Taloussanomat

100 uutta emojia Androidin WhatsAppiin – 3 muutakin muutosta

Kuva: NACHO DOCE

19.2.2016 15:01 Emojien lisäksi nyt on mahdollista säätää käyttöoikeuksia ja varmuuskopioida keskusteluja.

Suurta suosiota nauttivan WhatsApp-pikaviestimen Android-versio on päivittynyt ja saanut uusia ominaisuuksia.

Pikaviestimeen on lisätty 100 uutta emojia. Android Policen mukaan niihin kuuluvat muun muassa ylösalaisin oleva naama, samppanjapullo, nörtti- ja robottinaamat, popcorn-laatikko sekä uskonnollisia symboleita.

Toinen uutuus on mahdollisuus varmuuskopioida keskustelut Googlen Drive-pilvitallennuspalveluun. Ominaisuuden voi ottaa käyttöön valitsemalla asetukset > keskustelut ja puhelut > keskusteluiden varmuuskopiointi.

Kolmas uutuus on uusimman Android-version eli 6.0:n käyttöoikeuksien tuki. Tämä tarkoittaa sitä, että käyttäjä voi säädellä uudella Androidilla varustetulla puhelimella asioita, joita WhatsApp saa tehdä. Säätöjä pääsee tekemään valitsemalla asetukset > sovellukset > WhatsApp > käyttöluvat. Täällä voit halutessasi estää WhatsAppia käyttämästä esimerkiksi puhelimen kameraa tai mikrofonia.

Neljäs uutuus on harvemmille suomalaisille tarpeellinen. Se on se, että WhatsApp on nyt saatavilla kazakin, tagalogin, uzbekiin, marathin ja malajalamin kielillä.

Päivitys on jakelussa, mutta kaikki eivät saa sitä samanaikaisesti.

Mikäli et ole varma onko WhatsAppisi päivittynyt, voit tarkistaa sen näin: Mene Google Playhyn ja etsi sieltä WhatsApp. Jos sovelluksen kohdalla on päivitä-nappi, et ole vielä saanut päivitystä. Voit tehdä päivityksen nappia painamalla. Jos näet ainoastaan poista- ja avaa-napit, sinulla on uusin versio.

Jutun kirjoitti: Digitoday

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (10)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Nää emojithan tuli Windows Phonen WhatsAppiin jo aikapäivät sitten :D
Anonyymi: WinRepa 19.2.2016 15:28

Anonyymi
Nimenomaan. Silläkään ei tunnu olevan mitään väliä, että kyseiset emojit olivat myös iPhone-käyttäjien saatavilla lähes heti julkistuksen jälkeen. Siitä on noin vuosi.
Anonyymi: Hattupää 19.2.2016 15:57

Anonyymi
Nyt voit siirtää kaikki keskustelut googlen luettavaksi. Jihuu!!
Anonyymi: ihanääää 19.2.2016 16:30

Anonyymi
Missä olosuhteissa operaattori voi laskuttaa emojista multimediaviestin. Näin ainakin joissain maissa. Ja onko sama vastaanottaessa. Miten on jos lähetät aurinkoja, sydämiä tai suklaapatukkoja aurinkorannoilta. Nyt jos lähetät tavallisen tekstarin aurinkorannalta, roaminkia ei moni uskalla edes pitää päällä.
Anonyymi: multsari 19.2.2016 20:21

Anonyymi
Missä olosuhteissa operaattori voi laskuttaa emojista multimediaviestin.

Siis mitä? Tässä kyse Whatsapp:sta ja siinä viestit kulkee datayhteydellä Internetissä. Ei siinä erotella mitään multimediaviestejä, datan kokonaismäärästä vain maksetaan. Ja se on kyllä useissa maissa kallista. Halpenee tosin koko ajan EU:ssa.
Anonyymi: Joo-Hannes 19.2.2016 22:34

Anonyymi
Missä olosuhteissa operaattori voi laskuttaa emojista multimediaviestin.
Siis mitä? Tässä kyse Whatsapp:sta ja siinä viestit kulkee datayhteydellä Internetissä. Ei siinä erotella mitään multimediaviestejä, datan kokonaismäärästä vain maksetaan. Ja se on kyllä useissa maissa kallista. Halpenee tosin koko ajan EU:ssa.

