Taloussanomat

Saloon uusi puhelinvalmistaja – kiittää Suomen tietoturvalakeja

Kuva: Turing Robotic Industries

25.2.2016 21:08 (päivitetty 21:53) Yhdysvaltalainen Turing Robotic Industries alkaa valmistaa puhelimia Salossa ja siirtää sinne pääkonttorinsa. Yhtiö perustelee päätöstään Suomen tietoturvalainsäädännöllä.

TRI siirtää Saloon pääkonttorinsa ja aloittaa siellä puhelintuotannon. Yhtiön muista konttoreista tulee uuden yrityksen tytäryhtiöitä.

TRI aikoo palkata Saloon 10-20 työntekijää Suomesta jokaista tuhatta valmistettavaa puhelinta kohden. Tänä vuonna yhtiö suunnittelee valmistavansa yli 300 000 puhelinta. Tällä laskukaavalla uusien työpaikkoja syntyisi jopa 3000–6000. Yhtiö aikoo valmistaa puhelimensa sataprosenttisesti Suomessa.

Salon kaupunginjohtaja Antti Rantakokko ei illalla tuoreeltaan halunnut kommentoida yrityksen suunnitelmia.

TRI:n mukaan Suomen tietoturvalainsäädäntö oli suurin syy siirtää liiketoiminta Suomeen. Yhtiön toimitusjohtaja Steve Chao kuvailee, että Salolla on "täydellinen historia" matkapuhelinten tuotannossa. Chao vertaa yrityksen alkua puhelinalan Talvisodan Raatteentiehen.

– Yritys ennusti mahdolliset ongelmat datakryptauksessa ja maailmanlaajuisissa hallitusten valvontaohjelmissa jo vuoden 2013 puolivälissä ja päätti siirtää toiminnan Suomeen, yritys sanoo lausunnossaan.

Yhtiön on tarkoitus julkistaa uusi puhelimensa huhtikuussa 2016, jolloin myös puhelimen tuotanto käynnistyy. Yhtiön ensimmäinen älypuhelin on joukkorahoitettu.

TRI on perustanut Saloon yrityksen joulukuussa, mutta sillä ei toistaiseksi ole toimipaikkaa kaupungissa. Tänään asiasta uutisoi Salon Sanomat.

Helmikuun alussa yhtiö kertoi vaihtavansa puhelimen käyttöjärjestelmäksi suomalaisen Jollan Sailfish-järjestelmän alkuperäisen Androidin sijaan.

(Oikaisu: Korjattu toisen kappaleen luku yhtiön väittämistä työpaikoista.)

Jutun kirjoitti: Topi Kanniainen, Perttu Pitkänen

Topi Kanniainen, Perttu Pitkänen

Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.

Kommentit (82)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Eihän tän näin pitäny mennä, eihän, EK? Meidänhän piti olla tavattoman kalliita ja huonoja työntekijöitä ja kansainvälisen kilpailukyvyn ihan pohjamudissa.

Pääkonttorithan piti siirtää ulkomaille eikä Suomeen?
Anonyymi: Väärinmeni 25.2.2016 21:17

Anonyymi
Turing muuten tekee superturvallisia puhelimia niinkuin kotimainen Bittium. Bittium luottaa amerikkalaiseen Googlen Androidiin mutta Turing on siirtynyt Jollan Sailfishiin. Tämä on herättänyt vähän epäilyjä mutta softahan on erittäin hyvä vaikka Jollapuhelin ei ollut suorituskyvyn huippua.

Katotaan miten käy ja toivotetaan onnea molemmille
Anonyymi: Hienojuttu 25.2.2016 21:20

Anonyymi
Jumatsuikka. Vaan 20M tukia tarvitsevat loppuvuonna. Nyt lähtee halvalla.
Kiina on kohta polvillaan.
Anonyymi: Tekes_tukee 25.2.2016 21:33

Anonyymi
Siis vaikka suomalainen työntekijä on ihan liian kallis ja saa ihan liikaa palkkaa? Täytyy olla trolli tämä uutinen.
Anonyymi: SahaSanteri 25.2.2016 21:39

Anonyymi
Terroristin ja rikolliset kiittää huipputietoturvallisesta puhelimesta.
Anonyymi: J8UTF 25.2.2016 21:44

Anonyymi
Kirjotat Jollasta menneessä aikamuodossa. Tämäkin viesti on kirjoitettu Jollalla, uutta akkua vain kaipailen. Sailfish on hyvä käyttöjärjestelmä, siinä olet oikeassa.
Anonyymi: hande53 25.2.2016 21:45

Anonyymi
Pääsee jenkit hyvälle paikalle vakoilutouhuihin.
Anonyymi: nuuskija 25.2.2016 21:45

Anonyymi
vai olisiko niitä työpaikkoja 300000/1000=300. 300x10=3000?

Ei taida pitää paikkaansa
Anonyymi: Markeis 25.2.2016 21:56

Anonyymi
Oliko työpaikkojen laskukaavassa jotain.. ei osaa laskea kun tarvitaan niin paljon sormia ;)
Anonyymi: insinöörimatikkaa 25.2.2016 21:59

Anonyymi
SUPo vaatii pääsyä joka laitteeseen. Eduskunnan lampaat säätävät uuden supo-lain. Mitäs sitten tämä laitevalmistaja sanoo ja tekee? Pakkaa kimpsut ja kampsut ja lähtee Islantiin.

Tämä ei ole ainoa jenkki joka on saanut tarpeekseen roistovaltio USAn toimista. Heitähän on vino pino. Snowden kuitenkin tunnetuin.
Anonyymi: Heitäonmonta 25.2.2016 22:04
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Uusimmat uutiset

Digiyesterday

2011

Viisi vuotta sitten

Applen valemyymälä: Myymme aitoja tuotteita

24.07.2011 Applen valemyymälöiden asiakkaat vaativat raivoissaan rahojaan takaisin. – Kaikki myymämme tuotteet ovat aitoja, kauppa vakuuttaa.


2013

Kolme vuotta sitten

Riitapukarit Apple ja Samsung hierovat rauhaa – vain hinta esteenä

24.07.2013 Applen ja Samsungin sanotaan neuvottelevan patenttirauhasta. Korea Timesin mukaan nyt on kyse lähinnä siitä, kuinka paljon Samsung suostuu maksamaan Applelle.

.