista puhelimesta tai operaattorin asiakaspalvelusta, että tiedonsiirtoon liittyvät verkkovierailut on kytketty pois päältä.

- Lataa kartat, tarvitsemasi sovellukset ja e-kirjat puhelimeen etukäteen.

- Käytä puhelimen sim-kortissa omaa tunnuskoodia, ”0000” ja ”1234” ovat vaarallisia.

- Pidä puhelimessa päällä lukitusnäyttöä, joka perustuu numerokoodiin, sormenjälkitunnistukseen tai vastaavaan suojakeinoon.

Jutun kirjoitti: Henrik Kärkkäinen

Henrik Kärkkäinen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (31)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Kuulostaa suomalaisten valtapolitrukkien veronmaksajiin kohdistaman rahastuksen jatkolta. Ja fyffet päätyvät Suomesta Brysselin ja Saksan pohjattomiin EU-tuhlauksiin ja tuperiin maanosaa entisestään köyhdyttäviin aivopieruihin.
Anonyymi: PakolaiseksiSyyriaan 13.2.2016 6:27

Anonyymi
Varmasti se ei enää jättilasuja EU alueella aiheuta, mutta normikäyttö ei vieläkään ole halpaa! Ihmettelen ettei Vodafone Eurosim kaltaisia liittymiä myy kukaan kotimainen operaattori. Sillä päivän surffaus maksaa 3 euroa ja sisältää 30min puheaikaa minne tahansa päivässä, tuleehan tästäkin lasku mutta se on tarkkaan etukäteen tiedossa. Kyseisen SIM kortin hankinta ei nykyisin taida enää onnistua kuin Italian kansalaisilta koska edellytti aiemminkin passikopiota ja Italian veroselvittelyitä yms. eli melko työläs prosessi, mutta on tienannut vuosien käytössä kyllä hintansa. Liittymä on siis Prepaid tyyppinen!
Anonyymi: A-nalyytikko 13.2.2016 7:05

Anonyymi
Puhelimen hallinta on osa elämänhallintaa.

Mutta onneksi on enemmistönä ihmislaji,joka luulee enemmän kuin tietää.

Niiltä on helppo nyhtää rahat pois.
Anonyymi: Make-123 13.2.2016 7:23

Anonyymi
Paikallinen liittymä taskuun heti kentällä ja vanhaan puhelimeen. Textari omaisille väliaikaisesta numerosta. Ei lasku yllätä.
Anonyymi: heimo 13.2.2016 9:16

Anonyymi
Ei puhelinlaskua tarvitse ulkomaille lähteä kasvattamaan. Valtakunnallinen maksullinen puhelinnumero on monelle firmalle merkittävä tulonlähde. Muutama minuutti pompotellaan lijalla ja ilmoitetaan, että kohteesta ei juuri nyt vastata. Palvelun puutteesta sitten puhelinlaskussa laskutetaan epätoivoista asiaksta muutamalla kymmenellä Eurolla.
Anonyymi: palvelu_pelaa 13.2.2016 9:34

Anonyymi
Teistäkään kulaan ei hallitse omaa puhelintaan saati omaa elämäänsä.

Molempien käytöstä päättävät muut kuin te.

Alistukaa orjuuteenne ja pitäkää suunne kiinni.
Anonyymi: alecstubiidi 13.2.2016 10:11

Anonyymi
Teistäkään kulaan ei hallitse omaa puhelintaan saati omaa elämäänsä.

Molempien käytöstä päättävät muut kuin te.

Alistukaa orjuuteenne ja pitäkää suunne kiinni.
Anonyymi: alecstubiidi 13.2.2016 10:11

Anonyymi
Teistäkään kulaan ei hallitse omaa puhelintaan saati omaa elämäänsä.

Molempien käytöstä päättävät muut kuin te.

Alistukaa orjuuteenne ja pitäkää suunne kiinni.
Anonyymi: alecstubiidi 13.2.2016 10:11

Anonyymi
Teistäkään kulaan ei hallitse omaa puhelintaan saati omaa elämäänsä.

Molempien käytöstä päättävät muut kuin te.

Alistukaa orjuuteenne ja pitäkää suunne kiinni.
Anonyymi: alecstubiidi 13.2.2016 10:12

Anonyymi
Teistäkään kulaan ei hallitse omaa puhelintaan saati omaa elämäänsä.

Molempien käytöstä päättävät muut kuin te.

Alistukaa orjuuteenne ja pitäkää suunne kiinni.
Anonyymi: alecstubiidi 13.2.2016 10:13
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2011

Viisi vuotta sitten

Sekstaus pääsi sanakirjaan

27.08.2011 Sekstaus, retweettaus ja verkkokiusaaminen ovat päässeet englanninkieliseen selityssanakirjaan Oxford Dictionaryyn. Kieli kehittyy, sanakirja perustelee.


2013

Kolme vuotta sitten

Applen iPhone-vaihtokampanja käynnistyy syyskuussa

27.08.2013 Applen oma iPhone-puhelimien vaihtokampanjana, jonka kerrottiin käynnistyvän heinäkuussa, on vihdoin alkamassa syyskuussa.

.