Toistan silti kysymyksen. -eli jos ei käytetä dataa vaan sms:ää.Eli emoji siirtyy kuvana. multsari voi maksaa miljoonia. siis miten suomessa ja miten muualla. sinun vastauksesi oli vinoilua. ymmärrän mitä on datakäyttö ja mitä on whatapp
Anonyymi: multsari 19.2.2016 23:50

Anonyymi
Nämä kaikki ja enemmän on on ollut jo telegrammissa. Ei tarvitse Google Driveä kun Telegram toimii kuten pilvipalvelin itsessään. On se Whatsapp kuolemassa.
Anonyymi: WhatsappVakoilee 20.2.2016 11:09

Anonyymi
Missä olosuhteissa operaattori voi laskuttaa emojista multimediaviestin.
Siis mitä? Tässä kyse Whatsapp:sta ja siinä viestit kulkee datayhteydellä Internetissä. Ei siinä erotella mitään multimediaviestejä, datan kokonaismäärästä vain maksetaan. Ja se on kyllä useissa maissa kallista. Halpenee tosin koko ajan EU:ssa.
Toistan silti kysymyksen. -eli jos ei käytetä dataa vaan sms:ää.Eli emoji siirtyy kuvana. multsari voi maksaa miljoonia. siis miten suomessa ja miten muualla. sinun vastauksesi oli vinoilua. ymmärrän mitä on datakäyttö ja mitä on whatapp

Emojit eivät ole kuvia eli niihin ei tarvita multimediaviestiä vaan ne ovat eräänlaisia erikoismerkkejä, jotka esimerkiksi se kännykkä tulkitsee emojeiksi ja näyttää näytöllä sen haluamansa lärvin. Jos tietokoneesi ei tue emojeita saatat nettiä selatessa huomata sellaisia harmaita laatikoita, jossa on numeroita, ne ovat emojeita. Ne erikoismerkit tulee ruudulle mutta ei kuvaa päälle :)
Anonyymi: nörde 21.2.2016 9:38

Anonyymi
Voi se olla niin, mutta joskus se olla toisinkin.

http://www.cnet.com/news/emojis-could-cost-you-hundreds-on-your-bill-if-you-have-an-older-phone/
Anonyymi: voiko-olla 21.2.2016 15:36

Anonyymi
Voi se olla niin, mutta joskus toisinkin. c|net:in juttu koskikin rimpula-samtunkkeja, muistin väärin. Googlemalla (emoji mms cost) löytyy paljon asiaa samoin c|net:in linkki. En voi laittaa linkkiä koska dt:n botti hylkää viestin

Phones as recent as the Samsung Galaxy S4 and Note 3 could cost you a fortune every time you give a friend a wink or a smile. Shocked users have discovered that smiley-face emojis and emoticons are unwittingly costing them hundreds in their phone bills.

Older phones, including the Samsung Galaxy S , S2 , S3 and S4, may handle emojis by turning them into picture messages, which cost more to send. The Galaxy Note , Note 2 and Note 3 and Galaxy Ace are also reported to be affected.
Anonyymi: mojo_workin 21.2.2016 16:22
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2011

Viisi vuotta sitten

Sähköposti huijaa Applen varjolla

24.05.2011 Tuore phishing-huijaus todistaa, että myös tietoturvastaan huolehtivien käyttäjien pitää olla varuillaan.


2013

Kolme vuotta sitten

Twitter turvaa nyt käyttäjätilit tekstiviestillä

24.05.2013 Juuri kuusi vuotta täyttänyt yhteisöpalvelu Twitter kohentaa käyttäjätilien turvallisuutta. Se tarjoaa nyt käyttäjilleen kaksivaiheista kirjautumista, joka käyttää tekstiviestikoodia toisena salasanana.

.